Puheenaihe

Helsingissä suunnitellaan koulujen hävikkiruoan tarjoamista nuorisotaloissa – Nuoriso-ohjaaja: "Lapset ovat usein tosi nälkäisiä tullessaan tänne"

Nuoriso-ohjaaja Ilkka Lindberg (oik.) pitää ajatuksesta koulujen hävikkiruokien tarjoilemisesta nuorisotiloissa.

Sanna Jompero

Osassa helsinkiläisiä nuorisotiloja saatetaan vielä tulevan kevään aikana aloittaa kokeilu koulun hävikkiruoan jakamisesta nuorisotiloissa.

Jakomäen nuorisotalolla asiaan suhtaudutaan pääasiassa positiivisesti, mutta myös epäilevästi.

– Kuulostaa hyvältä, sanoo talolle tullut poika.

Moni komppaa samaa ajatusta, sillä koulupäivän päätyttyä monella on jo iltapäivällä nälkä.

– Se on hyvä, jos on jotain hyvää ruokaa, sanoo toinen.

Pahimpaan nälkään nuorisotilassa saa itse keittää iltapäivisin vaikkapa nuudelia.

Yksi pojista epäilee, mahtaako kouluruokaa tulla aina kuitenkaan syötyä.

– Jos ruoka ei ole maistunut koulussa, niin ei se maistu sitten täälläkään.

Nuoriso-ohjaaja Ilkka Lindberg pitää ajatusta kannatettavana.

– Lapset ovat usein tosi nälkäisiä tullessaan tänne. Moni tulee suoraan koulusta. Ja onhan se tervetullut ajatus, kun ajattelee jo pelkästään hävikkiruoan hyödyntämistä.

Ajatus hävikkiruoan tarjoilemisesta nuorille kumpuaa kaupunginvaltuutettu Jenni Pajusen (kok.) valtuustoaloitteesta. Pajunen ehdottaa ruoan jakamista nuorisotaloilla pilottikokeiluna Helsingissä. Kokeilu soveltuisi parhaiten kaupunginosissa, joissa koulu ja nuorisotalo ovat lähellä toisiaan.

Vaihtoehtoisesti kokeilua voitaisiin harkita myös jossain leikkipuistossa, jossa on koululaisten iltapäivätoimintaa, lausunnossa todetaan.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle joulukuussa aloitetta puoltavan lausunnon. Myös kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta piti marraskuussa aloitetta hyvänä. Hävikkiruuan hyödyntäminen nuorisotaloilla tulisi kuitenkin suunnitella hyvin, jotta nuorisotaloista ei tulisi lisälenkkiä biojätelogistiikan ketjussa.

– Suhtaudumme ajatukseen positiivisesti, mutta emme halua, että ruoasta tulisi sitten meille ongelmaa, sanoo nuorisopalveluiden suunnittelija Sari Nybäck.

Kaupungin ruokapalveluasiantuntijan Katja Peräsen mukaan asiaa ryhdytään pohtimaan nuorisotoimen ja kouluruoasta vastaavan Palvelukeskus Helsingin kanssa heti vuoden alussa.

– Jos alkuvuonna tehdään suunnitelma, niin kyllä se pystyisi alkamaan kevätlukukauden aikana. Olisi hienoa, jos kokeilu saataisiin mahdollisimman nopeasti alkamaan.

Hävikkiruokaa hyödynnetään jo nyt useilla nuorisotaloilla Helsingissä. Nutakeittiö-toiminnassa nuorisotaloihin noudetaan Alepan myymälöistä ruoka-aineita, jotka muuten päättyisivät jätteeksi. Toiminnan tavoitteena on ruokahävikin vähentäminen, nuorten arjen hallinnan vahvistaminen sekä kokkaustaitojen opettaminen.

Helsinki on jo vuosia pyrkinyt saamaan koulun hävikkiruoan määrän minimiin.

– Tällaisessa kokeilussa haasteena on tosin se, että kaikkea ei välttämättä jää yli. Hävikkiruoaksi voi jäädä esimerkiksi vain perunaa, mutta ei kastiketta, Peränen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu