Puheenaihe

Onko laatu korvaamassa määrän? Rakennusalalla aiempaa hiljaisempaa, mutta samalla ekotrendi kasvaa

Joutsenmerkityn talon valmistuksessa otetaan ympäristö huomioon raaka-aineista valmiiseen tuotteeseen. Kuvituskuva.

Klaus Nurmi

Asuntomarkkinakatsauksessa nousevina trendeinä mainitaan uudisrakentamisen energiatehokkuus ja hiilijalanjäljen pienentäminen.

Huoneistokeskus tiedottaa trendin näkyvän yrityksessä Joutsenmerkittyjen asuintalojen kauppaamisena.

Joutsenmerkki-taloissa on kiinnitetty erityishuomioita rakennusmateriaalien ympäristöystävällisyyteen, uusiutuvien energialähteiden, kuten aurinkosähkön, hyödyntämiseen sekä hiilijalanjäljen pienentämiseen rakentamisessa.

– Ostajat ovat valveutuneita energiatehokkuuteen ja ympäristöystävällisyyteen liittyvissä seikoissa, ja esimerkiksi maalämpö ja uusiutuvan energian käyttö ovat ehdottomasti myyntivaltteja asuntokaupoilla. Asumisen hiilijalanjälki on koko ajan enemmän esillä yleisessä keskustelussa, Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Anu-Elina Hintsa kertoo tiedotteessa.

Huoneistokeskuksella on parhaillaan myynnissä Espoon Puustellinkallioon rakentuva Joutsenmerkki-asuinkerrostalo.

Vantaan Hakunilaan vuoden 2018 syksyllä valmistunut kerrostalo on toistaiseksi Suomen suurin Joutsenmerkitty kiinteistö.

Kokonaisuudessaan uudisrakentaminen on vähentynyt, ja oli viime vuonna vähäisempää vuodentakaiseen verrattuna. Tilastokeskuksen laskelmien mukaan vuoden 2019 tammi–lokakuussa uudisasuntoja valmistui kaksi prosenttia vähemmän ja rakenteilla oli kahdeksan prosenttia vähemmän, kuin samalla ajanjaksolla edeltävänä vuonna. Myös rakennuslupia myönnettiin 13 prosenttia vähemmän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu