Puheenaihe

Nyt korona vaikuttaa jo oikeudenkäynteihinkin – poliisin virkarikosten käsittely lykkääntyy

Helsingin hovioikeus ilmoitti tiistaina, että poliisin virkarikosoikeudenkäynti lykkääntyy koronan takia toistaiseksi.

Arkisto

Epidemiaksi muuttuneella koronaviruksella alkaa olla vaikutuksia jo pitkään ennalta sovittujen oikeudenkäyntien aikatauluihin.

Helsingin hovioikeus lähetti tiistaina tiedotteen, jossa se kertoi, että oikeudenkäynti poliisien virkarikoksia koskevassa asiassa lykkääntyy. Päätös on voimassa toistaiseksi.

– Koronavirusepidemian ja siitä johtuvien poikkeusmääräysten vuoksi edellytyksiä pääkäsittelyn jatkamiselle ei tällä hetkellä ole. Käsittelyä jatketaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana, tiedotteessa todetaan.

Poliisihallituksen poliiseja koskeva, tietolähdetietojen rekisteröimiseen liittyvä virkarikosasian pääkäsittely alkoi helmikuun lopussa.

Jo pitkään jatkuneessa oikeudenkäynnissä selvitellään Helsingin huumepoliisin tietolähteiden käyttöä ja valvontaa. Syyttäjän mukaan väärinköytökset ovat tapahtuneet vuosina 2010–2013.

Syytettyinä jutussa ovat olleet Helsingin entisen huumepäällikkö Jari Aarnion lisäksi liuta poliisin korkeita joko virassa tai jo eläkkeellä olevia virkamiehiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu