Paikalliset

Ryyppyjengien ostari on nyt mennyttä Myllypuroa

Myllypurolainen Tuomo Halonen aikoo käydä uudella kuntosalilla useamman kerran viikossa.

Jussi Vehkasalo

Myllypuron uusi ostoskeskus houkuttaa nyt ihmisiä tervehenkisempään elämään kuin paikalla aiemmin sijainnut kulahtanut rakennus.

Uutta aikakautta edustaa osuvasti vastikään avattu uusi kuntosali Puls & Träning.

Ostarin muutos on vähän niin kuin Trabantista Mersuun.”
– Kyllähän ostarin muutos on vähän niin kuin Trabantista Mersuun. Vanhalla ostarilla meno ja jengi oli välillä aika kaoottista, kuntosalilla toista kertaa treenannut Tuomo Halonen tuumaa.

Halonen asuu vain muutaman sadan metrin päässä uudesta kuntosalista.

Myllypuron ostari on uusimuotoinen palvelukeskus, joka nivoo yhteen asumisen ja kauppakeskuksen. Keskellä uutuutta komeilee pyöreämuotoinen uusi kirjasto.

Suuri osa keskuksen kerrostaloista on jo valmiina, yhteensä kauppakeskuksen yhteyteen rakennetaan noin 250 asuntoa.

– Nyt en voi ainakaan sanoa, että kuntosalille olisi vaikea lähteä. Tarkoitus on käydä salilla kolme neljä kertaa viikossa, Halonen jatkaa.

Ruotsalaisketju Puls & Träning tituleeraa itseään paikalliskuntosaliksi.

– Pyrimme tekemään kuntosaleistamme suhteellisen pieniä, viihtyisiä ja kodinomaisia. Salimme ovat tuollaisia 200–300 neliön kokoisia, kuvailee P&T Finlandin maajohtaja Mikko Nummenmaa salejaan.

Tarkoituksena on tuoda kuntosalit sinne, missä ihmiset asioivat päivittäin muutenkin: lähikaupan tuntumaan tai ostoskeskukseen.

Vuoden kuluttua on tarkoitus avata sali Jätkäsaaren uudella asuinalueella.

– Ensisijaista kohderyhmäämme ovat 30–60-vuotiaat kuntoilijat, mutta saa olla tietysti nuorempi tai vanhempikin, Nummenmaa muotoilee.

Myllypuron salin avaamisen myötä Itä-Helsingin alueelta valitaan 15 iältään 16–18-vuotiasta syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta, jotka osallistuvat vuoden mittaiseen maksuttomaan liikunta- ja hyvinvointiprojektiin.

Ajatuksena on, että kuntosaliketju voisi mahdollisesti myös työllistää nuoria. Tätä silmälläpitäen nuorille tarjotaan hyvinvointivalmentajakoulutusta.

– Ryhmä on syntymässä ja sen olisi tarkoitus aloittaa helmikuussa. Jos on kiinnostusta ryhmässä mukana olemiseen, voi ottaa yhteyttä salille.

Projekti toteutetaan yhdessä Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n kanssa.

Tavoitteena on toteuttaa vastaava hanke kaikilla jatkossa avattavilla P&T-kuntosaleilla Suomessa.

Myllypuronuusi ostari

Kauppakeskusyhtiö Citycon purki vanhan, 1960-luvulla rakennetun Myllypuron ostoskeskuksen, tilalle on noussut uusi kauppakeskus.

Ostarin yhteyteen rakennetaan 255 uutta asuntoa, jotka Citycon on myynyt asuntosijoittajille.

Maanalaiseen pysäköintihalliin mahtuu 270 autoa.

Uuden ostarin toinen vaihe valmistuu kesällä. Hankkeen kokonaisarvo on yli 60 miljoonaa euroa, josta Cityconin omistukseen tulevien kauppakeskuksen ja pysäköintihallin osuus on noin 20 miljoonaa euroa.

Lähde: Citycon

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu