Paikalliset

Koulujen kasvisruokakapina: Yli puolet meni roskiin

Kasvisruuan vastustus on vähentynyt kouluissa ajan myötä. Silti ruokaa syötiin viimeisimmän arvion mukaan yhä tavallista vähemmän, mikä huolestuttaa tutkijoita.

Päivi Tuovinen

Helsingin kouluissa toissa keväänä käyttöön otettu pakollinen kasvisruokapäivä aiheutti voimakkaan vastareaktion oppilaissa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan koululaiset lintsasivat kasvisruokapäivinä ruokailusta normaalia useammin. Ruokailuun osallistuneet oppilaat ottivat taas tavallista vähemmän ruokaa ja heittivät sitä viljalti roskiin. Lautasjätteen määrä kasvoi kouluissa kasvisruokapäivinä jopa 60 prosenttia normaalia suuremmaksi.

Voimakkaimmin reagoivat yläkoulujen ja lukioiden oppilaat. Yläkouluissa kouluruokailuun osallistuminen väheni 19 prosenttia ja roskiin menevän ruuan määrä kasvoi 40 prosenttia. Lukioissa ruokajätteen määrä kasvoi peräti 89 prosenttia.

Myös alakouluissa oppilaat ottivat kasvisruokaa tavallista vähemmän, mutta muutoin reaktiot olivat lievempiä.

Koululaisten reaktioita on seurattu Helsingin yliopiston Taloustieteen laitoksen seurantatutkimuksessa. Sen mukaan kasvisruuan vastustaminen on vähentynyt ajan myötä selvästi. Vuoden 2011 syksyllä oppilaat ottivat kasvisruokapäivinä kuitenkin yhä 18 prosenttia vähemmän ruokaa kuin tavallisesti. Sen sijaan into osallistua ruokailuun sekä ruokajätteen määrät olivat palautuneet ennalleen.

Kasvisruokapäivän aloittamisesta käytiin kovasanainen keskustelu kaupunginvaltuustossa. Kasvisruokaa ovat kannattaneet etenkin vihreät, joiden tavoitteena on edistää ympäristöystävällisiä ja terveellisiä ruokailutottumuksia. Nyt tehdyn tutkimuksen mukaan tässä on jossain määrin onnistuttu, sillä kasvisruuan suosio on kasvanut kouluissa sellaisina päivinä, jolloin tarjolla on myös lihavaihtoehto.

Huolissaan tutkijat ovat etenkin siitä, että alakouluissa oppilaat syövät kasvisruokapäivinä tavallista vähemmän ja että yläkouluissa moni jättää kasvisruoan yhä väliin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu