Paikalliset

Laki kieltää olutpullot myös jakeluautojen kyljissä

Uusi laki kieltää olutmainokset autoissa. Loppilaisen jakeluyrityksen kuljettaja Tero Mäkinen toi Carlsberg-oluen väreihin teipatun auton Keravalle viikonlopuksi. - Liikenteessä moni näyttää kädessään olevaa oluttölkkiä.

Oskari Lehto

Ensi vuoden alussa voimaan tuleva alkoholilaki kieltää alkoholijuomien mainonnan yleisillä paikoilla, kuten bussipysäkeillä, liikennevälineissä ja mainostauluilla.

Mainontakielto koskee myös juomien jakeluautoja ja tankkiautoja, joiden kylkiin on teipattu olutmainoksia.

Lakia ei voida kiertää takavuosien tapaan mainostamalla ykkösolutta.”

Tämä muutos tulee yllätyksenä Sinebrychoffin panimolle.

– Meille uusi laki on jäänyt tältä osin hieman epäselväksi. Lain perusteluissa on puhuttu julkisista liikennevälineistä, jollaisia jakeluautot eivät ole, sanoo Sinebrychoffin viestintä- ja lakiasiainjohtaja Marja-Liisa Weckström.

Alkoholilakia valmistellut hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä vahvistaa, että alkoholin mainontakielto koskee kaikkia yleisillä paikoilla olevia tai yleisille paikoille näkyviä mainoksia.

– Valitettavasti tiet ja kadut ovat tällaisia yleisiä paikkoja, joten myös jakeluautojen mainokset tulevat kielletyiksi ensi vuoden alusta lähtien. Lain noudattamista valvovat Valvira sekä aluehallintovirasto, Tuominen valottaa.

Mainos-teippausten vaihto tehdään pääsääntöisesti Sinebrychoffin kustannuksella.”

Lakia ei voida kiertää takavuosien tapaan mainostamalla ykkösolutta.

– Paluuta vanhaan ei ole. Laki on kirjoitettu niin, että mainontakielto koskee epäsuoraa mainontaa sekä kaikkia 1,2 prosenttia vahvempia alkoholijuomia. Ykkösolut on 2,8 prosentin vahvuista, Ismo Tuominen sanoo.

Sinebrychoffilla on sopimus juomiensa jakelusta noin 120 jakeluyrittäjän kanssa. Yrittäjillä on yhteensä lähes 200 autoa, joista noin sataan on Marja-Liisa Weckströmin mukaan teipattu alkoholijuomien mainoksia.

Mainosteippausten vaihto tehdään pääsääntöisesti Sinebrychoffin kustannuksella.

– Kyse ei ole pelkästään vanhojen teippien irrotuksesta ja uusien asentamisesta, vaan lisäksi autoihin voidaan joutua uusimaan pohjamaalit ja niitä joudutaan seisottamaan töiden ajan. Tämä kaikki maksaa: meille koituvat kulut ovat puolesta miljoonasta jopa miljoonaan euroon, Weckström sanoo.

Mainosten vaihtamisessa uuden lain mukaisiksi kuluu niin paljon aikaa, että Marja-Liisa Weckströmin mukaan ensi vuoden alku tulee liian nopeasti.

– Kyseessä on niin iso prosessi, ja autoja on eri puolella Suomea, että työhön mennee pari vuotta. Tarvitsemme lisää aikaa, hän kuittaa.

Mikä muuttuu?

Alkoholimainontaa koskeva laki tule voimaan 1. tammikuuta 2015. Mietojen alkoholijuomien mainonta kielletään kaikilla yleisillä paikoilla.

Mainontaa saa kuitenkin olla yleisötilaisuuksissa, kuten urheilutapahtumissa ja konserteissa. Mainonta on nykyiseen tapaan sallittua myös ulkomaan liikenteen aluksilla ja alkoholijuomien anniskelu- ja myyntipaikoissa. Anniskelu- ja myyntipaikkojen ulkopuolella saa jatkossa mainostaa alkoholijuomien nimiä ja hintoja.

Alkoholin televisio- ja radiomainonta on jatkossa kielletty kello 22:een asti. Tällä hetkellä aikaraja on kello 21.

Mainontaa sosiaalisessa mediassa rajoitetaan: jatkossa kiellettyä on mainonta, jossa kuluttajat osallistuvat peliin, arpajaisiin tai kilpailuun. Myöskään kuluttajien itsensä tuottamaa tai jakamaa sisältöä ei saa käyttää mainonnassa.

Väkevien alkoholijuomien mainonta on jatkossakin kiellettyä. Väkevien alkoholijuomien vähittäismyyntihinnastot (Alko, laiva- ja lentoyhtiöt) voidaan julkaista huhtikuun alusta alkaen myös internetissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu