Helsingin Nuorkauppakamari

Sisäministeri Orpo: Ennakoiva toiminta keskiöön poliisitoimessa

40. kertaa valittavan Vuoden Poliisin julkistustilaisuudessa 15.10.2015 Valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa puhunut ministeri Petteri Orpo nosti ennalta estävän toiminnan poliisin tärkeäksi tulevaisuuden työnkuvaksi. Etenkin nykyisessä taloudellisesti haastavassa tilanteessa myös poliisin on saatava aikaan enemmän pienemmillä resursseilla. Tästä näkökulmasta ennakoiva toiminta on nostettava keskiöön poliisitoimessa, sillä ennakkoon estävä toiminta on kustannustehokkaampaa kuin tapahtumiin reagointi. Orpo toi esille Vuoden Poliisi –palkinnon olevan arvostettu niin poliisivoimien parissa kuin yhteiskunnallisestikin ja kiitti Helsingin Nuorkauppakamari sekä Suomen Poliisijärjestöjen liittoa perinteen voimissa pitämisestä.


Vuoden Poliisiksi valittu Toni Reinikainen tunnetaan Etelä-Savossa ytimekkäästi konstaapeli Reinikaisena. Näin on etenkin nuorten keskuudessa. Reinikainen itse pitää tärkeänä, että poliisi on läsnä tavallisten ihmisten arjessa – ei vain silloin kun jotain ikävää tapahtuu. Tästä näkökulmasta käsin hän tapaa alueen nuoria säännöllisesti ja on läsnä sosiaalisen median kanavissa: helposti lähestyttävänä, turvallisena hahmona.


Helsingin Nuorkauppakamari valitsi Vuoden Poliisin 40. kerran yhteistyössä Suomen Poliisijärjestöjen Liiton kanssa. Vuoden Poliisi -projekti on Helsingin Nuorkauppakamarin vuosittain toteuttama kärkiprojekti, jonka kumppaneina vuonna 2015 toimivat Alko, IF, Sonera, G4S, SATSElixia sekä Messutuloste Rolleri.

Helsingin Nuorkauppakamari

Aikaisempia kirjoituksia

Helsingin Nuorkauppakamari

Helsingin Nuorkauppakamari - koulutusta, projekteja ja kansainvälistä toimintaa.

Helsingin Nuorkauppakamari on pk-seudulla aktiivisesti toimiva järjestö, jonka jäsenet haluavat kehittää omia johtajuustaitojaan, verkostoitua sekä vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan. Kamarissamme on tällä hetkellä 61 jäsentä. 

Tarjoamme jäsenille koulutuksia, mielenkiintoisia yritysvierailuja ja kansainvälistä toimintaa sekä yhteiskunnallisia vaikuttamispaikkoja - valitsemme vuosittain muun muassa Vuoden Poliisin yhteistyössä sisäasiainministeriön ja Suomen Poliisijärjestöjen Liiton kanssa.

Helsingin Nuorkauppakamari on perustettu vuonna 1954, ja se on Suomen vanhin nuorkauppakamari.

Lue lisää kotisivuiltamme!


 

Uusimmat mielipiteet