Kirkko Helsingissä/Itä-Helsingin seurakunnat

Seurakunta mukana kehittämässä unelmien Myllypuroa

Unelmien Myllypuroa ideoitiin innostunein mielin.

Ilse Skog

Joukko asukkaita, palveluntarjoajia ja muita toimijoita kokoontui Myllypurossa tämän viikon maanantaina pohtimaan, mitä on alueen hyvä arki. Herttoniemen seurakunta on tiiviisti mukana tässä eri-ikäiset asukkaat yhteen tuovassa Työste-hankkeessa.

 

Seurakunta haravoi ja kutsuu mukaan työelämän ulkopuolella olevia asukkaita, joiden työhön pääsyä on tavoitteena näin helpottaa, ei välttämättä työtä luomalla vaan työelämän valmiuksia parantamalla. Erityisesti halutaan tavoittaa nuoria sekä ikääntyviä työtä vailla olevia.

– Heidän kannaltaan toiminnassa tärkeää on osallisuus ja yhteisöllisyys. Jos ennen on jäänyt syrjään, tässä voi huomata, että vielä on annettavaa. Parhaimmillaan tällainen voi lieventää mahdollista päihdeongelmaa, sanoo diakoni Kristian Pesti.

Herttoniemen seurakunta lähti mielellään mukaan hankkeeseen, jossa asukkaat ovat aidosti osallisia. – Myllypurolaiset ovat kiinnostuneita oman alueensa kehittämisestä. Tällaista verkostoitumista halutaan seurakunnissa edistää yleisemminkin. Hankkeessa kehitetyt ideat voivat monipuolistaa seurakunnan toimintaa ja vapaaehtoiskenttää, Pesti jatkaa.

Metropolia Ammattikorkeakoulun hallinnoiman hankkeen Työste-nimi viittaa sanoihin "työelämän ulkopuolella olevien työelämävalmiuksien ja työllistymisedellytysten vahvistaminen siltaustoiminnan avulla". Avainsanoja ovat tekemisen merkityksellisyys ja yhteiskehittäminen.

– Aloitustilaisuudessa oli innostunut meininki. Myllypurolaiset työttömät ja ikäihmiset ovat tasavertaisina rakentamassa mielekästä arjen toimintaa, kertoo yliopettaja Elisa Mäkinen.

Metropolian eri alojen opiskelijat osallistuvat jatkotyöskentelyyn monipuolisesti.

Myllypurolaiset ovat kiinnostuneita oman alueensa kehittämisestä.

Kuvateksti: Työste kokoaa eri-ikäiset yhteen.

Kevään työpajoissa on tarkoitus valita toimintoja, joita lähdetään juurruttamaan Myllypuroon. Millaisia asioita nämä voivat olla? – Jää vielä nähtäväksi, mitä asukkaat yhdessä nimeävät mielekkääksi toiminnaksi. Me toimijat emme sitä päätä. Maanantaina esiin nousivat esimerkiksi kesätori, luonnossa liikkuminen ja sukupolvia yhteen liittävä toiminta. Paljon toivottiin kaikille avoimia paikkoja, jotka tekisivät yhteen kokoontumisen helpoksi, Mäkinen vastaa.

Hänen mukaansa haasteena on työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden mukaan saaminen ja rohkaiseminen.

Seurakunnan ja Metropolian lisäksi mukana Itä-Helsingin lähimmäistyö Hely ry ja Digital Living International Oy. Kumppanina on myös Myllypuro-Seura ry.

Lue lisää Metropolian sivuilta.

Teksti: Eila Jaakola, diakoniatiedottaja

Kuvat: Ilse Skog, Metropolia

 

 

 
Kirkko Helsingissä/Itä-Helsingin seurakunnat

Aikaisempia kirjoituksia

Kirkko Helsingissä/Itä-Helsingin seurakunnat

Itä-Helsingin alueella toimii viisi suomenkielistä evankelis-luterilaista seurakuntaa: Herttoniemen, Mikaelin, Roihuvuoren, Vartiokylän ja Vuosaaren seurakunnat. Alue ulottuu Kulosaaresta itään aina Östersundomiin asti. Seurakunnissa on yhteensä noin 86 000 jäsentä. Samalla alueella toimii lisäksi ruotsinkielinen, evankelis-luterilainen Matteus församling.

Kirkko on tiiviisti mukana itähelsinkiläisten arjessa ja tarjoaa toimintaa mukulasta mummuun, vauvaperhekerhoista seniorisumppeihin muun muassa. Seurakunta kulkee ihmisten rinnalla elämän suurissa ja pienissä tapahtumissa. Käännekohdissa kirkosta saa myös läsnäoloa ja huolenpitoa, kuten keskusteluapua ja sielunhoitoa.  Itä-Helsingille leimallinen monikulttuurisuus on otettu seurakunnissa huomioon esimerkiksi nuorisotyössä ja diakoniatoiminnassa.

Lisätietoja: www.helsinginseurakunnat.fi

Uusimmat mielipiteet