Talotohtori Panu Kaila

Sinistäjäsieni ihmetyttää

Rakensin kesällä autotallin. Runko pystytettiin heinä-elokuun vaihteessa. Noin viikossa oli katto päällä.

Syyskuussa lautatavaraan, ensimmäiseksi vinoreevoihin, alkoi ilmestyä vihertävää pilkkua ja kohta sitä oli muuallakin, mutta vain sahatavarassa.

Mitallistetusta runkotavarasta en ole pilkkuja löytänyt. Samoin koko kesän pihalla ollut työpinta, sahapintaisista kakkosnelosista tehty, on vain harmaantunut.

Puukauppiaani totesi, että kysymyksessä on sinistäjäsieni, eikä siitä tarvitse olla huolissaan, on vain kosmeettinen haitta.

Onko näin? Jos tarvitsee jotain tehdä, niin mitä? Mistä tämä sinistäjäsieni ylipäänsä johtuu ja voisiko sitä ehkäistä?

Sinistäjäsieni on juuri se tekijä, joka aiheuttaa puupintojen harmaantumisen. Joskus se saattaa värjätä puun todella aika voimakkaan siniseksi tai vihreäksi, mutta yleisimmin harmaaksi.

Pihapöytäkin lienee ensin saanut pilkkuja, jotka sitten sateen auttamina ovat nopeasti levinneet koko pinnan kattavaksi harmaantumiseksi.

Mitä karkeampi pinta, sitä nopeammin se kastuu sientä suosivaksi. Yleensä lautatarhojen puutavara on vielä sen verran kosteaa, että se riittää puun sinistämiseen myös katon alla.

Autotallin mitallistettu tavara on kai ollut sahalautaa kuivempaa ja myös pinnaltaan sileämpää.

Sinistäjä on todellakin vaaraton puun asukas. Se etenee solusta toiseen avointen huokosten kautta rakennetta rikkomatta ja popsii soluissa irrallaan olevia ravinteita.

Kanadalaiset selvittivät intiaanien toteemipaalujen suojausta tutkiessaan, että sinistäjä itse asiassa säilyttää puuta, kun se sitoo auringon irti rapauttamia soluja paikoilleen. Niin ollen päätettiin, ettei paaluja saa myrkyttää tuon sienen torjumiseksi. Samanlaisen ja vielä paremman suojan puulle säätä vastaan antaa jäkälä.

Sinistäjä pääsee männyn sydänpuulle paljon hitaammin kuin pintapuulle, joten sydänpuu säilyy pitkään ilman värimuutosta.

Uudessa puujulkisivussa nähdään, että myös kuivempina pysyvät räystäiden aluset harmaantuva hitaasti. Kuivuus ei silti surmaa sinistäjää, joka lahottajasienistä poiketen sietää pitkiäkin kuivia kausia. Suomessa elävät lajit ovat luonnollisesti myös pakkasen kestäviä.

Sinistäjä ”kukkii” nostamalla puun pintaan mustia pilkkuja, joita usein luullaan homeeksi. Eron huomaa vuolemalla: sinistäjän pilkun alla puu on harmaata, homepilkun alla puhdasta.

Kysy rakentamisesta ja remontoinnista: Talotohtori@tietola.fi

Talotohtori Panu Kaila

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet