Muokkaa

Uusiin tiloihin Malmille muuttaneen Combat Societyn kamppailijalle maailmanmestaruus Yhdysvalloista

Yhdysvalloissa käydyt brasilialaisen jujutsun maailmanmestaruuskilpailut toivat kultaa Combat Societyn kamppailija Esa Vähäjylkälle.

Uusi sali on moderni, kaikki vaativammankin harjoittelijan toiveet täyttävä.

Uuden salin viralliset avajaiset järjestetään syksyllä.

Uusiin tiloihin Malmille muuttaneen Combat Societyn kamppailijalle maailmanmestaruus Yhdysvalloista

 

Combat Society muutti Teerikukonkujalle ja järjestää seuraavan peruskurssin brasilialaisessa jujutsussa 12.6.2017 alkaen.

 

Tattarisuolla aiemmin majaansa pitänyt kamppailulajikeskus Combat Society on muuttanut Malmille uusiin, isompiin tiloihin. Uudet tilat sijaitsevat osoitteessa Teerikukonkuja 3, vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Malmin ja Tapanilan juna-asemilta.

 

”Uusi sali on moderni, kaikki vaativammankin harjoittelijan toiveet täyttävä ja monipuolisen harjoittelun mahdollistava kamppailukeskus. Me tulemme järjestämään syksyllä isommat avajaiset samalla, kun kaikkien eri lajiemme peruskurssit alkavat”, kertoo salin johtohahmo ja valmennuspäällikkö Teo Viitala. ”Harjoittelemme varsin normaalisti läpi kesän ja lajitaustaa omaavat uudet harjoittelijat ovat tervetulleita mukaan myös kesken kauden”, hän jatkaa.

 

Voimassaolevat harjoitusajat löytyvät keskuksen netti- ja facebook-sivuilta.

 

Uudella salilla Teerikukonkujalla alkaa 12.6. seuraava brasilialaisen jujutsun (bjj) peruskurssi. Combat Societylla on vahva osaaminen lajin tiimoilta, valmentajista ja harjoittelijoista löytyy niin maailmanmestareita kuin mustavöitäkin.

”Meillä voin treenata turvallisesti ja hyvässä porukassa, oli sitten tavoitteena kansainväliset arvokisat, kunnon kohotus, painon pudotus tai itsepuolustustaitojen oppiminen. Me olemme siinä mielessä erittäin onnellisessa asemassa, että laaja treenarikuntamme varsinkin bjj:ssa ottaa poikkeuksetta huomioon kanssaharjoittelijoiden tason ja tavoitteet. Jos vaikka juuri peruskurssin käynyt kamppailija haluaa kovasti kilpailla, pääsee hän treenaamaan kovien kisaajien kanssa. Tästä loistavasta harrastelijoiden yhteistyöstä esimerkkinä, perjantaina Yhdysvalloissa käydyt brasilialaisen jujutsun maailmanmestaruuskilpailut, joissa omassa sarjassaan vasta vuosi sitten peruskurssimme käynyt kamppailijamme Esa Vähäjylkkä voitti maailmanmestaruuden.” Mustavöinen päävalmentaja, itsekin useamman maailmanmestaruusmitalin voittanut Viitala kertoo.

 

Viime kesänä bjj:n peruskurssin käynyt, nykyinen maailmanmestari Esa Vähäjylkkä kehuu myös vuolaasti uutta salia, harjoituksia ja treenikavereita.

”Ei kukaan yksinään näin lyhyellä harjoitteluajalla edes saa päähänsä lähteä Californiaan maailmanmestaruuskilpailuihin! Ilman hyviä puitteita ja varsinkaan ilman kannustavia, tsemppaavia ja huumorintajuisia treenikavereita sekä valmentajia olisi minullakin jäänyt kisat kisaamatta. Kun treenaaminen on hauskaa, niin tulosta syntyy.”

 

Lisätietoja:

http://www.combatsociety.fi

https://www.facebook.com/combatsociety

 

Combat Society Ry on Suomen Brasilialaisen Jujutsun Liiton, Suomen Jujutsuliiton, Suomen Vapaaotteluliiton,

Polar Jiu Jitsu Team, Shooto Finland, Suomen Lukkopainiliiton, ADCC Finland, International Philippine Martial Arts Federation sekä European Kombatan Associationjäsenseura

 

Combat Society

Combat Society tarjoaa monipuoliset ja turvalliset harjoitusmahdollisuudet kamppailulajien parissa ikään tai sukupuoleen katsomatta. Haetpa harjoittelultasi liikunnan riemua, kilojen karisemista, itsepuolustustaitoja, parempaa itsetuntoa tai kilpaurheilun kipua ja kyyneleitä, äärirajoille vietyä treeniä ja onnistumisia alansa parhaiden parissa, on Combat Society oikea harjoituspaikka sinulle. Parhaiden mahdollisten valmentajien, treenikavereiden ja hyvän yhteishengen avulla saavutamme yhdessä tavoitteesi!

Combat Societyn tiloissa voit harjoitella alunperin japanilaisten samuraiden aseetonta kamppailutaitoa Ju-jutsua, kilpailupainotteista mattokamppailuun suuntautunutta Brasilialaista Jiu-Jitsua ja sen ohella lukkopainia, monien kamppailulajien matto- ja pystyottelutekniikoita yhdistelevää kilpaurheilulajia vapaaottelua (MMA) sekä tehokasta, monipuolista ja realistista filippiiniläistä taistelulajia Kombatania.

Kaikissa lajeissa tarjoamme mahdollisuuden vasta-alkajille ja jo pidempään kamppailleille. Alkeiskurssin jälkeen on mahdollista harjoitella kaikki lajeja ristiin samalla kausimaksulla.

Lue lisää kotisivuiltamme!