Olen eri mieltä

Suomi on yhden totuuden maa. Keskustelu tapetaan joko vaikenemalla tai jyräämällä.

Björn Wahlroosin pamfletti perustuslain vinoutumista jyrättiin vaiti. Arvostelua esitti väärä henkilö. Perustuslakivaliokunnan jäsenet ja muutamat sen asiantuntijat kielsivät ongelmat vaivautumatta ottamaan kantaa Wahlroosin esittämiin perusteluihin.

Olen eri mieltä. Perustuslakia muutettiin poliittisin, ei oikeudellisin tavoittein. Lain soveltajat, asiantuntijat ja kansanedustajat julistautuvat tulkinnoissaan ehdottoman objektiivisiksi. Todellisuudessa he ovat yhtä ”objektiivisia” kuin journalistit omassa työssään.

Omien arvojen ohittaminen on asiantuntijoillekin mahdotonta, eivätkä valiokunnan jäsenet pysty itsenäiseen harkintaan. Nykyiset tulkinnat tekevät Suomesta vaikeasti hallittavan. Hallitukset eivät pysty toteuttamaan politiikkaansa.

Useimmat presidenttiehdokkaat haluavat Suomen Nato-jäsenyydestä kansanäänestyksen.

Olen eri mieltä. Eivät kansalaiset voi sellaisesta ratkaisusta äänestää, jonka sisältöä ei kerrota. Äänestys edellyttäisi Suomen aseman perusteellista avaamista kriisitilanteessa.

Siitä vaietaan, koska Suomeen ”ei nyt kohdistu sotilaallista uhkaa”. Sitä ei myönnetä, että Suomi joutuisi osapuoleksi kaikissa Itämeren alueella syntyvissä sotilaallisissa kriiseissä. Ahtaan altaan äärellä ei ole ilmatilaa puolueettomalle Suomelle.

Edes suurennuslasi ei riitä osoittamaan tuloerojen kasvua. Siihen tarvittaisiin mikroskooppi."

Antti Rinne väittää, että Sipilän hallitus on kasvattanut tuloeroja Suomessa.

Olen eri mieltä. Edes suurennuslasi ei riitä osoittamaan tuloerojen kasvua. Siihen tarvittaisiin mikroskooppi.

Asiantuntijat laidasta laitaan ovat todistaneet, ettei tuloeroissa ole tapahtunut väitettyä kasvua. Erot lisääntyivät kylläkin 1990-luvulla, mutta eivät enää 2000-luvulla.

Myöskään OECD:n tilastojen mukaan Suomessa ei kärsitä eriarvoistumisesta.

Siitäkin olen eri mieltä. Suomessa köyhiä on liikaa.

Köyhyys ja huono-osaisuus eivät kuitenkaan ole seuraus tuloerojen kasvusta, vaan pitkään jatkuneesta työttömyydestä, huonosta koulutuksesta ja syrjäytymisestä.

Aivan liian moni joutuu elämään asumistuen ja toimeentulotuen varassa.

Mutta kyllä Antti Rinnekin tietää, että tuloerojen kasvu ja köyhyys ovat kaksi eri asiaa.

Kommentit (23)

Kommentit

”Köyhyys ja huono-osaisuus eivät kuitenkaan ole seuraus tuloerojen kasvusta, vaan pitkään jatkuneesta työttömyydestä, huonosta koulutuksesta ja syrjäytymisestä.”

Valtava työttömyys, huono koulutus ja syrjäytyminen on Sipilän hallituksen jos ei ihan aikaansaannosta niin kuitenkin heidän kätensä jälki on syventänyt näitä ongelmia.

kk77

Juuri ne, jotka ovat tällaisen mantran vankeja, ovat perussyy Suomen taloudellisiin ongelmiin. Heidän on aivopesty haukkumaan Sipilän hallitusta ja kaikkea heidän sairaan utopistisesta politiikastaan poikkeavaa, vaikka se saisi kuinka hyvää tahansa aikaan. Heidät on aivopesty myös ajattelemaan, että hyvinvointia saadaan vain vaatimalla ja ottamalla velkaa, joka jätetään muiden maksettavaksi. Suomi ei nouse ikinä, ellei näitä yhteiskunnan ikuisesti kyltymättömiä syöpäläisiä saada kuriin. He eivät muutu, sillä se kuuluu heidän uskontunnustukseensa. Syötä heitä hopealusikalla, niin he vaativat kohta kultalusikan.

Trimo

Korkeakoulutettujen köyhyys lisääntyy.
Enemmistö työttömistä on iän, terveyden, vanhentuneen ammatin tai näiden yhdistelmän vuoksi menettänyt työmarkkina-arvonsa. Ammattiosaamisen korjauksen määrärahoja vähennetään entisestään. Uudella lailla hallitus potkii näitä jo maassa makaavia.
Työssäkäyvien joukossa on suuri joukko "sinnittelijöitä", jotka yrittävät olla putoamatta maksuvaikeuksien kautta köyhyyteen. Jaksamista ja terveyttä heille!
Suomessa on länsimaiden eriarvoisin terveydenhuolto: 1,8 milj. työsuhteessa olevalla on ilmaiset työterveyspalvelut usein jonottamatta, muut maksavat ja jonottavat
Leipäjonoissa käy säännöllisesti 20000-25000 henkilöä.
Kunnalliset kotisairaanhoitajat eivät kykene tekemään töitään voimatta pahoin, monet ovat menneet muihin töihin.
Vanhainkodeissa vähät työntekijät vanhusten syöttämisen sijaan syöttävät tietoja tietokoneille.
On perheitä, joissa on vaikeuksia saada hankittua oppikirjoja lukiolaisille.
Köyhät ja vanhukset jättävät lääkkeitään ostamatta
Köyhiä perheitä on 60 000.
Köyhiä on löyhimmän mittarin mukaan 900 000, tiukempien mittarien mukaan luku on edelleen sadoissatuhansissa.

Nämä eivät ole aivopesumantraa, vaan todellista elämää ja jokapäiväistä arkea sadoille tuhansille koulutetuille suomalaisille.Tuloerot kasvavat, koska hyväosaisten ostovoima kasvaa samanaikaisesti kun köyhien joko laskee tai korkeintaan pysyy ennallaan, ruuan hintahan nousee koko ajan. Hintojen nousut ovat tosin samat niin rikkaalle kuin köyhällekin, kukaanhan ei enää halpuuta.

sulovilen

Tuloerot eivät ole kasvaneet, työttömyys on vähentynyt ja työllisyyskehitys on ollut hyvä vuosikymmeneen .Velkaantuminen hidastuu ja talous kasvaa yllättävän hyvin jopa yli 3%:ttia , että näin on?

Isoisä

Talous kasvaa aina kun nollasta lähdetään.
Työttömyys ole mihinkään vähentynyt, piilotyöttömiä on enemmän kuin koskaan. Velkaa otetaan entiseen malliin, se ehkä hidastuu, koska Sipilän sanoin norminpurkutalkoot ovat alkaneet joka on tämän maan suurin syöpä. Julkinen sektori on edelleen suurempi kuin Kreikassa, ja heitä on haukuttu sokeiden saarista ja ties mistä.
Mitään norminpurkutalkoita ei tullut, tuli ainoastaan byrokratian kasvattaminen ja sääntelyn lisääminen. KIKY- tuli, ja sillä leikattiin ostovoimaa, ei muuta. Kaikista vähäosaisimmilta on leikattu eniten, kun puolusteena on ne Sosiaalipuolen menot. Jos oikeasti joku haluaisi tässä maassa jotain tehdä se leikkaisi julkisen sektorin ja purkaisi byrokratian. Mutta kas kummaa sekään ei käy koska joka toinen kaveri on työssä julkisella puolella, painostus on liian suurta. On helppo mennä köyhiltä leikkaamaan, koska eihän heitä ketään puolusta.

Kyllä pitää olla erittäin hyvin median aivopesemä isoisä jos oikeasti uskoo Koroman lausumia, hänhän on yksi hallituksen käsikassara joka ajaa työnantajien etuja, aina ollut, ja on edelleen.

Keijo Kunttu

Mistäköhän johtuu että minun eläkkeeni on noussut kahdessa vuodessa 10€ mutta kaikki maksut ja taksat vaikka kuinka paljon.
Eläkkeet nousevat ensi vuonna 0,55% ja palkat 1,6% kysymys kuuluu,kasvaako nyt tuloerot? Koroma voisi sitten vääntää tästä
selityksen,että eihän siinä mitään eroja synny se vain näyttää siltä.

45siro

Ostovoima on erittäin huono Suomessa paitsi veroparatiisi yhtiö miehillä ja naisilla.Tuloerot ei kasva koska verottaja vie lähes kaiken suurituloiselta joka on johtannut siihen että suomalaisilla menee aika huonosti. Talous ei kasva kauan takapakkia tulee jo ensivuonna kotimaisessa kulutuksessa joka on ollut aivan minimi jo kauan, kiky oli suuri erehdys niin kuin tämä hyväpalkkaisten jatkuva erottaminen ja halpa palkkaiset otettu tilalle joka johtaa siihen että suomi ei selviä kestävyys vajeesta.Sipilän hallitrus ei ymmärrä taloudesta mitään ja klaikki tyilastot heillä silmänkääntö tempuilla tehty esimerkiksi työttömyys luvut saatu kuntoon kuin on pistetty vaikeimmat tapaukset eläkkeelle ja niin eespäin ei rehellistä touhua mutta kepu pettää aina.

Tatu

Tähänhän Suomi on menossa. Työvoiman sääntelyrajoituksista Kokoomus haluaa jo eroon, ja siksi kai tänne rahdataan jo nyt lisää maahanmuuttajia jotta voidaan näyttää että meiltähän loppuu rahat että nyt kaikki talkoisiin ja saadaan Suomi nousuun. Kaikille se sama 9Eur/pvä palkaksi.
Ammattiliitoista halutaan eroon juuri tämän vuoksi, ei ole sopivaa maksaa palkkaa millä tulee toimeen. Ja jos palkalla ei tule toimeen, viljellään että syy on sen työntekijän, ei hallituksen poliitikan, tai siis sen saamattomuuden.
Suomen hyvinvointivaltion alasajo on alkanut jo tovi sitten, pienin siivuin ja pikkuhiljaa. Kuin että te tottuisitte mitä tuleman pitää.

Keijo Kunttu

Ammattiliitot eivät toimi jäsenmaksuja maksavien jäsentensä etujen puolesta .
Milloin ovat tehneet jotain hyödyllistä pienituloisen tai työttömän liittoon kuluvan eteen ?
Kertokaan edes yksi keski-ja pienituloisen tuloihin todella vaikuttanut ammattiliiton päätös viimeisen kymmenen vuoden ajalta ?
Lakkouhkailu ei auta ketään ja nyt meneillään oleva työttömän rankaisutoiminta näytetään liitoissa siunattavan ja menevän läpi ihan kepeästi .
Palkkojen on noustava tai hintojen , lvv (liikevaihtoveron) , asumisen kulujen ja kaiken muun on pudottava .
Miten kauan täällä hyväksytään palkat joilla ihminen ei ilman veroista maksettavia tukia pärjää ?
Miten kauan täällä hyväksytään yritystuet ja helpotukset siten että palkatkin näytetään jatkossa ja jo nyt maksettavan veroista kerättävinä etuuksina ?
Mihin ammattiliittoja tarvitaan ?
Millä ne perustelee olemassaolonsa , jäsenmaksut ja johtonsa hirvittävän suuret palkat ja etuudet ?

CALWX9

Ammattiliitot, eduskunta ja hallitus ovat täsmälleen sellaisia minkälaisiksi äänioikeutetut ne äänestävät.

Työelämän pelisäännöt ovat murroksessa. Perinteisen työsopimuksen ja palkanmaksuperusteen rinnalle nousee osa- ja määräaikaisuuksien lisäksi osa-aikainen- sekä yksinyrittäjyys, osuuskuntamallit, jousto- ja etätyö. Moni osaaja haluaa pois kontrolloivasta johtamisesta ja vastuun lisäksi omaa vapautta työhönsä, vaurastumisen halua unohtamatta. Organisaatioiden johtamisen on myös sopeuduttava muutokseen.

Työmarkkinajärjestöille tämä on iso haaste, molemmin puolin. Ei voi pelata vanhoilla säännöillä, kun peli on uusi. Voimasta kertovat "rautaa rajalle"- mallit aiheuttavat yleisesti enemmän haittaa kuin mitä yksittäisesti saadaan hyötyä. On luotava uusia tapoja toimia.
Valta siirtyy keskusjärjestöiltä yksittäisille liitoille.Taistelu vallasta on alkanut, eikä siinä aina pientä ihmistä muisteta.

Vuosikymmeniä on kouluttauduttu myös ammatteihin, joissa osaamista arvostetaan rahallisesti. On myös muutettu tuon rahallisen arvostuksen vuoksi. Järkevät yritykset toimivat jo niin, että niiden kilpailukyky säilyy suhdannekuoppien jälkeen liiketoiminnallisesti kannattavana heti hyvien aikojen alkaessa, "kone on aina kunnossa". Kaukonäköisyys koetaan myös rahallisena arvostuksena työntekijöiden keskuudessa.

Lääkekorvaukset 1,4mrd, asumistuki 2mrd, tehottomat yritystuet 1,5mrd, julkisen sektorin tehottomuus ainakin 1mrd. Nuo ovat asioita, joiden vallitsevassa markkinataloudessa tulisi hoitua itsestään ilman sääntelyä, jos vain markkinatalous tarjontaa lisäämällä toimii oikein .
Suuri osa yritystuista on tehottomia, jotkut vääristäviä ja haitallisia. Yritystukia ovat olleet luomassa kaikki puolueet vaalityössään. Purkaminen on aina poliittinen päätös omaan tai toisen kannatukseen, siksi myös erittäin vaikeaa. Vallan huumassa puolueet ovat valmiita tekemään "mätiä kompromisseja".

Ammattiliittoja on tarvittu aina, joskin usein ovat toimineet vallitsevassa ajassa menneen ajan keinoin. 1990- luvulta ammattiliitot ovat osaltaan olleet tukemassa matalan inflaation politiikkaa maltillisilla palkankorotuksin. Talousviisaat ovat yhtä mieltä, että kansantaloudellisesti paras inflaatio on n. 2%, silloin siitä hyötyvät rahoituslaitokset, asuntovelalliset sekä kaupankäynti. Aiemmin ammattiliitoilla oli iso rooli kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentajana. Valitettavasti se on jo historiaa.

Johtaja se on ammattiyhdistysjohtajakin, sama tarve vaikuttamiseen ja valtaan. Vallasta luopuminen on usein vaikeampaa kuin siihen pääseminen, nälkä kasvaa syödessä. Tulojen suuruus on perinteinen maskuliinisen vallan tunnusmerkki ja vallan määrän mittari.

Ammattiliitot ovat ottaneet ensiaskeleita mm. jäseniensä työllistymisen edistämisessä. Uusien, nuorempien sukupolvien johtajien myötä niiden rooli voi muuttua merkittävästikin jäsenistön tarpeiden muuttuessa.

sulovilen

Maataloustuet on suuret ja asumistuet joista on helppo paljonkin säästää , miljardikaupalla vuodessa, ja käyttää se raha uuden luomiseen sillä ne passivoi isoa osaa ihmisiä etenkin työikäistä osaa?

Isoisä

Tällä hetkellä 60% vuokralaisista saa asumistukea. Asumistuista voi säästää vain rakentamalla vuokra-asuntoja niin paljon, että vuokrataso taatusti laskee ja niiden omistuksien vääristymä korjaantuu. Nyt kiinteistösijoitusyhtitöt ostavat kokonaisia taloja ja kuppaavat asumistuet kovilla vuokrillaan.

Miljoonaohjelma (Miljonprogrammet) oli asuntojen rakennusohjelma Ruotsissa vuosina 1965–1974. Tavoitteena oli ratkaista 1960-luvun alun akuutti asuntopula rakentamalla kymmenen vuoden aikana miljoona uutta asuntoa. Tavoite myös saavutettiin, sillä ohjelman aikana valmistui 1 006 000 asuntoa.

sulovilen

Asumistukien perusteet/tulorajat mm. neliömäärä /asukas, on uusittava siinä lääke pinenenemiseen ja ,omistusasunnot mukaan lukien, siinä kaikkein tehokkain lääke .Jonkinverran tarvitaan tietenkin vuora-asntoja lisää kasvukeskuksiin?

Isoisä

Seurauksena voisi olla, että suuri joukko tuen saajista putoaisi yhteiskunnan ulkopuolelle lisäten merkittävästi harmaata taloutta ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Slummiutuminen alkaisi ja sen mukaiset yhteiskunnalliset ongelmat.
Jos kaikki asumistuet lopetettaisiin kertaheitolla, seuraisiko siitä asunnottomuus 60%:lle vuokralaisista? Ainakin asuntojen arvot heilahtaisivat niin pahasti, että se aiheuttaisi pankeille ja asuntovelallisille vakuuksien kautta merkittäviä vaikeuksia, vaikuttaen maan talouteen.
Kasvukeskuksiin uudet asunnot tulee nimenomaan rakentaa. Tiiviitä kaupunkikeskustoja ja - lähiöitä.

sulovilen

Rikollisuus- ja harmaa talous on luku erikseen mutta asumistukien pienentäminen, maataloustuet samoin, kannustaa työntekoon ja yrittäjyyteen nyt tukee yksiselitteisesti häskiä työtävieroksuvaa sosialistia etenkin. He haluaa olla kädet syvällä toisten taskuilla se on ongelma jota Rineen sosilismi tukee ,ei ole nykyaikaa lainkaan?

Isoisä

Asumistuet ovat tulonsiirtoja asuntojen omistajille, häikäilemättä he lisäävät niitä vuokria korottamalla. Ruotsissa asuntojen rakentamista on taas tehostettu ja rakentamisesta saatavien verojen ansiosta valtion kassa on 63mrd (uutisen luku kruunuina luulisin?) ylijäämäinen. Suomessa kaavoitus tökkii pahasti ja rakentamiseen investoivat epäröivät. Suomessa tulisi saada valtava määrä uusia asuntoja pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin. Näin tarjonta oikaisisi markkinahintoja, laskien asumistuen tarvetta ja lisäten valtion verotuloja. Kaksinkertainen hyöty. MIssä viipyy ne hallituksen normitalkoot?

sulovilen

Asumistuista eniten menee Hesan kaupungin tileille ,suuri vuokra-asuntojen rakentaja /omistaja joissa asuu yli 100000- asukasta,valtion budjetin kautta joten yleinen väite että menee ns. omistajille vaatisi tutkimuksen ei yleisiä huitaisuja kannata heitellä koska se ei johda mihinkään ja perustu mihinkään tosiasiaan?

Isoisä

Johannes Koroma

Kirjoittaja on työtä tekevä eläkeläinen. johannes.koroma@welho.com

Tervetuloa Helsingin Uutisten blogeihin!

Helsingin Uutiset tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia helsinkiläisiä, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta. Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa oikeasta palstasta tiettyyn blogiin.

Haluatko blogistiksi? Oletko aktiivinen kansalainen, joka haluaa tuoda mielipiteensä julki laajalle yleisölle? Ota yhteyttä toimitukseen.