Uudenmaan TE-toimisto

Työ etsii tekijää Nuorten mahdollisuuksien torilla Vantaalla

Maksuton tapahtuma on Vantaan kaupungin ja Uudenmaan TE-toimiston järjestämä.

Vantaan Ohjaamo järjestää vuoden toisen Nuorten mahdollisuuksien tori –rekrytointitapahtuman torstaina 31.5.2018 klo 14–17 kulttuurikeskus Vernissassa, Tikkurilassa. Nuorten mahdollisuuksien torilla työ- ja opiskelumahdollisuudet kohtaavat niitä etsivät nuoret, 18–29-vuotiaat työnhakijat ja opiskelijat. Tapahtuma on kaikille osapuolille maksuton.

Yrityksistä rekrytoimassa ovat esimerkiksi AirPro, Murata Electronics, Opteam ja Seure. Tarjolla on töitä muun muassa ravintola-, rakennus-, kuljetus- ja kiinteistöaloilta, erilaisissa myynnin tehtävissä sekä avustavissa tehtävissä kouluissa ja päiväkodeissa. Erilaisia koulutusmahdollisuuksia ovat tarjoamassa Kiipula, Varia ja Y-säätiön Meriheimo-hanke. Nuorille on tapahtumassa tarjolla myös ohjausta ja apua esimerkiksi työhön tai koulutukseen hakeutumisen kanssa.

Nuorten mahdollisuuksien torit ovat keskeinen osa työtä, jolla Vantaan Ohjaamossa parannetaan työnantajien ja nuorten työnhakijoiden välisen kohtaannon toteutumista. Samalla toteutetaan Vantaan kaupungin strategista tavoitetta nuorisotyöttömyyden puolittamisesta vuoden 2020 loppuun mennessä sekä tehdään Uudenmaan TE-toimiston ydintyötä työnvälityksen parissa.

 

Nuorten mahdollisuuksien tori

Torstaina 31.5.2018 klo 14–17

Kulttuurikeskus Vernissa, Tikkurilantie 36

 

Lue lisää Ohjaamosta
Ohjaamo Facebookissa
Nuorten Mahdollisuuksien Tori II Facebookissa

Uudenmaan TE-toimisto

Aikaisempia blogikirjoituksia

Uudenmaan TE-toimisto

Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) on työn, työelämän, yrittäjyyden ja koulutuksen asiantuntija. Palvelemme kaikkea Uudenmaan alueen työnhakijoita, yrityksiä ja yrittäjiä.

Työ- ja elinkeinotoimistosta saat henkilökohtaista palvelua työnhaussasi sekä tietoa työmarkkinoista, koulutuksesta, ammateista, yrittäjyydestä ja työttömyysaikaisista etuuksista. Palvelumme ulottuvat omatoimisesti käytettävistä verkkopalveluista (www.te-palvelut.fi) henkilökohtaisiin palveluihin.

Uusimmat blogit