Kallion kulttuuriverkosto

Nyt syntyy suklaata entisessä Elannon näkkileipätehtaassa

Uusin tilojen myötä Goodio moninkertaisti tuotantokapasiteetin.

Juhani Styrman

Entisen näkkileipätehtaan toimitilat ovat saaneet uuden elämän, kun raakasuklaata valmistava Goodio avasi uuden tehtaansa Sörnäisiin, entisen Elannon leipomon näkkileipäosaston tiloihin. Kallion Kulttuuriverkostolaiset olivat ensimmäisten joukossa, jotka pääsivät tutustumaan suklaatehtaan uusiin tiloihin.

Uusien tilojen myötä Goodio moninkertaisti tuotantokapasiteetin ja lisää tuotantotyöntekijöiden määrää. Työntekijöistä 10 prosenttia on yrityksen toimintaperiaatteiden mukaisesti vaikeasti työllistyviä.

Tehdasinvestoinnin arvo on yli miljoona euroa ja tehtaaseen on hankittu laadukkaat artesaanisuklaan valmistuslaitteet Italiasta.

"Suklaamme kysyntä kotimaassa sekä ulkomaan vientimme ovat kasvaneet huimasti viime vuonna. Uusi tehdas mahdollistaa sen, että pystymme vastaamaan paremmin kasvuvauhtiin. Vaikka saammekin käyttöön uusia laitteita, on tuotanto silti paljolti käsityötä, mikä takaa edelleen tuotteittemme uniikin maun ja laadun", kertoo Goodion toimitusjohtaja Jonni Sinkkonen.

Tuotantotilojen lisäksi tehtaaseen valmistuu loppuvuodesta elämyksellinen vierailukeskus, jossa halukkaat pääsevät tutustumaan suklaan valmistukseen, raaka-aineiden alkuperään sekä maistelemaan Goodion nykyisiä ja kehitysvaiheessa olevia herkkuja. Tilojen yhteyteen tulee myös kahvila.

"Uusi tuotantolaitos vie Goodion askeleen lähemmäs yrityksen unelmaa täydestä tuotantoketjun läpinäkyvyydestä sekä mahdollistaa entistä monipuolisemman raaka-aineiden hankinnan ja käytön. Näin uuden tehtaan myötä pystytään paremmin tukemaan kestävän kehityksen periaatteita, luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja ihmisten työllistyvyyttä kaakaon tuotantoalueilla. Raaka-aineiden jäljitettävyys saadaan myös nostettua uudelle tasolle, kun pakkauksissa siirrytään käyttämään yksilöityjä älypakkauksia", sanoo Sinkkonen.

"Goodion visio on olla aidosti läpinäkyvä yritys ja yrityksen tavoitteena on uudistaa koko suklaa- ja elintarvikealaa omalla esimerkillään, jossa yhdistyy suomalaiset vahvuudet: puhdas rehellinen tuotantoketju, upea designosaaminen ja herkullinen hyvinvointi", kertoo Sinkkonen. Goodion tuotteet valmistetaan alusta loppuun Sörkassa, aikoinaan Pohjois-Euroopan suurimman leipomon uumenissa.

Elannon tuotantokorttelissa toiminut Elannon leipomo aloitti 1928 ja toimi aina 1990-luvulle saakka, jolloin yleismaailmallisen talouslaman myötä Elanto ajautui tuotanto vaikeuksiin ja joutui luopumaan Hämeentien varrella sijainneista tuotanto- ja hallintorakennuksista.

 

Kallion kulttuuriverkosto

Aikaisempia kirjoituksia

Kallion kulttuuriverkosto

Kallion Kulttuuriverkosto ry (KKV) on kaupunkikulttuuriyhdistys, joka tukee Kallion alueella vaikuttavien toimijoiden verkostoitumista ja samalla edistää ja kehittää monipuolista kaupunkikulttuuria. KKV pyrkii toimimaan luovalla ja raikkaalla tavalla ja  tuomaan esiin uusia näkökulmia. Kulttuuriverkoston tavoite on myös saada konkreettisia tuloksia aikaan sosiaalisesti ja henkisesti rikkaamman asuinympäristön puolesta.

KKV:n näkyvintä toimintaa ovat kaupunkifestivaalien ”Kallio Kukkii” ja ”Kallio Kipinöi” organisointi. Lisäksi Kulttuuriverkostolla on yhteistyöhanke ”Kallion Kävelyfestivaali”  Kohtaamispaikka Myötämäen kanssa.  Kävelyfestivaali on tapahtuma, jossa toteutetaan teemallisia ja opastettuja kävelykierroksia Kalliossa ja sen lähialueella kerran kuukaudessa. Kallion Kulttuuriverkosto on palkittu vuonna 2009 Radio Helsingin ja HS:n Nyt-liitteen Unelmien Helsinki-palkinnolla: ”KKV on tehnyt Helsingin paremmaksi paikaksi asua ja elää.”

www.kallionkulttuuriverkosto.fi

Uusimmat mielipiteet