Sanna JomperoKirjoittaja on Helsingin Uutisten toimittaja.

Tulossa ihanan karmea lippu-uudistus

(PÄÄKIRJOITUS)

Ensi vuonna voimaantuleva matkalippu-uudistus on selkeetä pässinlihaa varmasti tällä hetkellä ainoastaan HSL:lle itselleen.

HSL painottaa kampanjassaan, että nykyiset liput ja niiden matkustusalueet ovat olleet vaikeita hahmottaa ja uudet, kirjaimin merkityt vyöhykkeet ovat helpommin ymmärrettävissä.

Tosiasia kuitenkin on, että HSL joutunee varautumaan palautetulvaan, kun järjestelmä otetaan käyttöön. Helsingissä esimerkiksi Östersundom on jäämässä Helsinki-vyöhykkeiden ulkopuolelle. Oulunkylä ja Huopalahti tulevat olemaan A-vyöhykkeen ulkopuolella. B-vyöhykkeen rajat kulkevat Vantaankoskella ja Puistolassa.

Asiaan vihkiytynyt tulee pysymään uudistuksessa kärryillä, mutta monelle asia pitää vääntää rautalangasta.

Kuntarajoihin perustuvasta järjestelmästä ollaan vuodenvaihteessa luopumassa ja vanhat "Helsingin sisäiset" sekä seutuliput voi säilöä arkistoon, samoin vanhat matkakortit. Tilalle tulevat A-, B-, C- ja D-vyöhykkeet, joista esimerkiksi ABCD-vyöhyke tulee kattamaan koko HSL-alueen. AB-vyöhyke on noin nykyisen sisäisen lipun alue.

HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi totesi viime viikon tiedostustilaisuudessa, että eniten yhteydenottoja odotetaan tulevan siitä, minkälaisen lipun millekin alueelle matkustaja tarvitsee. HSL on starttailemassa infokampanjaansa ja jo nyt pysäkit on merkitty vyöhykkeiden mukaisin kirjaimin.

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa. Aina joku kompuroi joka tapauksessa, mutta uusien toimintatapojen mieltämiseen menee kaikilta aikaa. Niin se vaan on. Toivottavasti HSL varaa riittävästi henkilökuntaa infopisteisiinsä, someensa, turuille ja toreille puimaan matkustajien kanssa vyöhykerajoja. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin kompuroida arkipäiväisissä asioissa.

Sanna Jompero

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet