Kallion kulttuuriverkosto

Moniulotteinen tietokirja Kalliosta

Hesarin kulmilla kirjassa yhdistyvät runous, kuvataide ja Kallion historia.

Reuna

Reuna-kustantamo on julkaissut mielenkiintoisen kirjan: Hesarin kulmilla 50-luvun Kalliossa. Teoksessa on kekseliäällä tavalla yhdistetty runous, kuvataide ja Kallion historia. Hesarin kulmilla on myös oivallinen matkaopas Kallion- ja Helsingin historiaan.

Teoksen lähtökohtana on lapsuutensa Kalliossa asuneen raitiovaununkuljettajan Esko Hytösen (1944-2013) Kalliosta kertovat runot. Runoja seuraa viime vuosina kaupunkioppaana ansioituneen Juhani Styrmanin kirjoittamat tieto-osuudet, jotka syventävät runojen tapahtumapaikkojen historiaa.

Kirjan tieto osuuksissa selviää monta arvoitusta Kalliosta, muun muassa mikä onkaan oikeasti Torkkelinmäellä olevan kivijalustan tarina.

Myös monien Kallion katujen nimien historia avautuu ihan uudella tavalla. Torkkelinmäen nimen myötä tehdään melkoinen retki Ruotsin valtakunnan suuruuden päiviin ja minne sitten päättyi lopulta julmalla tavalla Torkkeli Knuutinpoika maallinen vaellus, jonka etunimeä nyt Kallion sydämessä oleva mäki kantaa.

Esko Hytösen koskettavat dokumenttirunot kertovat Kallion elämästä; arjesta, pienistä juhlahetkistä ja lasten, joita Kalliossa oli 50-luvulla paljon, leikeistä ja kokemuksista. Hytösen runoissa on vahvasti koettua elämänmakua. Eskon teksteissä huokuu myös syvä rakkaus lapsuuden kotikaupunginosaan.

Kirjassa on 31 tarinaa ja Styrman kirjoittamissa tieto-osuuksissa paistaa hänen kaupunkiopas kokemuksensa. Lyhyesti ja ytimekkäästi kerrotut tieto-osuudet toimivat jopa yllättävänkin hyvin Hytösen runojen jatkeena. Teksteissä hän oivaltavasti, opas tyylillä, linkittää Eskon runot osaksi laajempaa historian kulkua.

Sympaattisen kirjan täydentää graafikko Laura Salaman rosoisen lennokas kuvitus, joka istuu teokseen erinomaisesti. Kirjassa on myös kartta, jonka avulla voi lähteä kokemaan Esko Hytösen runojen tapahtumapaikat ihan konkreettisesti.

Kirjaa saa muun muassa Taidekauppa Kamiter Arsista, Helsinginkatu 6. Tai Kallion Kulttuuriverkoston verkkokaupasta sekä kustantajan (Reuna) verkkokaupasta.

Herkko Kaipainen

 

 

 

Kallion kulttuuriverkosto

Aikaisempia kirjoituksia

Kallion kulttuuriverkosto

Kallion Kulttuuriverkosto ry (KKV) on kaupunkikulttuuriyhdistys, joka tukee Kallion alueella vaikuttavien toimijoiden verkostoitumista ja samalla edistää ja kehittää monipuolista kaupunkikulttuuria. KKV pyrkii toimimaan luovalla ja raikkaalla tavalla ja  tuomaan esiin uusia näkökulmia. Kulttuuriverkoston tavoite on myös saada konkreettisia tuloksia aikaan sosiaalisesti ja henkisesti rikkaamman asuinympäristön puolesta.

KKV:n näkyvintä toimintaa ovat kaupunkifestivaalien ”Kallio Kukkii” ja ”Kallio Kipinöi” organisointi. Lisäksi Kulttuuriverkostolla on yhteistyöhanke ”Kallion Kävelyfestivaali”  Kohtaamispaikka Myötämäen kanssa.  Kävelyfestivaali on tapahtuma, jossa toteutetaan teemallisia ja opastettuja kävelykierroksia Kalliossa ja sen lähialueella kerran kuukaudessa. Kallion Kulttuuriverkosto on palkittu vuonna 2009 Radio Helsingin ja HS:n Nyt-liitteen Unelmien Helsinki-palkinnolla: ”KKV on tehnyt Helsingin paremmaksi paikaksi asua ja elää.”

www.kallionkulttuuriverkosto.fi

Uusimmat mielipiteet