Kallion kulttuuriverkosto

Rakkautta kylmän sodan aikaan ja kadonneessa ajassa Suomessa

CW-press

Noin 90 prosenttia elokuvan, kirjallisuuden ja musiikin tarinoista keskittyy kuvamaan naisen- ja miehen välisiä suhteita. Viikon 43 ensi-ilta elokuvat esittävät kaksi tarinaa tästä teemasta. Raatelevaa rakkautta rautaesiripun aikaan ja romanttista sellaista Suomesta, jollaista tapaa enää vanhoissa valokuvissa ja suomifilmeissä.

Puolalainen Pawel Pawlikowski nappasi viisi vuotta sitten valmistuneella Ida -elokuvalla Oscarin. Ohjaajan uutuus Cold War vie kylmän sodan aikakauteen, jolloin näkymätön rautainenmuuri oli este jopa rakkaudelle.

Elokuvan alussa itäblokin koneisto etsii lahjakkaita kansanmuusikoita Puolan maaseudulta kommunististen propagandalaulujen esittäjiksi. Etsintäryhmän taiteellinenjohtaja Wiktor (Tomasz Kot) huomaa lahjakkaan ja arvoituksellisen Zulan (Joanna Kulig) ja heidän välilleen syntyy suhde, joka jo heti alkuun paljastaa sen katastrofaalisuuden.

Pawlikowski on ujuttanut itsensä käsikirjoittamaan elokuvaan kuvausta, siitä kuinka maailmansodan jälkeen Puola vangittiin itäblokin maaksi, jota hallitsi pelko, vainoharhaisuus ja mielivalta. Paikoin dokumentaarisissa kohtauksissa näytetään sodan jälkeensä jättänyttä köyhyyttä ja raunioitunutta maata. Tätä kaikkea Zula ja Wiktor haluavat paeta vapaaseen länteen.

Pakosuunnitelma ei tietenkään onnistu. Zula jää Stalinin vainojen keskelle. Wiktor päätyy näin yksinään pariisilaiselle jazzklubille pianistiksi. Kuluu vuosia, kun kaksikko tapaa toisensa uudelleen ja heidän suhteensa saa entistä raadollisimpia sävyjä ja se alkaa kulkea kohti vääjäämätöntä loppuaan.

Cold Wardin mustavalkokuvaus pukee hienosti elokuvaa, jonka täydentävät vielä surumieliset sävelet. Samalla elokuva on myös kaunis kumarrus puolalaiselle musiikkiperinteelle: Koskettavia kansanlauluja ja upeaäänisesti soivia kuoroja ja siihen päälle vielä ripaus jazz-säveliä ne istuvat täydellisyyttä hipoen elokuvan melankoliseen tunnelmaan.

Cold Ward on kertomus mahdottomasta rakkaudesta. Elokuva on myös taidokas sivallus itäblokin suuntaan. Sillä vasta viime vuosina on monissa Neuvosto-Venäjän otteessaan pitämissä maissa päästy irti tietynlaisesta neuvostopelosta. Puolakin pääsi eroon kommunistijohtajistaan niinkin myöhään kuin 1989. Nyt on traumojen purkamisen aika. Helppoa se ei kuitenkaan ole Putinin aikakaudella - näillä vanhoilla neuvostoalueilla.

4,85 tähteä

*

Markku Pölösen elokuvaura lähti hienoon lentoon ensimmäisellä ohjuksellaan Onnen maa (1993), joka teki kunniaa suomalaiselle tangoperinteelle ja oli samalla onnistunut kuvaus tietyn aikakauden Suomesta. Sen jälkeen Pölönen kadotti oudosti otteensa, mutta nyt, noin kymmen vuoden jälkeen, miehen uusin ohjaus Oma maa on aimo harppaus parempaan suuntaan.

Pölösen aseet ovat häpeilemätön romanttisuus, yhdistettynä maaseudun ihannointiin. Oma maa -elokuvassa eletään sodan jälkeisen Suomen uudelleen rakentamisen aikaa; rakastutaan, perustetaan perheitä, raivataan maata ja rakentaen taloja. Pölönen maalaa siis katsojan eteen uudisasuttamisen lähes koko historian.

Aluksi kaikki on kuin Strömsössä, mutta perisuomalaiseen tyyliin alkoholi ja sodankokemukset luovat säröjä parisuhteeseen. Näin Pölönen samalla muistaa ikään kuin vanhojen suomifilmien alkoholin käytön kuvauksia. Elokuvan kuvaus ja musiikki ovat yllättävänkin hyvin balanssissa. Konsta Sohlbergin kuvaus maalailee hienoja kuvia Suomen järvimaisemista ja auringonlaskuista.

Oma maa kärsii siitä, että Pöllönen on tunkenut siihen liian paljon tavaraa ja se rikkoo elokuvan intensiteettiä. Dialogi on paikoittelen hieman puisevaa. Pääosan esittäjät Oona Airola ja Konsta Laakso tekevät kuitenkin hyvää työtä. Varsinkin Airolan luonteva roolisuoritus kannattelee elokuvaa pahimpien hetteikköjen yli sujuvasti.

Pölönen on saanut ohjaukseensa uutta virtaa lahjakkaalta Paula Vesalalta, joka on toiminut elokuvan dramaturgina. Oma maa sykkii ihan mukavasti vanhan Suomi-filmin tunnelmaa. Se kostuttaa mukavasti silmäkulmat ja on samalla muheva-annos nostalgianälkään. Ei siis huono asia olenkaan.

2, 85 tähteä

Juhani Styrman

https://www.rivierakallio.fi/Event/12184/

https://www.rivierakallio.fi/Event/12154/

Kallion kulttuuriverkosto

Aikaisempia kirjoituksia

Kallion kulttuuriverkosto

Kallion Kulttuuriverkosto ry (KKV) on kaupunkikulttuuriyhdistys, joka tukee Kallion alueella vaikuttavien toimijoiden verkostoitumista ja samalla edistää ja kehittää monipuolista kaupunkikulttuuria. KKV pyrkii toimimaan luovalla ja raikkaalla tavalla ja  tuomaan esiin uusia näkökulmia. Kulttuuriverkoston tavoite on myös saada konkreettisia tuloksia aikaan sosiaalisesti ja henkisesti rikkaamman asuinympäristön puolesta.

KKV:n näkyvintä toimintaa ovat kaupunkifestivaalien ”Kallio Kukkii” ja ”Kallio Kipinöi” organisointi. Lisäksi Kulttuuriverkostolla on yhteistyöhanke ”Kallion Kävelyfestivaali”  Kohtaamispaikka Myötämäen kanssa.  Kävelyfestivaali on tapahtuma, jossa toteutetaan teemallisia ja opastettuja kävelykierroksia Kalliossa ja sen lähialueella kerran kuukaudessa. Kallion Kulttuuriverkosto on palkittu vuonna 2009 Radio Helsingin ja HS:n Nyt-liitteen Unelmien Helsinki-palkinnolla: ”KKV on tehnyt Helsingin paremmaksi paikaksi asua ja elää.”

www.kallionkulttuuriverkosto.fi

Uusimmat mielipiteet