Teatteri Kultsa

Kaaos on yhä osuva ajankuva

Ystävykset Emmi, Sofia ja Julia ovat juhlatuulella. Toimittajaa, opettajaa ja terapeuttia Kaaoksessa esittävät vasemmalta oikealle Heini Reynolds, Heidi Ripatti ja Tuija Pihkanen.

Mikael Rekola

Teatteri Kultsan ensi-iltaan 16.11.2018 saadaan Mika Myllyahon trilogiasta näytelmä nimeltä Kaaos. Kolmen miehen Paniikki nähtiin Kultsan viime kevään esityskaudella. Nyt Kultsassa vieraileva Elina Hagelin ohjaa Kaaoksen kolmen vahvan naisen voimin. Hagelin on kokenut teatterintekijä, joka on ohjannut muualla monia mielenkiintoisia produktioita, kuten esimerkiksi Punk-Hamletin tai Pikku Prinssin Vantaalla. Hänen työhistoriastaan löytyy mm. Beckettiä ja Kylätaskua, ja tekeillä on seuraavaksi Hotakaista.

Kaaos kirjoitettiin alun perin Ryhmäteatterille. Yle Areenassa on parasta aikaa hyvä dokumenttielokuva Ryhmäteatterin historiasta. Filmissä vilahtaa myös Myllyahon ja Leskisen keskusteluja ajoilta, jolloin trilogia Paniikki, Kaaos (2008) ja Harmonia saivat alkunsa. Näytelmiä on esitetty sittemmin ahkerasti eri teattereissa Suomessa ja ulkomailla. Elina Hagelinin mukaan Kaaos on yhä voimakas ajankuva, jonka sanoma on vain kirkastunut 10 vuodessa.

Anarkiaa ja energiaa

Siteitä tämän päivän elämänmenoon ei tarvitse kaukaa hakea: opettaja saa potkut mutta otetaan takaisin, tai, pieni koulu on lakkautusuhan alla, kun ajan henki vaatii sulauttamista suuriin yksiköihin. On terapiakokemuksia ja uusia lääkkeiden sivuoireiden paljastumisia. Hagelinin mukaan näytelmä on punkhenkinen anarkistinen huuto, ja se on yhtä hyvin avunhuuto miesten kuin naisten puolesta. Esitys ottaa kantaa yhteiskuntaan, mutta tekee sen herkästi kokevien henkilöiden läpi. Samastumispinta tulee käsin kosketeltavan lähelle.

– Näyttelijöiden työ esityksessä loistaa, itsekin näyttelijänä teatterityöt aloittanut Hagelin painottaa.

– Arvostan todella sitä, miten kovalla panoksella Kultsan naiset rooleihin ovat tarttuneet, hiton hienosti vedetty! Työpäivän jälkeen! Harrastajateatterissa on uskomatonta voimaa!

Opettaja Sofia (Heidi Ripatti), toimittaja Emmi (Heini Reynolds) ja terapeutti Julia (Tuija Pihkanen) ovat päähenkilöt. Sofia on naimisissa ja kahden lapsen äiti. Emmillä on yksi lapsi, ja hänen sisarensa Julia on helposti rakastuva sinkku. Kaaos uhkaa suistaa elämän raiteiltaan. Yksi rakastuu, toinen eroaa, kolmas saa potkut. Huoltajuuskiista pelottaa ja sisaret milloin riitelevät milloin tukevat toisiaan. He uupuvat. On onnetonta rakkautta, väkivaltaa ja romahduksia. Mutta on myös lujaa ystävyyttä, naiseuden riemua, huumaa ja iloa. Nauru ja komiikka eivät estä porautumasta syvälle vakaviin aiheisiin.

Naisten elämää hallitsee rajattomuus

Perinteisessä näytelmässä usein on yksi päähenkilö, jonka elämän joku muutos tai käänne vangitsee katsojan huomion ja sympatian puolelleen. Juoni koukuttaa elämään päähenkilön rinnalla käänteitä jännityksellä odotellen. Kaaoksessa katsoja saa seurata tapahtumia kolmen naisen näkökulmasta. Rakkautta on, ja sitä saa sieltä missä sitä milloinkin on tarjolla.

– Hyvässä yhteiskunnallisessa asemassakaan olevat naiset eivät löydä omaa tilaa, rajojaan.  Elämä muuttuu aina vain haasteellisemmaksi. Kaikki pääsee läpi ilman siivilää, Hagelin kuvailee.

– Elämää hallitsee rajattomuus. Näytelmän henkilöt kokevat kaaoksen, joka pakottaa löytämään sen rajan.  Mutta samalla naisten epätoivoisuus kertoo, kuinka tosissaan he ovat. Repliikit ovat uskottavia ja tunnistettavia, niin naiselle kuin miehelle.

Kyseessä on rytmiesitys

Ohjaaja Hagelin on harrastanut pienestä pitäen musiikkia ja tanssia baletista jazziin ja harrastaa tanssimista yhä aktiivisesti. Pianonsoitosta tuttu nuottien tutkiminen – aksentit, kiihtyvä ja hidastuva tempo – soveltuu tavallaan tekstin tutkimiseen ja tulkintaan.

– Juoksutukset ovat nopeita. Kyseessä on rytmiesitys, Hagelin arvioi ohjaamaansa kokonaisuutta.

Näytelmän äänimaailmasta vastaa Esa Lindroos, valoista Börje Flood ja Juha Ranta sekä lavastuksesta Marika Kahra.

Juoksutus toteutuu kerrassaan valloittavasti. Heidi Ripatti, Heini Reynolds ja Tuija Pihkanen esittävät myös kaikki näytelmän sivuroolit. Nämä sivuhenkilöt, kuten kiihkeä mies ja pelokas mies, rehtori, tuomari tai Finlandiaa soittava pikkutyttö koulun juhlissa pulpahtavat päähenkilöiden nahoista uskomattoman kutkuttaviksi hahmoiksi. Juuri kun traaginen tilanne alkaa vetää tippaa linssiin, koominen käänne kiepsauttaa tunnelman lattiasta kattoon. Esitys juoksuttaa tunteiden kiitorataa tyylikkäästi ja tarjoaa katsojalle kauhua, naurua ja vatsan kipristyksiä samaan tapaan kuin maailmanpyörä tai vuoristorata lapselle tai kenelle tahansa vauhdista nauttivalle.

Kaaos pikkujoulujen lämppäriksi

– Tässä esityksessä on pikkujouluainesta – kannattaa katsoa mitä täällä on tekeillä, ohjaaja virnistää.

Näytelmää voikin lämpimästi suositella loppusyksyn kaamosta selättämään. Kaaosta seuraava porukka kuin porukka saattaisi ainakin hetken kokea sekä itsensä että lähimmäisensä kaikkine heikkouksineen tavallista suopeammassa valossa.

Kaaos Teatteri Kultsassa
Käsikirjoitus: Mika Myllyaho, Ohjaus: Elina Hagelin, Lavastus: Marika Kahra, Äänisuunnittelu: Esa Lindroos, Valosuunnittelu: Börje Flood, Juha Ranta, Tuottaja: Mikael Rekola.
Ensi-ilta: pe 16.11.2018, klo 19.00. Esitykset ovat klo 19.00 paitsi erikseen mainitut klo 17.00.
Muut esitykset: su 18.11. klo 17.00, ke 21.11., to 22.11., ti 27.11., pe 30.11., la 1.12.klo 17.00, ti 4.12., pe 7.12., la 8.12.klo 17.00, ti 11.12., to 13.12., pe 14.12. 
Teatteri Kultsa, Katri Valan puiston väestönsuoja, Käenkuja 6-8.
Liput: ennakkoon 15 / 12 euroa: www.teatterikultsa.fi tai ovelta 17 / 14 euroa.

Teksti: Pilke Lehto-Kaven
Valokuvat: Mikael Rekola

Teatteri Kultsa

Aikaisempia kirjoituksia

Teatteri Kultsa

Teatteri Kultsa on tekijöidensä näköinen harrastajateatteri, jossa teatteri tuotetaan alusta loppuun asti itse. Vaihtuvat tekstit, ohjaus, näyttelijäntyö, lavastus, puvustus ja musiikki tarjoavat katsojille rohkeasti erilaisia, taiteellisesti korkeatasoisia ja ennen kokemattomia elämyksiä. Teatteri Kultsa on toiminut Helsingin teatterielämän väripilkkuna jo vuodesta 1959 asti. 

Teatteri muutti elokuussa 2012 takaisin Katri Valan puiston väestönsuojaan (Käenkuja 6-8), jossa se toimi vuosina 1994-2004. Teatterilla on jäseniä yli 70.

Kultsalaisia yhdistää rakkaus teatteriin – ja intohimolla tuotetaan myös unohtumatonta teatteria yleisölle ja tekijöille. Ohjelmistossa vaihtelevat valtavirrasta erottuvat harvinaisuudet, kultsalaisten kirjoittamat näytelmät ja tutut klassikot. Onpa mukaan mahtunut esimerkiksi Väinö Linnan Päämäärä-tekstin Suomen teatterikantaesityskin!

www.teatterikultsa.fi

Uusimmat mielipiteet