Jussi Vehkasalo

Jääkö Oodi lajinsa viimeiseksi?

Helsingin keskustakirjasto Oodin rakentaminen alkoi syksyllä 2015, nyt on vihdoin koittanut uuden Oodin kantaesityksen aika, sillä monumentaalinen monitoimipalatsi avataan yleisölle 5. joulukuuta.

Mitä kaikkea uusi talo pitää sisällään, se selvinnee käymällä paikan päällä, heti kun vaan aikaa sellaiseen löytyy. Kolmessa kerroksessa sijaitsee netistä löytyvien tietojen perusteella niin paljon monenlaista ja erilaista tarjontaa, että minkäänlaista kokonaiskäsitystä paikasta ei siellä käymättä varmasti saa.

Oodin nettisivuilla uuden komistuksen kerrotaan olevan tapahtumapaikka, lukemisen talo ja monipuolinen kaupunkikokemus.

Sen on tarkoitus tarjota tietoja, taitoja ja tarinoita, ja kirjastoon halutaan tullaan oppimaan, eläytymään, nauttimaan ja työskentelemään. Kaikille avoin uuden ajan kirjasto on rakennettu eläväksi ja toiminnalliseksi kohtaamispaikaksi.

Perinteisten kirjastojen merkityksestä, roolista ja selviytymisestä digitalisoituvassa maailmassa on puhuttu niin pitkään kuin digitalisaatiota on ollut olemassa.

Se, jääkö Oodi lajinsa viimeiseksi, eli varta vasten rakennetuksi kirjastotaloksi Helsingissä, jää nähtäväksi.

Oodin suunnittelun lähtökohtana on ollut julkinen, kaikille avoin, turvallinen ja maksuton kaupunkitila, jollaisista on ollut pulaa Helsingin keskustassa. Kun kaupunkilaisilta kysyttiin toiveita siitä, mitä Oodissa pitäisi olla, nousi esiin myös rauhallisuuden ja hiljaisuuden tarve.

Oodin kolmannen kerroksen kirjataivaasta löytyy eniten perinteisen kirjaston elementtejä, joka toivottavasti vastaa myös hiljaisuuden tarpeeseen.

Jussi Vehkasalo

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet