Jukka HämäläinenKirjoittaja on Helsingin Uutisten toimittaja.

Joka kivi käännettävä jotta katutyöt sujuvat

(PÄÄKIRJOITUS) Pormestari Jan Vapaavuori on herännyt siihen, että katutöiden haittoja on vähennettävä. Sen osoitti viimeistään Mechelininkadun kaupunkilaisia tuskastuttanut remontti.

Pelkkä kesto ei ole ainut ongelma katutöissä. Joskus työmaat ovat niin sekavia, että niillä aiheutuu vaaratilanteita. Kesällä kuljin mielestäni ohjeiden mukaan Tukholmankadulla, mutta päädyin uhkaavasti kääntyilevän kaivurin viereen.

Vapaavuorenkin mukaan katutöissä on haasteita sekä työmaa-alueiden kunnossa että aikatauluttamisessa, kestossa, aiheutetuissa häiriöissä ja viestinnässä.

Helsinki on päättänyt aloittaa hankkeen katutyöhaittojen vähentämiseksi. Aalto-yliopisto suorittaa tutkimuksen ongelmakohtien havaitsemiseksi. Hyviä käytäntöjä etsitään kotimaasta ja ulkomailta.

Työmailla yritetään lyhentää odotusaikoja, karsia turhia toimintoja, parantaa alihankintaketjun työskentelyä ja nostaa liikennejärjestelyjen tasoa.

Vapaavuoren mukaan katutöiden sujuvoittaminen on iso osa hänen missiotaan tehdä Helsingistä maailman toimivin kaupunki. Todella hyvin valittu kohde. Helsingin kadut ovat tulevina vuosina remontissa luultavasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Tulossa on raidejokerin ja kruunuratikoiden kaltaisia massiivisia hankkeita, mutta kaupunki panostaa myös asuinalueiden rakentamiseen ja täydentämiseen sekä kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen. Katujen alla oleva kunnallistekniikkakin on tullut monin paikoin peruskorjausikään.

Tästä lehdestä voi lukea mitä mullistuksia pelkästään Hakaniemessä on tulossa.

Jukka Hämäläinen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet