Armi Suojanen

Vaihdoin kitkat nastoihin

Olen nyt nastanaisia. Olo on turvallinen ja tyytyväinen, kun jalkojen alla on nastat.

Nyt ei pelota lampsia jäästä kiiltävällä jalkakäytävällä tai ylittää katua, jonka pinnan autojen renkaat ovat hioneet hengenvaarallisen liukkaaksi pöpperöisen lumen alta. Ihan niin paljon kuin ilman nastoja ei myöskään hirvitä kulkea suojatien yli, jonka eteen on pysähtynyt kärsimätön autoilija. Siis sellainen, joka ajaa melkein takinhelmaan kiinni ja kaasuttelee hermostuneena tyyliin "mene jo mamma". Enää ei tarvitse pelätä kaatumista tällaisen katujen "vilppilähtijän" auton alle.

Miksi ihmeessä vasta nyt hankin nämä hengen- ja luidenpelastajat? Yksi syy on nastajalkineiden korkea hinta ja suhteellisen lyhyt käyttöaika per talvi. Mutta nyt kun nastat on hankittu, kenkäpari on jokaisen euron arvoinen.

Aiemmin olen kokeillut kengissä irrotettavia liukuesteitä, mutta niiden nastat eivät ole purreet jäähän kunnolla. Ja kun kumi venyi, nastat liukuivat pois kantapään alta. Ne ovat myös melko rumat.

Irrotettavissa nastoissa on se hyvä puoli, että sisätiloissa ne saa pois eikä tule pistelleeksi reikiä kenenkään parkettiin. Irrotettavat liukuesteet ovat näppärät myös kovalla alustalla, sillä lyhyen kokemukseni mukaan nastakengät ovat kavalat kaakelilla ja kivisellä alustalla. Silloin niillä pitää sipsutella ettei liukastuisi. Tässäkään tapauksessa ei voi saada kaikkea, pitoa sisällä ja ulkona.

Ketterä keski-ikäinen ei muka voisi ostaa sellaisia. Hah!"

Aiempina talvina nastakenkien hankkimista pohdiskellessa kävi ilmi, että monille ne edustavat vanhuutta, jota pelätään. Toisin sanoen ketterä keski-ikäinen ei muka voisi ostaa sellaisia. Hah! Jos näin on, minä olen mieluusti vanha ja ainakin tässä asiassa viisas. Jos nastoilla voin välttää kivuliaan kaatumisen ja jopa luiden murtumisen, niin käytän nastoja ilolla.

Vähän samanlainen asenne liittyy kauppakärryyn tai ostoskärry, jonka tuttavallisempi nimi on mummokärry. Jo sen lempinimi kertoo, että se olisi vain iäkkäiden käyttöön.

Minusta mummokärry on mitä oivallisin apulainen autottomalle iästä riippumatta. Sillä kulkevat kevyesti ja ympäristöystävällisesti isotkin ostokset, vaikkapa nuoren ensimmäisen oman kodin bileisiin.

Armi Suojanen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet