Kallion kulttuuriverkosto

SF:n Liisankadun Hollywood oli Suomen tuotteliain elokuvatehdas

KAVI // Kaivopuiston kaunis Regina (1941) oli 1850-luvun Helsinkiin sijoittuva pukudraama, pääosissa SF:n tähdet Regina Linnanheimo ja Tauno Palo. Ohjauksesta vastasi itse maisteri Särkkä.

Kotimaisen elokuvan kulta-aikana on pidetty 1930-luvulta 1950-luvulle ulottuvaa ajanjaksoa. Silloin elokuvia tehtailtiin valtavia määriä ja kansa täytti teatterisalit. Tässä huumassa syntyi maisteri T. J. Särkän johtama tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus, eli kotoisemmin SF.

Nyt Suomen omasta "elokuvatehtaasta" on ilmestynyt tietokirja "Unelmatehdas Liisankadulla", joka tarjoaa kiintoisan sukelluksen Suomen elokuvahistoriaan. Runsaasti kuvitettu kirjoituskokoelma Suomen tuotteliaimmasta elokuvayhtiöstä SF:stä on huolella toimitettu teos, joka rakentuu noin 20:n kirjoittajan lähes kolmestakymmenestä artikkelista.

Särkän luotsaama SF, "mutterilogostaan" tunnettu yhtiö, kohosi aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun yhtiö hankki omistukseensa jatkosodassa vaurioituneet tennishallit Liisankatu 14:n sisäpihalta Helsingin Kruununhaassa. Näihin avariin hallein rakentui maisterin visio suomalaisesta ”unelmatehtaasta”, joka sai jopa kutsumanimen Liisankadun Hollywood.

Energinen T. J. Särkkä oli täysiverinen elokuvamoguli, hän tuotti 237 pitkää elokuvaa vuosina 1934–1963. Teollisuusmaisesta tuotannosta antaa hyvän kuvan tuotannon monipuolisuus, joukkoon mahtui Tuntematon sotilas (1955) kuin ”rillumareimeinkiä Puupäineen”,

Unelmatehdas Liisankadulla -teos rakentuu viidestä osasta. Ensimmäisessä osassa Outi Hupaniittu ja Markku Koski kertovat kuinka kaikki alkoi. SF syntyi Suomi-Filmin kriisistä ja sen myötä perustettiin vuonna 1933 Suomien Filmiteollisuus, joka oli mukaelma ruotsalaisesta Svensk Filmindustri-yhtiöstä. Uuden yhtiön ensimmäinen elokuva "Meidän poikamme ilmassa - me maassa" valmistui vuonna 1934. Elokuva kuvattiin Helsingin Kaasulaitoksen purkamista odottavassa hiilivarastossa nykyisen pääpostitalon tienoilla.

SF nousi lopullisesti siivilleen seuraavana vuonna ensi-iltansa saaneen "Syntipukin" myötä, josta muodostui valtaisa menestys. Kun kaivattu hittielokuva oli saatu, SF:n talous ei enää ollut ongelmissa. SF:n syntymiselle ajoitus oli myös hyvä: se lähti liikkeelle juuri silloin kun suomalaisten elokuvissa käynnit läksivät kasvuun ja se tuki nimenomaan kotimaista tuotantoa.

SF:n ongelmana olivat alkeelliset studio olosuhteet. Tilanteen korjasi lopulta Liisankadun hallit, heti sodan loputtua. Vaikuttavan suuret SF-studiohallit olivatkin sitten valmistuessaan Pohjoismaiden suurimmat elokuvastudiot.

Uudet hallit antoivat paljon uusia mahdollisuuksia. Halleihin pystytettiin lavastamaan muun muassa laajoja katunäkymiä. Myös studiot mahdollistivat useamman elokuvan työstämistä samaan aikaan. SF-halleja hyödynnettiin myös ikonimaisessa Tunetmaton sotilas -elokuvassa, jonka ulkotiloja lavastettiin halleille. Suurin osa elokuvan interiööreistä kuvattiin niin ikään Liisankadulla.

Tuotantoyhtiön ja SF:n hallien loppu tuli 1963. Suomen Filmiteollisuus nimesi kolme syytä toiminnan päättymiseen. Niitä olivat televisoiden räjähdysmäinen leviäminen, merkittävä tekijä oli myös kolme vuotta kestänyt näyttelijälakko, myöskin elokuviin kohdistunut verotus koetteli alaa. Kirja kertoo yhtiön lopun seikkaperäisemmin kuin aikaisemmat aihetta käsitelleet kirjoitukset.

Unelmatehdas Liisankadulla -kirjan muissa jaksoissa käsitellään laajemmin SF:n toimintaa. Näiden osien kautta avautuu laajempi ikkuna koko suomalaisen elokuvan studiokauden historiaan. Muun muassa Jari Sedergren kirjoittaa omassa artikkelissaan kiinnostavasti sotavuosien elokuvien sotapropagandasta ja sensuurista.

Taidehistorioitsija Heikki Kalha puolestaan kurkistaa elokuvien homoerotiikan sävyihin varsin hilpeässä tekstissään "Hinttareita, onko heitä". Kirja on myös erinomainen matkaopas Helsingin lähiturismiin. Juha Seitajärven kirjoittama osuus ”Helsinkiläiset kartanomiljööt SF-elokuvissa” muistuttaa siitä, kuinka kartanot olivat yhtäoleellinen osa elokuvia kuin henkilöhahmot. Lähes poikkeuksetta nuo kartanomiljööt ovat edelleen olemassa ja teos houkuttaa nyt retkille näihin kotimaisen kultakauden elokuvien romantiikkaa hehkuviin maisemiin.

Unelmatehdas Liisankadulla -tietokirjasta on siis moneksi.

Kimmo Laine, Minna Santakari, Juha Seitajärvi ja Outi Hupaniittu (toim.): Unelmatehdas Liisankadulla. Suomen Filmiteollisuus Oy:n tarina. SKS. 360 s.

Juhani Styrman


 

Kallion kulttuuriverkosto

Aikaisempia kirjoituksia

Kallion kulttuuriverkosto

Kallion Kulttuuriverkosto ry (KKV) on kaupunkikulttuuriyhdistys, joka tukee Kallion alueella vaikuttavien toimijoiden verkostoitumista ja samalla edistää ja kehittää monipuolista kaupunkikulttuuria. KKV pyrkii toimimaan luovalla ja raikkaalla tavalla ja  tuomaan esiin uusia näkökulmia. Kulttuuriverkoston tavoite on myös saada konkreettisia tuloksia aikaan sosiaalisesti ja henkisesti rikkaamman asuinympäristön puolesta.

KKV:n näkyvintä toimintaa ovat kaupunkifestivaalien ”Kallio Kukkii” ja ”Kallio Kipinöi” organisointi. Lisäksi Kulttuuriverkostolla on yhteistyöhanke ”Kallion Kävelyfestivaali”  Kohtaamispaikka Myötämäen kanssa.  Kävelyfestivaali on tapahtuma, jossa toteutetaan teemallisia ja opastettuja kävelykierroksia Kalliossa ja sen lähialueella kerran kuukaudessa. Kallion Kulttuuriverkosto on palkittu vuonna 2009 Radio Helsingin ja HS:n Nyt-liitteen Unelmien Helsinki-palkinnolla: ”KKV on tehnyt Helsingin paremmaksi paikaksi asua ja elää.”

www.kallionkulttuuriverkosto.fi

Uusimmat mielipiteet