Mikko HeinoKirjoittaja on Helsingin Uutisten, Länsiväylän ja Vantaan Sanomien päätoimittaja.

Laudalla on peräaalto

(PÄÄKIRJOITUS) Eri kaupungeissa katukuvaan ilmestyneet vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat olleet yksi kesän kestopuheenaiheista. Helsinkiin vuokrattavat sähköpotkulaudat tulivat maaliskuussa, ja Turku ja Tampere seurasivat perässä toukokuussa. Espooseen sähköpotkulaudat saapuivat heinäkuun toisella viikolla. Espoossa noin 50 sähköpotkulaudan toiminta-alue on rajattu Otaniemeen ja Keilaniemeen. Vantaa odottaa vielä vuoroaan.

Niin kuin usein uuden ilmiön lyödessä läpi peräaalto tuo mukanaan myös lieveilmiötä. Sähköpotkulaudoissa huomio on kiinnittynyt ennen kaikkea turvallisuuteen – sekä lautojen käyttäjien että sivullisten.

Jo alkukesästä mediassa kerrottiin, kuinka joka viikko Helsingissä muutama laudan käyttäjä on päätynyt leikkauspöydälle. Myös sivulliset ovat saaneet osansa väistellessään lautailijoita. Pois omista silmistä ei ole ollut poissa toisten jaloista, kun kulkupelejä on jätetty kaduille muiden kulkijoiden väisteltäväksi.

Turvallisuuden lisäksi puhetta on herättänyt ilmiön ekologisuus, sillä vuokralautojen elinkaari ei ole ollut pituudella pilattu. Pahimmillaan laudoista on tullut parissa kuukaudessa ongelmajätettä.

Myös lautoja vuokraavien yritysten alihankintaketjut ovat nousseet julkisuuteen.

Sähköpotkulaudan turvallinen käyttö lähtee laudan päältä. Jos käyttäjä ei laita kypärää päähänsä, se on hänen oma valintansa. Muista piittaamaton on sen sijaan potkulautakuski, joka ajaa muiden kulkijoiden seassa yksi käsi tangossa ja toisessa kädessä kännykkä, jolla kuvataan live-videota ajelusta.

Käyttäjän oma harkinta ja toisten huomioonottaminen ovat tässäkin asiassa parempia vaihtoehtoja kuin ehdottomat kiellot. Yksi on varmaa, keskustelu sähköpotkulaudoista jatkuu. Sähköpotkulaudoista puhutaan myöhemmin tänä vuonna myös eduskunnassa, sillä kokoomuksen espoolaiskansanedustaja Mia Laiho on tehnyt kirjallisen kysymyksen lautojen turvallisuudesta. Lääkäri-kansanedustaja Laiho vaatii lakiin muun muassa promillerajaa kevyille sähköajoneuvoille.

 

Mikko Heino

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet