Kallion kulttuuriverkosto

Kallion kävelyfestivaalin Joutomaakävely Aki Kaurismäen niemelle päättyy vuonna 2027

Juhani Styrman

Kallion Kulttuuriverkosto päättää oman osuutensa vuoden 2019 Euroopan kulttuuriympäristö -päivien ehkäpä oudoimpaan tapahtumaan. Päivien vuositeema on "viihteen ja taiteen tilat". Verkoston kävelyfestivaali esittelee 6. 10. taiteen ja kulttuurin tilan, joka ei koskaan ole ollut olemassa oikeasti.

Mistä ihmeestä on oikein kyse? -Kyseessä on Aki Kaurismäen elokuvan "Mies vailla menneisyyttä" yksi keskeisempiä paikkoja, eli konttikylä joka lavastettiin pienen niemenkärkeen Verkkosaaressa, sanoo Kallion Kulttuuriverkoston tuottaja Juhani Styrman. -Kylä tunnetaan ympäri maailmaa Kaurismäen elokuvan myötä, eli omanalaisensa kulttuurin tila ja ehkä myös viihteen tila, paikan infrastruktuuri on kuitenkin mielikuvituksen tuotetta, eli fiktiivinen.

Konttikylä oli siis täysi lavastus ja sen keskeisenä luojana oli lavastaja Markku Pätilä. Elokuvassa mies eli M menettää muistinsa. Uuden elämän hän saa köyhälistön parissa, joka elää hylätyissä konteissa Vanhankaupunginlahden joutomailla. M sai kylästä oman kontin ja perusti niemelle jopa oman perunamaan.

Joutomaakävely Aki Kaurismäen niemellä ei keskity pelkästään "mieheen", vaan se esittelee vielä pitkälti joutomaina olevaa, entisiä satama- ja teollisuusalueiden muuttumista moderniksi Kalasataman kaupunginosaksi. Joutomaakävely tullaan toteuttamaan seuraavan 10 vuoden aikana, joka lokakuu. Nyt toteutettava kierros on sarjan toinen, kävelysarja päättyy vuonna 2027.

- Mukaan lähtevien on syytä varautua ihan mihin vaan. Reitti saattaa muuttua hetkessä, esimerkiksi alueen rakennustöiden vuoksi. Myös syksyinen sää voi tarjota omat jännityksensä, eli äärioloissa saatetaan mennä, mutta ekstriimiähän elämään ihmiset myös kaipaa, olkoon tämä meidän panos tähän osastoon, toteaa Styrman.

Lokakuinen kävely on myös Juhani Styrmanille merkkipaalu. Sillä itseään kulttuurin sekatyömieheksi kutsuva konkari tuottaja on ollut alalla 25 vuotta. Miehen työsarka on varsin kunnioitettava. Styrman laskee tuottaneessa tähän mennessä reilut 1000 erilaista tapahtumaa. Siinä sivussa hän on tehnyt muun muassa pari kirjaa, tehnyt toimittajan töitä, ollut luennoitsijana, kouluttajana, kaupunkioppaana ja ollut myös pelastamassa helsinkiläistä korttelikino perinnettä.

- Yleensä teen mitä vaan, jos saan siitä rahaa, sekatyömiehellä ei ole vara sano ei, sillä voi olla, ettei puhelin ei sen jälkeen soi, paljastaa Styrman työ motiivejaan. Noilla saavutuksilla on tullut varmaan useampikin ansiomerkki rintaan? -Kun niitä on jaettu, en ole tainnut ollut oikeassa paikassa, mutta kukapa noita kunniakirjoja ja mitaleja kaipaa - mutta rahapalkinto olisi toki kiva, Styrman vitsailee, vai vitsaileeko? Hän valmistelee juuri kävelyopasta Aki Kaurismäen elokuvista Kallion kulmilla.

Joutomaakävely Aki Kaurismäen niemelle. 6.10.2019 klo 14:00. Lähtöpaikka Työpajankatu 14 (Englantilaisaukiolta Kalastaman terveysaseman takaa). Varustus: säänmukainen pukeutuminen, vedenkestävät jalkineet. Vapaa pääsy. Arvioitu kesto 90 min. Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa

Herkko Kaipainen


 

 

 

 

 

 

 

Kallion kulttuuriverkosto

Aikaisempia kirjoituksia

Kallion kulttuuriverkosto

Kallion Kulttuuriverkosto ry (KKV) on kaupunkikulttuuriyhdistys, joka tukee Kallion alueella vaikuttavien toimijoiden verkostoitumista ja samalla edistää ja kehittää monipuolista kaupunkikulttuuria. KKV pyrkii toimimaan luovalla ja raikkaalla tavalla ja  tuomaan esiin uusia näkökulmia. Kulttuuriverkoston tavoite on myös saada konkreettisia tuloksia aikaan sosiaalisesti ja henkisesti rikkaamman asuinympäristön puolesta.

KKV:n näkyvintä toimintaa ovat kaupunkifestivaalien ”Kallio Kukkii” ja ”Kallio Kipinöi” organisointi. Lisäksi Kulttuuriverkostolla on yhteistyöhanke ”Kallion Kävelyfestivaali”  Kohtaamispaikka Myötämäen kanssa.  Kävelyfestivaali on tapahtuma, jossa toteutetaan teemallisia ja opastettuja kävelykierroksia Kalliossa ja sen lähialueella kerran kuukaudessa. Kallion Kulttuuriverkosto on palkittu vuonna 2009 Radio Helsingin ja HS:n Nyt-liitteen Unelmien Helsinki-palkinnolla: ”KKV on tehnyt Helsingin paremmaksi paikaksi asua ja elää.”

www.kallionkulttuuriverkosto.fi

Uusimmat mielipiteet