Teatteri Kultsa

Billy Elliotin tekijän Elviksen keittiö esitetään Teatteri Kultsassa

Johanna Ruonala näyttelee Elviksen keittiössä perheen tytärtä nimeltä Jill.

Mika Kirsi

Tammikuun 11. päivänä ensi-iltansa saa Lee Hallin kirjoittama musta komedia Elviksen keittiö. Esityksen ohjaa Jalmari Jalonen. Kultsassa Jalonen on ansioitunut muiden muassa Strippiklubi Fingerporin ja Family Affairsin (2016) ohjaajana. Camp-henkisyys elää Elviksen keittiössä eli kyseessä on valtavirran tyylitajusta poikkeava teatteriesitys. Tämän lajin esitysten suosio perustuu juurikin siihen, että uskalletaan olla mauttomia, kummallisia, yliampuvia ja räikeitä. Jalosen mielestä tällaista teatteria tehdään liian vähän ja lupaa, että Elviksen keittiö tarjoaa herkullista dialogia ja monologia musiikilla höystettynä.

Elviksestä tulee mieleen glitter ja Las Vegas, mutta tämä keittiö sijaitsee Lontoon lähiössä. Perheen Isi on ennen halvaantumistaan saanut elantonsa Elvis-imitaattorina. Ohjaaja korostaa, ettei Elviksen rooli pohjaa realismiin, sillä itse kuningas elää enää fantasiajaksoina Isin päässä. Keittiöperheeseen kuuluu lisäksi Äitsy ja tytär Jill sekä kilpikonna. Originellin perheen pakkaa saapuu sekoittamaan kakkuhiippari Stuart, Äitsyn poka, joka osaa arvostaa myös tyttären intohimoa kokkaukseen.

Nuorelta vaaditaan liikaa

Teini-ikäinen Jill on Isin ruokkija ja hoitaja. Suhde opettajaäitiin on hankala. Naiseksi kasvamisen kivut ja äidin olettama syömishäiriö sakkaavat suhdetta, eikä tilannetta helpota se, että Äitsyllä on alkoholiongelma. Jill joutuu ikäänsä nähden liian suureen vastuuseen. Jill on kuitenkin keksinyt keinon selviytyä. Hän kokkaa ylen määrin. Hän laatii Isille gourmet-ruokalistoja ja herkuttelee itse suklaavanukkaalla Äitsyn piikittelyistä piittaamatta.

Seksisuhteita, haasteita ja normaalin kaipuuta

Perheen tyttären roolin esittää Johanna Ruonala. Hänestä rooli on hieno kuvaus rankasta elämän jaksosta.

– Jill haluaisi äidin olevan äiti eikä hyväksy hänen tapaansa yrittää olla nuorekas ja pitää hauskaa. Jillille perhe on tärkeä. Hän toivoo, että asiat olisivat niin kuin ennen. Hän kaipaa normaalia elämää, Ruonala analysoi.

On virkistävää nähdä kameran edessä työhön tottunut näyttelijä taas teatterin lavalla. Ruonalan nimi on näet vilahdellut uuden kotimaisen draaman yhteydessä (2018–2019 muun muassa Keihäsmatkat, Sunnuntailounas, Modernit miehet, Suden hetki). Kultsassa hän näytteli viimeksi Sketsi-Suomi-esityksessä.

Ruonala on freelance-näyttelijä ja täydentää parasta aikaa ammattitaitoaan Actors Academy Finlandin 1-vuotisessa koulutusohjelmassa. Hän oli jo maisteri Helsingin yliopistosta pääaineena puheviestintä, ja tältä osin jatko-opinnot (väitöskirja, Tampereen yliopisto) ovat muun kiireen keskellä katkolla toistaiseksi. Mainittakoon, että gradussaan Ruonala tutki seksuaaliviestintää ja sen haasteita parisuhteessa – ja Elviksen keittiön oudoissa suhteissahan tutkimista riittää.

– Jill ihailee isäänsä, kaikki mitä Isi teki oli parasta, kun Jill oli vielä 12-vuotias ja isä terve. Äiti on enemmän haastaja kuin mikään ihailun kohde, saati kaveri. Äiti ja tytär prosessoivat tunteitaan kehittämällä pakkomielteitä. He hakevat ratkaisuja ongelmiin itsensä ulkopuolelta.

Pelottavia lanneliikkeitä

Ruonalan suhde Elvikseen ei ole erityisen läheinen, mutta hänestä Elvis epäilemättä oli hieno hahmo. Sitä todistavat lukemattomat imitaattorit ja vastaavat Elviksen nimeen viihdyttäjät ympäri maailmaa. Ruonalan mielikuva ajoittuu 7-vuotiaana koettuun: Elvis oli pelottava. Seksuaalinen. Ne lanneliikkeet.

Lanneliikkeitä tässä Elviksen keittiössä pääsee taas seuraamaan. Isi-Elvistä näyttelee Mikko Rokka, joka esittää näytelmän nostalgiset laulut. Perheeseen ilmestyvää neljättä pyörää Stuertia esittää Kultsassa vieraileva näyttelijä Mikko Karisto. Tylyttävän Äitsyn roolin luo Kultsan oma tuttu näyttelijä Niina Heinonen, joka loihtii lavalle äidin rakkautta selkäpiitä karmivan jäätävästi.

Elviksen keittiö
Käsikirjoitus: Lee Hall. Suomennos: Sami Parkkinen. Ohjaus: Jalmari Jalonen. Apulaisohjaaja: Virve Laasonen. Puvustus: Susanna Nyström. Lavastus: Marika Kahra. Valot: Jorma Tapola. Musiikin sovitus: Mika Perälä. Tuotanto: Joel Vepsäläinen.
Ensi-ilta: la 11.1.2020, klo 19.00. Muut esitykset klo 19 ellei päivämäärän jälkeen toisin mainita.
Muut esitykset: ke 15.1., to 16.1., la 18.1., ke 22.1., to 23.1., la 25.1.(klo 15), to 30.1., pe 31.1, la 1.2., ke 5.2., to 6.2., ke 12.2., to 13.2., la 15.2. Kesto n. 1 h 30 min (ei väliaikaa)
Teatteri Kultsa, Katri Valan puiston väestönsuoja, Käenkuja 6-8. Liput: ennakkoon 15/12 €: www.teatterikultsa.fi tai ovelta 17 / 14 €

Teksti: Pilke Lehto-Kaven.
Valokuvat: Mika Kirsi.

Teatteri Kultsa

Aikaisempia kirjoituksia

Teatteri Kultsa

Teatteri Kultsa on tekijöidensä näköinen harrastajateatteri, jossa teatteri tuotetaan alusta loppuun asti itse. Vaihtuvat tekstit, ohjaus, näyttelijäntyö, lavastus, puvustus ja musiikki tarjoavat katsojille rohkeasti erilaisia, taiteellisesti korkeatasoisia ja ennen kokemattomia elämyksiä. Teatteri Kultsa on toiminut Helsingin teatterielämän väripilkkuna jo vuodesta 1959 asti. 

Teatteri muutti elokuussa 2012 takaisin Katri Valan puiston väestönsuojaan (Käenkuja 6-8), jossa se toimi vuosina 1994-2004. Teatterilla on jäseniä yli 70.

Kultsalaisia yhdistää rakkaus teatteriin – ja intohimolla tuotetaan myös unohtumatonta teatteria yleisölle ja tekijöille. Ohjelmistossa vaihtelevat valtavirrasta erottuvat harvinaisuudet, kultsalaisten kirjoittamat näytelmät ja tutut klassikot. Onpa mukaan mahtunut esimerkiksi Väinö Linnan Päämäärä-tekstin Suomen teatterikantaesityskin!

www.teatterikultsa.fi

Uusimmat mielipiteet