Kallion kulttuuriverkosto

Kallion kävelyfestivaali täyttää 15 vuotta ja katsastaa uuden Hämeentien

Hämeentie on nähnyt historiansa aikana kaikenlaista. Kuvassa runoilija Katri Valan hautajaissaattue vuonna 1945.

HKM

Kallion kävelyfestivaali täyttää tänä keväänä 15 vuotta. Kansainvälistäkin huomiota herättäneen festivaalin erikoisuus on vielä se, että se on käynnissä koko ajan: Kf:n -omatoimi kävelyreittioppaitten avulla voi tehdä kävelyretkiä Kalliossa omatoimisesti milloin vain.

Kallion kävelyfestivaalin rungon muodostaa kuitenkin teemalliset opastetut kävelykierrokset kuukausittain Kallion kulmilla. Talvikaudella kävelytapahtuma keskittyy aiheeseen sopiviin keskustelu- ja luentoiltoihin. Viidentoista vuoden aikana kävelyfestivaali on toteuttanut noin 200 kävelyä eri teemoilla. Lisäksi Kkf julkaisee omatoimikävelyopas –sarjaa, joista uusin esittelee Aki Kaurismäen elokuvien kuvauspaikkoja itäisessä kantakaupungissa.

Festivaalin perustaja on tuottaja Juhani Styrman. ”Kaupunkikävelyt ovat tänään suosittuja, niiden ekologisuus on myös huomattu, hiilijalanjälki pysyy aika pienenä kun harrastaa kotiseutumatkailua kotikulmillaan”. Styrman tunnetaan myös meritoituneena Helsingin kaupunkikulttuurin taustavaikuttajana. Hän on perustanut Kallion Kulttuuriverkoston ja on myös kaupunkifestivaalien Kallio Kukkii ja Kallio Kipinöi keskeinen voimahahmo.

Kallion kävelyfestivaali juhlii tietenkin juhlavuottaan kävellen. Kävelykausi alkaa sunnuntaina 5.4. klo 14.30 kävelykierroksella ”Uutta Hämeentietä pitkin Itäisen Viertotien historiaan (vapaaehtoinen pääsymaksu). Lähtöpaikka on Hämeentie 62 kohdalta.

Kallion kävelyfestivaali on myös mukana huhtikuussa Helsingin kävelyfestivaaleilla laajalla ohjelmalla. Luvassa on muun muassa opastus Vallilan teollisuusalueelle, josta kaavaillaan Helsingin uutta yöelämänkeskusta. Muita aiheita kierroksilla ovat muun muassa Aki Kaurismäen elokuvat sekä Jugend arkkitehtuuri -kävely. Kallion kävelyfestivaalin kevään tarkempi ohjelma: www.kfkkv.fi.

HK

Kallion kulttuuriverkosto

Aikaisempia kirjoituksia

Kallion kulttuuriverkosto

Kallion Kulttuuriverkosto ry (KKV) on kaupunkikulttuuriyhdistys, joka tukee Kallion alueella vaikuttavien toimijoiden verkostoitumista ja samalla edistää ja kehittää monipuolista kaupunkikulttuuria. KKV pyrkii toimimaan luovalla ja raikkaalla tavalla ja  tuomaan esiin uusia näkökulmia. Kulttuuriverkoston tavoite on myös saada konkreettisia tuloksia aikaan sosiaalisesti ja henkisesti rikkaamman asuinympäristön puolesta.

KKV:n näkyvintä toimintaa ovat kaupunkifestivaalien ”Kallio Kukkii” ja ”Kallio Kipinöi” organisointi. Lisäksi Kulttuuriverkostolla on yhteistyöhanke ”Kallion Kävelyfestivaali”  Kohtaamispaikka Myötämäen kanssa.  Kävelyfestivaali on tapahtuma, jossa toteutetaan teemallisia ja opastettuja kävelykierroksia Kalliossa ja sen lähialueella kerran kuukaudessa. Kallion Kulttuuriverkosto on palkittu vuonna 2009 Radio Helsingin ja HS:n Nyt-liitteen Unelmien Helsinki-palkinnolla: ”KKV on tehnyt Helsingin paremmaksi paikaksi asua ja elää.”

www.kallionkulttuuriverkosto.fi

Uusimmat mielipiteet