Paikalliset

Professori: Erityisluokkia perustettiin mukavuussyistä

Timo Saloviidan mukaan opettajat karsastavat nykyistä kolmiportaista tukimallia, sillä se teettää heillä työtä.

Tarja Vänskä-Kauhanen

Pitäisikö erityislapsi sijoittaa toiseen luokkaan vai ei? Mitä hyötyä tai haittaa siirrosta on?

Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita on esiintynyt julkisuudessa kaikille avoimen koulun kannattajana.

Hänen ihannemallissaan jokainen oppilas osallistuu tavallisen luokan opetukseen mahdollisesta vammastaan tai oppimisvaikeudestaan huolimatta.

Saloviita muistuttaa, että siirto erityisluokalle on Salamancan julistuksen vastainen. Julistus määrittelee inklusiivisen koulun paikaksi, joka hyväksyy kaikki lapset yleisopetuksen luokille. Käytännössä se tarkoittaa, että kaikilla lapsilla on oikeus käydä samaa koulua, samalla luokalla.

– Julistus on jo lähes 20 vuotta vanha. Silti Suomessa, Saksassa ja Sveitsissä on edelleen eniten oppilaita erityisluokalla.

Vielä muutama vuosi sitten oppilaita siirrettiin suomalaiskouluissa erityisluokalle ahkerasti.

– Suurimmissa kaupungeissa jopa kymmenen prosenttia oppilaista oli siirretty erityisopetuksen pariin, Timo Saloviita sanoo.

Hän näkee entisessä mallissa useampiakin heikkoja puolia.

– Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että pienluokassa oppilas oppii keskimäärin vähemmän kuin tavallisessa luokassa.

Totta kai jokainen haluaa luokalleen kuuliaiset ja tunnolliset lapset.”

Suuren erityisoppilasmäärän lisäksi ongelmana oli hänen mukaansa priorisointi.

– Usein äänekkäimmät opettajat saivat esityksensä läpi ja hiljaisempien opettajien tarpeet sivuutettiin.

Saloviita kertoo, että päätösvalta erityisopetukseen siirtämisestä oli luisunut vähitellen myös koulun ulkopuolelle. Opettajat hankkivat koulun ulkopuolelta lääkäreiltä ja psykologeilta todistuksia, joilla pyrittiin vaikuttamaan siirtoon tai nopeuttamaan sitä.

Pari vuotta sitten tehtiin uudistus, jonka tarkoituksena oli pysäyttää siirtomäärien kasvu. Uudistuksen kaksi keskeisintä asiaa oli, että oppilaiden tuki arvioitiin niin kutsutun kolmiportaisen mallin avulla ja että koulut eivät saaneet enää korotettua valtionapua erityisoppilaista.

Oppilaiden siirroissa on kyse opettajien viitseliäi-syydestä.”

Saloviidan arvion mukaan syynä siirtoihin ei kuitenkaan ole raha. Hän ei myöskään usko, että syy olisi pedagoginen tai kasvatuksellinen.

– Kyse on opettajien viitseliäisyydestä. Totta kai jokainen haluaa luokalleen kuuliaiset ja tunnolliset lapset. Jos luokalle tuleekin erityisoppilas, tämä vaatii opettajalta enemmän työtä. Helpompaa on siirtää erityistä tukea vaativa oppilas pois.

Opettajat ovat kokeneet Saloviidan mielestä nykyisen kolmiportaisen tukimallin byrokraattiseksi.

Mallin ideana on, että ensin annetaan yleistä tukea, sen jälkeen tehostettua ja lopulta erityistä tukea.

– Tämä vaatii seurantaa ja raportointia eli enemmän paperityötä.

Saloviita näkee uudistuksessa puolestaan paljon hyvää. Kolmiportaisen mallin käyttöönotto toi hänen mukaansa päätösvallan takaisin koululle. Moniportaisen arvioinnin ansiosta jokaista opettajaa kuullaan tasapuolisemmin siirtopäätöksiä tehtäessä.

Timo Saloviita

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan erityispedagogiikan professori

Kirjoittanut muun muassa kirjat Kaikille avoimeen kouluun. Erilaiset oppilaat tavallisella luokalla. (1999), Yhteistoiminnallinen oppiminen ja osallistava kasvatus. (2006) ja Työrauha luokkaan. Löydä omat toimintamallisi. (2009)

Kommentit (130)

Kommentit

Tulee Salonojan artikkelista

Tulee Salonojan artikkelista lähinnä mieleen Putinin lausunnot Venäjän asioista, yhtä paljon menee mettään molemmat.

Saloviita ei tuo esiin lapsen

Saloviita ei tuo esiin lapsen ja vanhempien näkökulmaa. Omalla lapsellani on Asperger-syndrooma, johon kuuluu mm. voimakas reagointi aistiärsykkeisiin. Kun tällainen lapsi on hälinässsä ja hyörinässä, kuulee kolahduksia, puheensorinaa, tuntee lapsien paljouden ahdistavana jne, jne, on hänen oppimistuloksensa yhtä tyhjän kanssa. Tällaisen lapsen rauhattomuus ja ylireagoinnit eivät edistä muidenkaan lasten oppimista. Itselleni ja lapselleni oli suuri helpotus ja pelastus, kun hän PÄÄSI erityisluokalle, jossa oli pieni ryhmäkoko ja asiansa osaavat opettajat. Mitä tilastoa tällä Saloviidan mallilla yritetään kaunistella? Yritetäänkö tällaiset lapset jauhaa koulun tasapäistämisgeneraattorin läpi vain siksi, että lakaistaan maton alle se tosiasia, että toisenlaisiakin lapsia on olemassa ja he tarvitsevat tukea. Lapseni sai peruskoulusta sellaisen koulukammon, että minkäänlaiset jatko-opinnot tulleet kyseeseen. Taitamattomat opettajat käsittelivät ja suhtautuivat lapseeni tavalla, joka traumatisoi hänet vihaamaan koulua. Siteeraan erästä liikunnanopettajaa: "v..ut sulla mitään ole" . Että näin... Näitä aivopieruja tulee milloin mistäkin -nyt Saloviidalta. Kehoitankin häntä perehtymään elämään ja tosiasioihin ihan oikeasti. On tainnut nousta Saloviidalla PISA päähän.

olen ihan samaa mieltä!

olen ihan samaa mieltä! Omalla lapsella on vaikeuksia keskittyä isossa meluisassa ryhmässä ja vähän muutakin vaivaa. Pienluokka rules!

Nykypäivän oppimiskäsitys

Nykypäivän oppimiskäsitys perustuu ns. konstruktiiviseen oppimisen käsitykseen, jossa otetaan huomioon optimaaliset oppimistavat, tiedon haun ja käsittelyn omaehtoisuus. Erityistä tukea tarvitsevan oppilaan yksilölliset oppimisen tavoitteet eivät toteudu ns. normi perusopetusryhmässä ilman voimakkaita tukitoimia. Pienryhmäopetus on erityistä tukea tarvitsevalle paras oppimisympäristö. Ryhmästä käsin suoritetana integraatiota ns. tavallisiin luokkiin esim. taito ja taideaineiden osalta. Pienryhmissäkin opiskelevat tarvitsevat riittävää, moniammatillista tukea. Pienryhmien ja erityisopetuksen purkaminen tarkoittaa suuren joukon oikeuksien polkemista.

Juuri niin, pienryhmässä

Juuri niin, pienryhmässä silloin kun se on paras, mutta mahdollisuus normaaliluokalle aineissa, jossa se on mahdollista. Erityisesti, jos oppilaalla on henkilökohtainen avustaja vaikeavammaisuutensa vuoksi, normiluokassa esim käsityö tai kuvis tunnilla avustaja on erityislapsen tukena ja näin opettaja ei kuormitu, eikä toiset lapset menetä mitään - päinvastoin - kaikki lapset saavat tehdä yhdessä. Syntyy elinikäisiä ystävyyksiä. Ei pidä mennä joko tai malliin vaan yhdistelemällä löytyy paras ratkaisu. Haluan myös muistuttaa, että kaikki erityisoppilaat eivät ole häiriköitä, näissä kommenteissa oli kyllä todella halveksivaa kieltä erityisistä lapsista; erityisoppilas-nimikkeen alle sopii todella monenlainen kirjo lapsukaisia. Omani ei koskaan ole häirinnyt ketään toisia oppilaita - tämän ovat kertoneet ns terveet lapset - eikä normiluokan opettajat koskaan antaneet huonoa palautetta integraatiotunneista. Meidän kokemukset olivat pelkästään hyviä!!!!!!

Itse jouduin 90-luvun alussa

Itse jouduin 90-luvun alussa ensimmäisellä luokalla väkivaltaisen ja rauhattoman käytöksen takia erityisluokalle (tai siis tarkkikselle). Voin sanoa että se oli parempi vaihtoehto, sain opiskella rauhassa omaan tahtiin. Tarpeeksi pieni ryhmä ja opettaja piti hyvää kuria. En olisi pärjännyt normaaliluokalla, se huomattiin kun yritettiin 7 luokalla normaali luokkaan. 2 kuukautta ja takaisin tarkkikselle ja taas numerot säily hyvinä. Ei ollut jaksojen vaihtelua eikä luokasta luokkaan ramppaamista. Joillekuille se erityisluokka on vain parempi ratkaisu, en itse olisi selvinnyt koulusta kunnolla läpi ilman sitä.

Eli suurin ongelma on

Eli suurin ongelma on ylisuuret ryhmät, ei niinkään lasten oppimisvaikeudet.

Koulu ja opetus siellä on

Koulu ja opetus siellä on mikä on ja siihen on lapsukaisen tyytyminen näinäkin kireinä aikoina eli turha alkaa kansalaisten valittamaan pienistä asioista, kyllä Luttinen tietää vaikka onkin hieman hänellä vinkkarit rutussa näemmä:)

37 vuotta yleisopetuksesssa

37 vuotta yleisopetuksesssa opettaneena voin vakuuttaa, että yhtä totuutta erityistä tukea vaativien lasten opettamisessa ja siinä onnistumisessa ei ole. Nytkin on niin, että mikäli tällainen lapsi on yleisopetusryhmässä, ryhmän koko on max 20. Erityistä tukea tarvitsevat niin monenlaiset lapset ja se erityinen tuki ei aina tule luokanopettajalta/aineenopettajalta, jolla ei ole minkäänlaista erityisopettajan koulutusta. Kuten me varmasti kaikki tiedämme, totuus on, että kaikki oppivat kaiken - kaikilla vaan ei elinaika riitä tähän. Lapsella on aina oma arvonsa ja sitä kasvattajien niin kotona kuin koulussakin pitää muistaa kunnioittaa.

Luokan maksimikoko on 20

Luokan maksimikoko on 20 ainoastaan siinä tapauksessa, että luokassa on erityisoppilas, jolla on 11-vuotinen oppivelvollisuus. Käytännössä tuon piiriin kuuluvat nykyisin vain vaikeasti dysfaattiset ja vammaiset (kuulo- , näkö- tai kehitysvamma) lapset. Muissa tapauksissa (esim. psyykkisesti sairaita lapsia integroitaessa) kokorajaa ei ole. Päinvastoin, monet kaupungit ovat asettaneet luokkakoolle pelkän minimin.

en usko, että olet opettanut

en usko, että olet opettanut 37 vuotta. Tai jos olet, niin olet pitänyt silmät kiinni ja kädet korvilla. Muuten tietäisit, että tuo 20 oppilasta on yleisesti luokan minimikoko. Maksimi se on ainoastaan silloin, kun luokalla on oppilas, jolla on pidennety oppivelvollisuus. Eikä aina silloinkaan, kun kunta ei suostu minimiä noudattamaan.

Hyvä kannanotto. Jokainen

Hyvä kannanotto. Jokainen tapaus on ainutlaatuinen ja lapsella itsellään on oikeus tulla kuulluksi. Sen määrittelee jo lasten oikeuksien julistus ja lastensuojelulaki.

Luokkakoot ovat liian suuret.

Luokkakoot ovat liian suuret. Kun tavallinen nuori tippuu jollain tunnilla jo ala-asteella eli ei ymmärrä jotain asiaa, niin tilanne jumiutuu ja pikku hiljaa alkaa turhautuminen. Kun perusasia jäi oppimatta niin uudet asiat saattaa myös mennä harakoille. Sitten aletaan elämöidä ja seurustella vieruskaverin kanssa. Olen käynyt erityisluokassa, jossa oli rauhallisempaa kuin normiluokalla. Esim lukihäiriöinen lapsi tai nuori saattaa oppia lähes kaiken vain kuuntelemalla. Kun luokassa on riittävästi häiriötä niin opetuksen kuuleminen jää pois ja tulee turhautuminen. Sitten on lisää häiriköitä tunnilla. Kokemusta on omista ja lapsen vaikeuksista. Itse kävin parhaat koulut vasta aikuisena ja erittäin hyvillä arvosanoilla. Ne aineet, joita ei koulussa ymmärtänyt ovatkin olleet ihan helppoja. Olisin ehdottomasti hyötynyt pienemmästä luokasta. Lapseni oli erityisluokalla ja on pärjännyt elämässään paremmin kuin moni normi ystävänsä. Itsetunto on kunnossa ja elämänhallinta ja -arvostaminen on hyvällä tolalla. Lukihäiriö aiheuttaa vaikeuksia vain paperihommissa.

Eikö tätä "sekopäätä" saada

Eikö tätä "sekopäätä" saada "päiviltä"... tämä idiootti on ollut jo n. 1o vuotta puuhaamassa integrointuja luokkia.. mä vihaan tällaisiä äijiä!!!! http://www.perusopetus.fi/?p=285

Meidän kohdalla pojan opetus

Meidän kohdalla pojan opetus eritysluokassa oli ainoa vaihtoehto tuolloin... Tosi tarina v. 1999 videot löytyy minun facebook tililtä.. pitäisi päästä katsomaan vaikka ei ole minun kaveri https://www.facebook.com/photo.php?v=429969317471&set=vb.735442471&type=3&theater

Minusta tämä on niin väärin!

Minusta tämä on niin väärin! Professori on hyvä ja tulee itse opettajanrooliin ja päättää vasta sitten, mitä pitää tehdä. Helppo se on pehmeältä tuolilta kertoa, mitä tehdä ja moittia opettajia. Tässä tapauksessa nämä erityislapset saavat kaiken avun ja tuen, nämä muut hiljasimmat ja aremmat/oppimisvaikeudesta kärsivät jäävät tällöin huomiotta ja joutuvat pärjäämään omillaan. Heidän tarpeisiin ei pystytä tällöin vastaamaan.

Saloviita ei ole itse ollut

Saloviita ei ole itse ollut päivääkään opettajana. Pitäisiköhän professoreillakin olla pakollisia työelämään tutustumisjaksoja?

Kyllä Saloviita on siinä

Kyllä Saloviita on siinä oikeassa, että ihanne pitäisi olla se, että kaikki lapset käyvät yhdessä koulua. Yhteiskunta on meidän kaikkien ja sinne kaikkien ihmisten yhteisöön meidän jokaisen tulisi kasvaa. MUTTA SE EDELLYTTÄÄ RESURSSEJA ja toiminnan suunnittelua, NYT KÄRJISTÄN edellisiin kommentteihin liittyen: niin että arat, hiljaiset erityiset saavat tuen ja opetuksen ns terveiden villien äänekkäiden keskuudessa tai äänekkäät erityiset saavat tarvitsemansa tuen ja opetuksen ilman, että ns terveet arat, hiljaiset kärsivät. Tästähän täällä kirjoitetaan. Kuka kärsii ja kuka jää huomiotta ja.... Kukaan ei kärsi ja kukaan ei saa toiselle kuuluvaa, jos resurssit ovat oikeat, ryhmäkoot järkevät, eriyttämistä tarvittava määrä, tukea riittävästi, mutta yhdessä olemista ja kasvamista myös - ja tämä kaikki vielä niin, että vanhemmat tekevät aidosti opettajien kanssa yhteistyötä ja kasvatuslinjaukset ovat yhtenevät kotona ja koulussa.

Olisihan se ihanne, jos

Olisihan se ihanne, jos kaikki kävisivät koulua yhdessä ja yhteiskunta on meidän kaikkien ihmisten yhteisö johon kaikkien tulisi kasvaa. Ei erityisopetus ole mitään eristämistä muista eivätkä sitä saavat lapset ole vähäjärkisiä tai idiootteja, mutta erityispiirteidensä vuoksi eivät pärjää "ns. terveiden" (ristus!)luokassa, vaan tarvitsevat tukea ja ohjausta ja rauhallisen ympäristön oppiakseen=pienet ryhmät. Siis resursseja erityisopetukseen, eikä käytetä rahoja esim. joustavalaitaisiin jääkiekkokaukaloihin ym. turhuuksiin. Kärjistäen: eihän Usain Bolt ja Leo-Pekka Tähti kilpaile samassa lähdössä. Matka ja maali ovat samat, mutta toinen tarvitsee suoritukseensa enemmän aikaa ja lisäresursseja...

Juuri näin. Ihmiset ovat

Juuri näin. Ihmiset ovat erilaisia, erityisesti lapset koulua aloittaessaan, ja se on suvaittava, ja siihen on myös sopeuduttava - päinvastainen kun ei onnistu. Yksi koko peruskoulun kantavista ajatuksista oli tasapäistäminen, mikä on täysin järjenvastainen ajatus. Osa lapsista ei ole pärjännyt tavallisessa luokassa normaalitahdissa koskaan (aloitin kansakoulun 1969...) ja sitten on ollut apu-, tarkkailu- ja erityisluokkia juuri siksi, että ensinnäkin nämä lapset saavat yksilöllisempää opetusta ja toiseksi, että siinä tavallisessa luokassa olisi työrauha. Mutta arvot tässä yhteiskunnassa ovat selällään - esimerkkinä juuri tuo lätkäkaukalojuttu - isot miehet menevät telomaan toisiaan verenhimo silmissä kiiluen "pelin" nimissä ja sitten pitää järjestää heille olosuhteet sellaisiksi, ettei tule ruumiita tai vihanneksia... isojen luokkakokojen ongelmat tiedetään, silti pieniä kouluja ja pienluokkia ollaan tappamassa, kun ei muka ole rahaa. Koulujen ja päiväkotien homeongelmat jäävät toiseksi urheilupuistoille, jää- ja uimahalleille jne., joihin rahaa löytyy kymmenin miljoonin - jatkanko? Suomen tulevaisuus ei ole harrastuksissa, vaan lasten kouluttamisessa.

Inkluusio on ajatuksena

Inkluusio on ajatuksena kaunis, mutta käytäntöön paneminen hankalaa. On helppoa puhua opettajan ammattitaidosta. Osalla sitä on enemmän, toisilla vähän vähemmän. Ammattitaito kumpuaa kuitenkin koulutuksesta ja sitä kehitetään pitkin työuraa. Kuitenkaan opettajankoulutus ei vastaa millään tavalla inkluusion haasteisiin. Erityispedagogiikan opinnot ovat vapaaehtoisia, pahimmassa tapauksessa ne on lopetettu kokonaan. Suurin vale opettajankoulutuksessa on erityispedagogiikan "integrointi kaikkiin kursseihin". Ei tapahtu. Ei nyt, ei huomenna. Kuinka opettaja vastaa näihin haasteisiin ilman kunnon koulutusta? Ja mikä ihmeen kolmiportainen tuki? Jos en olisi siihen puolivahingossa tutustunut viime syksyn syventävällä kurssilla, koko käsite olisi edelleen täysin vieras. Vuoden päästä virkaa hakemaan, huhhuh... On kaunis ajatus, että erityistä tukea tarvitsevia lapsia "ei eristetä" omiin ryhmiinsä. Entäs, jos joku tahtoo? Ihannemaailmassa kaikki ovat tasavertaisia ja tulevat toimeen keskenään. Reaalimaailmassa näin ei ole. Kaikki eivät tahdo olla luokassa "normaalien" lasten kanssa. Olisiko valinnaisuus pahasta? Jos lapsi tahtoo päästä muiden kanssa samaan luokkaan, se hänelle suotakoon. Ei kai ketään voida sinne kuitenkaan pakottaa? Ymmärrän toki, että inkluusio toteutuessaan toimisi loistavana suvaitsevaisuuskasvattajana. Ajatus on kauniin idealistinen ja olen valmis ja jopa halukas inkluusiota toteuttamaan. Ennen tätä suomalaisen koulun ja opettajankoulutuksen täytyy kuitenkin muuttua rajusti ja vastata ihan oikeasti nykypäivän ja tulevaisuuden koulun haasteisiin. Resursseista en mainitse mitään. No, mainitsin jo...

Saloviidan mukaan pitäisi

Saloviidan mukaan pitäisi ottaa oppia Italiasta. Siinäpä hyvä suunta onkin, otetaan samantien yleisemminkin oppia vaikka Etelä-Italiasta ja Sisiliasta. Aamupostissa ei toimittaja tajua perusasiaa, eli antaa muille näkökannoille mahdollisuutta kertoa mielipidettä. Koko sivun juttu vain yhdeltä kannalta ja mm. jätetään vaaralliset häiriköt käsittelemättä kokonaan.

Työskentelen yläkoulussa

Työskentelen yläkoulussa aineenopettajana. Koulutukseltani olen myös pätevä erityisopettaja. Tasaiseen tahtiin olen työelämän ja opiskeluelämän varrella törmännyt Saloviidan ajatuksiin inklusiivisesta koulusta. Tämän artikkelin luettuani olen kuitenkin entistä pöyristyneempi. Olettaako Saloviita todella, että kouluavustajien määrän vähentyessä resurssit riittäisivät pätevän erityisopettajan palkkaamiseen? Huono vitsi. Omassa työssäni koen kouluavustajien työpanoksen erittäin arvokkaana. Jos/kun kouluavustajien määrää vähennetään, kunta ei todellakaan palkkaa ekstraopettajia. Leikkaukset itsessään ovat ikuinen ihmetyksen aihe. Kunnanjohtajien ja muiden isojen pamppujen palkat ovat tähtitieteellisiä, mutta kouluavustajia on säästösyistä irtisanottava. Yhden kouluavustajan (pätevän sellaisen) palkka on noin 1400-1500 € bruttona. Lisäksi haluaisin päästä näkemään tilanteen, jossa Saloviita itse selviytyisi yksin edes yhden työpäivän ajan isossa yläkoulun luokassa kaikkien 28 oppilaan kanssa. Oppilaista esimerkiksi 3 ovat erityisoppilaita, 4 tehostetun tuen oppilaita ja 21 niin sanottuja tavallisia oppilaita. Aikamoisia sirkustemppuja odottaisin näkeväni, jos Saloviita saisi toteutettua huippulaadukasta suomalaista perusopetusta. Katson, että Saloviita istuu norsunluutornissa. En voi käsittää, mihin hän perustaa oman näkemyksensä inklusiivisesta koulusta. En pidä ollenkaan mahdottomana ajatusta siitä, että erityisoppilas opiskelee tavallisessa luokassa. Tapaukset pitäisi kuitenkin käsitellä aina yksilöllisesti oppilaan parasta ajatellen. Oppilas voi olla erityisoppilas yleensä kolmesta syystä: 1) vammaisuus/sairaudet, 2) käytösongelmat (kauniisti ilmaistuna), 3) oppimisongelmat. Yhden lapsen oireet voivat sijoittua useampaan luokitteluryhmään, mutta on paljon lapsia jotka ovat erityisoppilaita puhtaasti yhden luokitteluryhmän perusteella. Seuraavien esimerkkien lapset ovat tyypillisiä esimerkkejä erityisoppilaista, jotka on sijoitettu tavalliseen yleisopetusluokkaan: Esimerkkipoika Ville on erityisoppilas. Hänellä on haastava lukihäiriö ja ongelmia oppimisessa on valtavasti. Villellä on kuitenkin erinomaiset sosiaaliset taidot. Hän käyttäytyy tunneilla hyvin ja hänellä on paljon kavereita. Tavallisessa koululuokassa kaikkien lukuaineiden tunneilla Ville putoaa auttamattomasti kärryiltä heti ensimmäisten minuuttien aikana. Opettaja etenee aivan liian nopeasti. Ville ei ehdi lukea/tehdä tehtäviä annetussa ajassa tai ei ole pystynyt edes aloittamaan tehtäviä, koska on pudonnut kärryiltä jo tunnin alussa. Samassa luokassa on erityisoppilas Leena. Leenalla on ADHD ja hyvin puutteelliset sosiaaliset taidot. Leena kuluttaa oppitunnin alusta 5-10 minuuttia siihen, että on päässyt opettajan useiden komennuskertojen jälkeen istumaan ja saanut otettua oppitunnin tavarat esille. Leena on esimerkiksi heittänyt reppunsa ensin luokan toiselle puolelle, kaatanut mennessään pari tuolia, huutanut että tänään vituttaa kaikki, ilmoittanut että läksyt on tekemättä, näyttänyt kieltä ja lällätellyt yleisesti kaikille ja kertonut vihaavansa kyseistä oppiainetta. Leenalla olisi edellytykset suoritua tehtävistä hyvin ja oppia sisältöjä, mutta koska opettajalla on 27 muuta oppilasta niin opettajan aika ei riitä Leenan tukemiseen kaikenaikaa. 45 minuutin oppitunnista minimissään puolet kuluu opettajalta Leenan takia hukkaan. Kenen etu näissä kahdessa esimerkkitapauksessa on inklusiivinen koulu? Ei ainakaan lapsen, opettajan eikä muun luokan. Ainoa mahdollinen hyötyjä on kustannuksissa säästöjä tekevä kunta. Villelle paras ratkaisu olisi olla taito- ja taideaineet yleisopetuksen luokassa ja lukuaineet pienluokassa, jossa olisi muita oppimisvaikeuksia omaavia nuoria. Opetus saataisiin tällöin räätälöityä heille sopivaksi. Leenan kannalta (kuten myös Leenan muiden tämän hetkisten luokkatovereiden kannalta) sopivin ratkaisu olisi nykyinen ESY (entinen tarkkisluokka), eli luokka jossa on pieni määrä käytöshäiriöisiä oppilaita. Erityisopettajan lisäksi tällä luokalla pitäisi olla mahdollisimman monta kouluavustajaa. Vammautuneet lapset, joilla on kognitiiviset kyvyt ovat samanlaiset kuin kenellä tahansa muulla lapsella, pitäisi aina sijoittaa tavalliselle luokalle yleisopetukseen. Koulu pitäisi valikoida siten, että esimerkiksi luokat ovat yhdessä tasossa. Näin liikunnallisesti vammaisella on helpompi liikkua paikasta toiseen. Saloviita painottaa kaikissa kirjoituksissaan pätevien opettajien/erityisopettajien työpanosta. Pätevä opettajakin on kuitenkin vain yksi ihminen, eikä pysty tekemään ihmeitä - saati sirkustemppuja. Huh tulipa kiukuspäissään ehkä vähän aggressiivinen kannanotto!

Hyvä kannanotto!! Näitä

Hyvä kannanotto!! Näitä kannanottoja pitäisi myös niiden päättäjien lukea. Itse olen valmistumassa pian kouluavustajaksi ja pelkäänpä jääväni ilman työtä, koska kunnat säästää..Kuitenkin tiedän, miten kovasti kouluissa kaivataan lisää avustajia. Eli tarvetta on.

Itse toimin tällähetkellä

Itse toimin tällähetkellä hen.koht. avustajana.. Ilkka-lehdessä oli juttu 17.8.2012 http://helpponet.fi/janne_juttu1708.jpg

Tiedän kokemuksesta, että nyt

Tiedän kokemuksesta, että nyt professori elää täysin haavemaailmassa! Tervetuloa katsomaan kasvattajien työtä. Jo espoolaisissa päiväkodeissa alkaa olla mahdotonta työskennellä kun tukea eivät saa kuin korkeintaan sairaalakuntoiset lapset. Mielettömän raatamisen päälle saamme nyt laiskan leiman, kiitos professori.

Suomesta on tullut 20

Suomesta on tullut 20 vuodessa heittellejättöyhteiskunta. Säästöt verhotaan kauniiseen "tieteelliseen" tarpeeseen. Vanhukset saavat olla itsenäisesti kotonaan lähes ilman apua. Mielenterveyspotilaat eivät edes halutessaan pääse hoitoon sairaalaan, koska ns. avohoito on kirjaviisaiden mukaan paljon parempi vaihtoehto. Erityislapset pyritään lähes väkisin sijoittamaan ns. normaaliluokkaan ja viettämään aikaa koulun "maskottina" ilman ihmisarvoa. Kaiken tämän takana on raha ja kovat arvot, jotka markkinoidaan ilosanomana hyväuskoiselle kansalle.

Koulunkäynninohjaaja

Koulunkäynninohjaaja kutsumusammatissaan kirjoitti: "Kouluavustajia ei ole olemassakaan, sori. Ammattitutkinnon suorittaneet ovat koulunkäyntiavustajia tai nykyisin koulunkäynninohjaajia. Tämä ammattiryhmä saa kouluttajien/opettajien mukaan selvästi enemmän koulutusta erityislasten tukemiseen kuin opettajat." Perustuuko erityislasten tukemiseen tähtäävän koulutuksen vertailu johonkin tutkimukseen vai mutu-tuntumaan? Tiivis ja monenlaisia ajatuksia herättävä tietoisku ammattinimikkeistä kuitenkin ! Taitaisipa opettajien ammattikunnassakin vallita aikamoinen nimike-viidakko, jos virallisia nimikkeitä käytettäisiin!

Olihan tuolla yksi hyväkin

Olihan tuolla yksi hyväkin ajatus: palkataan kouluihin mieluummin erityisopettajia kuin avustajia.

Eipä ole ollenkaan sama asia.

Eipä ole ollenkaan sama asia. Koulussa tarvitaan nimenomaan lisää aikuisia. Opetusta on varmasti tälläkin hetkellä riittävästi, mutta läsnäolevia aikuisia ei. Avustajia ehdottomasti kaivataan lisää, mutta valitettavasti heitä vain vähennetään kouluista koko ajan, mikä on varsin ikävää.

tuolla ajattelutavalla

tuolla ajattelutavalla terveydenhuollon ongelmat ratkaistaan, kunhan palkataan tarpeeksi perushoitajia lääkäreitten asemasta. Ei se niin mene koulussakaan! Opettajia sinne ensisijaisesti tarvitaan, eikä avustajia.

Oletan, että kirjoittajalla

Oletan, että kirjoittajalla on henkilökohtaista kokemusta asiasta. Olen päivittäin yksin 25 tenavan kanssa. En kaipaa toista opettajaa, vaan nimenomaan avustajaresurssia. Opettajanvirkoja on tietty määrä, ei niitä voi noin vain lisätä. Opetuksen taso ja määrä on turvattu, mutta aikuisresurssia ei vain yksinkertaisesti ole riittävästi eikä tämä ole vain yhden luokan tai koulun tilanne.

@Liitutaulu: väärin oletettu,

@Liitutaulu: väärin oletettu, henkilökohtaista kokemusta koulutettuna ja kelpoisena luokanopettajana on reilut 20 vuotta. Suurin luokkani on ollut 34 oppilasta ja suurin yhdysluokka 27 oppilasta. Kelpaavatko nämä tiedot referensseiksi? Opettajan virkoja kuntaan perustetaan tarpeen mukaan, kuten kuntaan perustetaan muitakin virkoja vaikka lappuliisoille. Yleensä opettajien virkoja on hyllyllä, eli perustettujan virkoja ei vain ole täytetty. Uusia virkoja ei siis kovinkaan usein tarvitse perustaa. Hyllylle virat päätyvät esimerkiksi, kun valtuusto leikkaa koulujen rahoitusta niin paljon, että joudutaan pienentämään koulujen tuntimääriä. Porvoossa näin tehtiin jo kauan sitten. Kun tuntimäärä ei riitä kaikille opettajille, jätetään joku määräaikainen paikka täyttämättä ja jaetaan kolmen luokan oppilaat kahdelle opettajalle. Jos oletan, että luokallasi on kaksi samankokoista rinnakkaisluokkaa, on oppilasmäärä yhteensä 75. Kun otetaan yksi opettaja lisää ja jaetaan oppilaat neljään luokkaan, tulee yhdelle luokalle noin 19 oppilasta ja kaikki oppilaat hyötyvät. Jos sama palkkaraha käytetään avustajien palkkaamiseen, heitä saadaan kaksi. Silloin 25 oppilasta jää ilman toisen aikuisen tukea. On erikoista, että et kaipaa toista opettajaa. Minä kaipasin ja kaipaan päivittäin. Hyväkään avustaja ei korvaa toista opettajaa.

Jåå, eiköhän tämä keskustelu

Jåå, eiköhän tämä keskustelu tästä aiheesta jo riittäne koska päätöstä suuntaan eikä toiseen kuitenkaan tule tapahtumaan vaan pikemminkin päinvastoin.

Ongelman ratkaisu:

Ongelman ratkaisu: Kiertokoulu ala-astelaisille. Kiertokoulussa opettaja menee oppilaitten luokse opettamaan. Koulurakennuksia ei tarvita, koska oppilaat ovat kyseisellä kylällä jonkun talon tiloissa oppitunnilla. Oppitunnilla voi olla myös sen kylän muita asukkaita ( esim. mummot, vaarit, työttömät). Kiertokoulun etuja: Oppilaille ei tule pitkiä koulumatkoja. Oppilasryhmät ovat pieniä tai sopivankokoisia. Mukana olevat vanhemmat antavat turvallisuuden tunteen lapsille. Myös aikuiset oppivat uutta ja pysyvät virkeänä. Kunta säästää kiinteistökuluissa. Kunta säästää matkakulukorvauksissa. Oppilaat voivat syödä lähiruokaa ja alueen emännille tulee sopivaa lisätyötä. Virtuaalinen opetus lisänä, pitää yhteyden keskuskouluun.

Timo Saloviita on

Timo Saloviita on paperipedagogi. Tehnyt tosi paljon hallaa. Ilmeisesti kuitenkin kuvittelee tekevansa hyvaa.

Suurinta vahinkoa tekevät

Suurinta vahinkoa tekevät hyvää tarkoittavat hölmöt.

No kerropas yksikin "hallan"

No kerropas yksikin "hallan" esimerkki. No niin. Eipä tieteskään.

Kun jotain asiaa säädetään

Kun jotain asiaa säädetään ideologisista syistä, niin mennään pahasti metsään. Inkluusio on varmasti häiriköille ihan mahtava asia, mutta entäs ne luokan tavalliset ja asialliset oppilaat, jotka ehkä haluaisivat saada normaalia opetusta. Sen sijaan että luokkahuoneesta tulee häirikön elämyspuisto.

Mistäs syistä professorin

Mistäs syistä professorin virkoja perustetaan?

Minkä verran koulun pitäisi

Minkä verran koulun pitäisi kasvattaa, minkä verran opettaa? Molempia toki, mutta onko suhde mennyt päinvastoin. Kotona taitanee nyky-yhteiskunnassamme vanhemmilla olla entistä vähemmän aidosti aikaa lapsilleen. Työmaailma, internet, facebookit ja "muut yhteisöt", harrastukset jne. vievät kaiken ajan. Elämä on yhtä tietotulvaa ja suorittamista, kiire sen kuin vain kasvaa ihan huomaamatta. Ihmekös siinä sitten koulussakin on järjestyshäiriöitä, jos esimerkiksi kotona ei tunneta enää aina perusrajojakaan, eteenkään ei aidosti kuunnella, olla läsnä ja ymmärretä lasta. Ts. kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, kuten tutkimustulokset ovat osoittaneet, suoriudumme koulumaailmasta hyvin, mutta emme viihdy siellä. Ei se ole siis vain koulun ongelma! Jatkuvaan yksilökeskeiseen suorittamiseen ja arviointiin perustuvassa yhteiskunnassamme eivät kaikki pysy mukana. Onko kyse a) rahasta ja lyhytnäköisestä kustannusajattelusta -> kyllä liiankin paljon, b) onko meistä tullut suorittajia ja kiireen alaisia -> kyllä valitettavasti c) onko kyse välittämisestä -> pitäisi olla ja d) onko kyse tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta -> toivottavasti tulevaisuudessa!

Erityislapsia on erilaisia,

Erityislapsia on erilaisia, kuten edellä on moneen kertaan todettu. On aivan eri asia puhua esim. lukihäiriöisen, lieväasteisen asperger-lapsen tai kuulolaitetta käyttävän lapsen sijoittamisesta tavalliseen luokkaan kuin häiriökäytöksisen, itsetuhoisen tai väkivaltaisen oppilaan yleisopetuksen luokkaan sijoittamisesta. Entä jos luokkaan sattuu oppilaita muutamalla eri diagnoosilla ja lisäksi on vielä ne muut oppilaat? Oman kokemukseni mukaan opettaja ja luokka-avustaja ovat melko yksin. Asiantuntijat tekevät tutkimuksia yksittäisille oppilaille ja toteavat, että kyllä oppilas pärjää tavallisessa luokassa. Kenelläkään ei kuitenkaan ole työvälineitä puuttua luokkaan kokonaisuutena, vaikka sokeakin näkee, että oppiminen käy kaikille mahdottomaksi; jokainen erityisen ja tehostetun tuen oppilas kun tarvitsisi viereensä oman aikuisen istumaan, jokainen eri syystä! Lisäksi tavalliset oppilaat kokevat pelottavana luokkakaverin, joka paiskoo tavaroita ja potkii opettajaa tai vaan itkee tai kirkuu suureen ääneen ilman näkyvää syytä. Kyllä erityisluokkia tarvitaan! Ihan näiden arvokkaiden erityisten oppilaidenkin omaksi parhaaksi!

Olen itse yläkoulussa

Olen itse yläkoulussa aineenopettaja ja lisäksi pätevöitynyt erityisopettajaksi - myös Saloviidan luennolla olen istunut, enkä voinut välttyä ajatukselta, että villi yläkoululuokka söisi Saloviidan elävältä alta aikayksikön. Luennolta jäi mieleen myös tympeä, ylemmyydentuntoinen asenne opettajia kohtaan. Pohdin, miksei professori ole omaksunut sitä yksinkertaista periaatetta, että yleensä kunnioittava suhde oppilaasen / opiskelijaan luo myös hedelmällistä maaperää sanomalle. Uskon useimpien nuorten kanssa työskentelevien olevan tässä samaa mieltä kanssani. Samoin Saloviidan vierailuluennolta jäi mieleen niin huono valmistautuminen, ettei hän ollut perehtynyt edes siihen, kenelle oli tullut puhumaan. Saloviidan cv:ssä ei mainita minkäänlaista kokemusta koulutyöstä. Edes se, että on pätevötynyt aineenopettajakoulutuksen jälkeen lisäkoulutuksella erityisopettajaksi, ei läheskään aina anna työkaluja kaikkien haasteiden kohtaamiseen. En esimerkiksi todella tiedä, miten 45 minuutin oppitunnilla pystyt käymään akateemisesti suhteellisen haastavan asian läpi huomioiden luokan (tämä on siis todellinen kokoonpano) kaksi käytöshäiriöistä, viisi muuten vain puheliasta ja huonosti keskittyvää, neljä maahanmuuttajaa, joista kaksi lähes kielitaidotonta, ja yhden vaikeasti lukihäiriöisen. Minun olisi pystyttävä huomioimaan myös ne muutamat tavalliset, ja jopa lukioon tähtäävät vittujen, saatanoiden, moponviritys- ja ryyppyreissutarinoiden sinkoillessa ilmassa. Olen ehkä vain laiska ja mukavuudenhaluinen, kun koen tilanteen vaikeaksi? Muistelen, että erityispedagogiikan käyttäytymisen haasteita läpikäytäessä ehdotettiin ajattelemaan päälleen ikävältä puheelta suojaava läpinäkyvä haarniska... hmmm... vielä jää vähän haastetta. Erityispedagogiikka antoi kyllä paljon työkaluja tunnistaa ongelmia ja ymmärtää niiden taustoja, mutta läheskään kaikkeen en kokenut saavani kovin konkreettisia työkaluja. Inkluusiopuheessa unohdetaan että "kaikki" sisältävät todellakin kaikki: on olemassa aidosti persoonallisuushäiriöisiä lapsia, joiden ainoa nautinto näyttää olevan mielipahan tuottaminen toisille. Silloin hänen osallisuudestaan normaaliuteen maksavat toiset - esimerkiksi hänen rääkkäämänsä muut oppilaat - kovaa hintaa. Joukkoon "kaikki" kuuluvat myös kehitysvammaiset, jotka eivät hallitse suolensa toimintaa tai seksuaalisia impulssejaan (esim. julkista masturbointia). Kun puhumme täydestä inkluusiosta, puhumme myös näiden nuorten ja lasten mukanaolosta tunneilla. Saavuttaako vaikeasti kehitysvammainen parhaiten ihmisarvon, kun hän saa olla mukana matematiikan tunnilla, jossa ratkotaan vaikeita yhtälöitä? Esitän yllä ääriesimerkkejä. On olemassa myös hyviä kokemuksia siitä, että erilainen oppilas on mukana ja on saanut hyväksyntää ja erilaisuuden ymmärtämistä mukanaan - ja ehkä myös lisäresurssin esim. avustajan muodossa luokkaan. Silti kaikissa tapauksissa osallisuus normaaliudesta ei luo lapselle tunnetta kuulumisesta tai samanvertaisuudesta. Oppilas kyllä aistii olevansa ei-toivottu mukana ryhmätyössä, koska ei osaa, vaikka kukaan ei mitään suoraan sanokaan. Äärimmäisen hienovaraisiin viesteihin on opettajankin vaikea puuttua. Siksi sokea idealismi osallisuudesta ei aivan aina toimi. Toimiessani erityisopettajana juttelin pienryhmässä olevien oppilaiden kanssa siitä, miltä heistä siellä tuntui olla. He totesivat olevansa mielellään pienessä ryhmässä, koska oppivat paremmin ja tunsivat opetuksen olevan tarkalleen heidän haasteensa kohtavaa. Onko siis ehkä ajateltava, että heidät oli aivopesty hyväksymään diskriminaatio?

Kuinka monta vuotta

Kuinka monta vuotta professori on toiminut opetustehtävissä ala- tai yläkoulussa ja nähnyt käytännössä, mitä arki luokkahuoneissa on? On erittäin epäkohteliasta syyttää opettajia viitseliäisyyden puutteesta. Opettajan tehtävä olisi opettaa. Konditionaali siksi, että perustehtävä jää useinkin kasvattamisen alle. Kasvatus taas olisi vanhempien tehtävä. Nyt käytöshäiriöisiä, maahanmuuttajia, oppimishäiriöisiä ja kehitysvammaisia oltaisiin sijoittamassa samaan ryhmään ja samalla unohdetaan, että opettaja ei ole poliisi, psykiatri, sosiaalityöntekijä eikä oppilaiden isä eikä äiti. Erityisryhmillä on omat tarpeensa,jotka on otettava huomioon nykyistä tehokkaammin. Suuressa, integroidussa opetusryhmässä kukaan ei opi kykyjään vastaavalla tavalla.

Jokainen joka täällä jakelee

Jokainen joka täällä jakelee neuvoja ja viisauksia voisi kysyä oman lapsen opettajalta saako tulla oppitunneille pariksi päiväksi.

Tervemenoa vaan, koulu on

Tervemenoa vaan, koulu on avoin laitos ja opetus julkista eli siitä vaan oppitunteja seuraamaan. Eipä ole liiemmälti vanhempia näkynyt...

Osui silmiini Uuden Suomen

Osui silmiini Uuden Suomen artikkeli joka hiukan sivuaa tätäkin aihetta. Lukeepa tuota miten päin tahansa, monelle lapselle peruskoulu on ollut varsin ikävä kokemus vuosikymmenien mittaan. Lainaus tuosta jutusta: "Puolet tutkimukseen vastanneista nuorista ei koe saaneensa kavereita peruskoulusta. Syrjäytymiseen linkittyy aika voimakkaasti oppimisvaikeudet. – Monella nuorella oppimisvaikeudet johtuvat synnynnäisistä häiriöistä, joita ei ole koulussa havaittu tai niihin ei ainakaan ole pystytty antamaan apua, Alanen sanoo. Oppimisvaikeudet johtavat hänen mukaansa usein koulukiusaamiseen." Minun mielestäni jo tämä riittää kumoamaan Saloviidan höpinät ja osoittamaan, että hän ei tiedä mistä puhuu. Kummallista vaan, että edes tuolla epäpätevyydellä ei herralle näytetä ovea, voisi vaikka ruveta kalliiksi konsulentiksi... Niin joo ja Nupulle: koulu on julkinen paikka ja kyllä oman lapsen opetusta saa mennä seuraamaan, itse olen näin tehnytkin rehtorin ja luokanopettajan kutsusta. Päivätolkulla minulla ei aikaa ollut mutta tulipa käytyä. En nyt sitten ihan ymmärtänyt mitä kommenttisi tarkoitti tässä asiassa? Lumikko edellä puhuu asiaa.

Monesti häiriköinti alkaa

Monesti häiriköinti alkaa joidenkuiden, koulussa tai sen ulkopuolella olevien ajatuksesta, että se ja se on jotenkin tommonen, ikäänkuin jokin semmonen tai tämmönen olisi jokin normi. Myös yleisellä tasolla olisi päästävä sopivan ja mukavan kokoisiin ryhmiin. Nykyisinhän uusissakin kouluissa on usein äärimmäisen ahdasta. Montakohan neliötä per henkilö, koneetkin kuluttavat happivarantoja. Eivätkä edes luonnonsuojelijat auta. Ennen sentään luokissa oli järjestäjä, joka hoiti tuuletuksen ja näytti opelle läksyt ja kertoi poissaolijat. Se oli myös mitä parhainta yhteisöllisyyskasvatusta. Miksi ei enää, kun monet muut uusvanhat asiat ovat tulleet muotiin? Kaikki oppivat jossain suhteessa samalla tavalla, jossain suhteessa eri tavalla. Kaikkien tulisi joskus saada olla suurryhmässä vaikka juhlasalissa. Ennen koko yhteisö kerääntyi kaiken muun ohella hiljentymistaitoja opettavaan ja yhteisöllistävään aamunvaukseen. Kaikkien - ns erityisopettajien ja -oppilaidenkin - tulisi joskus saada kokea olevansa myös osa ns normaalia luokkaa ja kaikkien nykyisestä menestyksestä riippumatta tulisi myös automaattisesti saada joskus olla pienryhmissä ja joskus yksityisopetuksessa. Näin oppilaat oppivat hyväksymään oman ja toistensa erilaisuuden ja laajentamaan omia oppimis- ja kommunikaatiotaitojaan ketään leimaamatta ja eristämättä. Luulisi sen parantavan opettajien työllisyyttäkin. Nykyisin kaikista opeistakin yritetään tehdä samanlaisia oppilaan ikäisen tyyppisiä ohjelmoituja robotinkorvikkeita. Entisaikojen korokkeelta ope sentään näki ja tuli nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisenaan yhdeksi aikuisen malliksi kaikenkokoisten ja näköisten oppilaidenkin itsetunnolle. Eri tilassa tapahtuvalla erityisopetuksella on toki paikkansa samoin kuin monentyyppisillä erityisluokilla. Mutta kuitenkin: kaikki me olemme erilaisia mutta samanarvoisia ... Luokkatilat saisivat olla niin isoja, että vanhemmat mahtuisivat joskus ehtiessään seuraamaan lapsensa koulupäivää ja edistämään sen sosiaalisesti ja yksilöllisesti luovaa ilmapiiriä.

Olen toiminut alakoulun

Olen toiminut alakoulun opettajana sekä erityisluokalla (silloinen ESY eli tunne-elämältään häiriintyneiden ja sosiaalisesti sopeutumattomien oppilaiden luokka) että yleisopetuksen luokassa useita vuosia. Nykyisessä YLEISOPETUKSEN luokassani on alle 20 oppilasta. Viisi heistä on erityisen tueen tarpeessa (HOJKS) ja kolme tehostetun tuen tarpeessa (HOPS), eli puolet luokasta on ns. erityisoppilaita. Yhdellä oppilaalla on henkilökohtainen avustaja. Fakta on vain se, että vaikka inkluusio on lähtökohtaisesti hieno ajatus, ei se ilman lisäresursseja ole oppilaiden etujen mukaista. Voisin seisoa vaikka päälläni luokassa, mutta aikani ei yksinkertaisesti riitä niiden ns. tavallisten tai puhumattakaan lahjakkaiden lasten huomioimiseen riittävästi. Kyllä luokassa oppimista tapahtuu, mutta monet joutuvat käymään suuren osan kouluajastaan tyhjäkäynnillä, kun en ehdi tarjoamaan heille riittävästi tarvitsemiaan haasteita. Pienryhmiä on erilaisia. Parhaiten toimivat mielestäni oppimisvaikeuksista kärsivät pienryhmät, joissa rauhallinen oppimistahti sekä opettajien ja avustajien tuki yhdessä auttavat oppilaita hyviin oppimistuloksiin ja sitä kautta parempaan itsetuntoon. Sen sijaan luokissa, joissa on paljon käyttäytymis- ja tunne-elämän häiriöistä kärsiviä lapsia, ongelmat saattavat helposti kasaantua. Nekin oppilaat, joilla olisi orastava halu suoriutua aikaisempaa paremmin koulunkäynnistä, kohtaavat luokkatovereiden "koulu on ihan p... seestä" -asenteen ja sen jälkeen sosiaalinen paine tekee helposti tehtävänsä. Toki poikkeuksiakin on. Inkluusio on hieno aate, mutta erityisluokkiakin tarvitaan... se on mielestäni se kuuluisa LAPSEN (ei mukavuudenhaluisten opettajien) etu!

Totta, ei lahjakkaat ja

Totta, ei lahjakkaat ja hyvinmenestyvät saisi kärsiä siitä, että samalla luokalla on oppilaita, joilla on ongelmia oppimisessa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tässäkin varmasti raha ratkaisee paljon.

Sivut

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu