Liikenne

Pisararata toisikin hurjat menot – ”Päättömästä hankkeesta luovuttava”

Eeron Lehden mielestä junaliikenteen ruuhkia voitaisiin purkaa siirtämällä kaukojunaliikenne lähtemään Pasilasta.

Sirpa Repo

Pisararadasta esitetyt kustannuslaskelmat ovat pettämässä pahasti. Kansanedustaja Eero Lehden (kok.) mukaan alkuperäisten laskelmien mukaan radasta piti saada 1,5-kertainen tuotto kustannuksiin verrattuna.

Viikko sitten havaittiin, etteivät laskelmat pidä paikkaansa. Tarkistettujen lukujen perusteella rata toisi menoista takaisin vain 40 prosenttia.

– Se tuntuu nyt ihan päättömältä hankkeelta. Siksi siitä olisi luovuttava, Lehti sanoo.

Lehden mielestä Helsingin rautatieaseman ruuhkaa voitaisiin vähentää siirtämällä osa kaukoliikenteestä lähtemään Pasilasta.

Kunnossapitoineen ja rakennusajan korkoineen Helsingin alla kulkevan Pisararadan hinnaksi on arvioitu 1,9 miljardia euroa.

Radan ideana on, ettei junia tarvitsisi kääntää, kun ne kiertävät ympyrän maan alla.

Espoo ja Vantaa ovat kieltäytyneet niille jyvitetystä maksuosuudesta.”

Espoo ja Vantaa ovat kieltäytyneet niille kummallekin jyvitetystä 14,5 prosentin maksuosuudesta. Helsingin olisi otettava vastuu näistäkin laskuista.

Lehden mukaan hallitusohjelmassa mainitun hankkeen kustannukset olisi kerättävä verorahoilla.

Hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa äskettäin liikenneministeri Paula Risikko (kok.) vastusti hanketta. Pääministeri Alexander Stubb (kok.) ja valtionvarainministeri Antti Rinne (sd.) ovat sen sijaan valmiit jatkamaan sitä, vaikka laskelmat ovat pettäneet.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella Pisararadan vastustus on viime aikoina kasvanut. Sen pelätään vievän rahat muilta tärkeiltä tienpidon ja ratarakentamisen hankkeilta.

Pisararata alkaisi Pasilasta ja päättyisi Pasilaan. Se kiertäisi pisaran muotoisen lenkin Helsingin kantakaupungin alla.

Uusia asemia rakennettaisiin Hakaniemeen, Töölöntorille ja keskustaan. Kahdeksan kilometrin pituinen rata yhdistäisi Espoon ja Vantaankosken sekä Keravan suunnan radat.

Hyöty tulisi matkojen lisäyksestä

Pisararata tuottaisi hyötyjä, kun junaliikenteen matkat lisääntyisivät ja matka-ajat lyhenisivät.

Liikenneministeriön 2014 tekemän selvityksen mukaan hyödyt koostuisivat nykyisten matkustajien aikahyödyistä sekä kävely- ja odotusaikojen lyhenemisestä ja vaihtojen muutoksista.

Pisararadan ansiosta uusia joukkoliikennematkoja tulisi noin 6 500 vuorokaudessa, mikä merkitsisi noin 0,5 prosentin kasvua vuoden 2025 tilanteessa.

Rata nostaisi myös kiinteistöjen arvoa radan varrella.

Radan tuomat aikahyödyt vuoden 2010 tasossa ovat noin 450 miljoonaa. Hankeen hyötykustannussuhteeksi arvioitiin tältä pohjalta noin 0,5.

Hankearvioinnissa eivät olleet mukana kaukojunaliikenteen hyödyt.

Mikäli kaupunkirataliikenteen vuoroja tihennettäisiin, hyödyt lisääntyivät ja hyötykustannussuhde olisi LVM:n selvityksen mukaan noin 1,0.

Tiheämmän vuorovälin mallissa junien liikennöinti ja tarvittavat raidejärjestelyjen muutokset edellyttäisivät kuitenkin tarkempaa selvittelyä ja kustannusarviointia. Näitä kustannuksia ei ollut mukana kannattavuusarvioinnissa.

Lähde: Pisararadan rahoitusmallityöryhmän loppuraportti, LVM 2014

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Tyrmäys maakuntiin – HS: Pisararadasta alustava sopu hallituksessa6.2.2015 09.57
Pisararadalle lyttäys maakunnasta – ”Kaikki eivät voi valua pääkaupunkiin”29.11.2014 10.30
Kansanedustaja: Pääradan remontti on pisararataa tärkempi4.7.2014 09.45
Kovaa palautetta Pisara-radasta: ”Jäämeren rata yhtä kallis”24.6.2014 16.04
Pisararata saa nyt vauhtia – ”Rahoitus budjetin ulkopuolelta”26.3.2014 15.40

Kommentit (43)

Kommentit

Onhan täysin halveksittavaa

Onhan täysin halveksittavaa hallitukselta kaataa miljardi rahaa Espoon metron jatkoon ja Helsingin kaupunkijunien pisara-tunneliin, kun molemmat ovat valtion itsensä vaatimissa kannattavuusselvityksissä todettu kannattamattomiksi. Samalla rahalla saataisiin koko Helsingin seutu täyteen kannattavia raiteita ja rahaa jäisi vielä muuallekin maahan kannattaviin pienhankkeisiin.

Samalla rahalla... paitsi

Samalla rahalla... paitsi että sitäkään rahaa ei ole olemassa, velkaa sitäkin enemmän. Aivan ensimmäiseksi pitäisi laittaa pääväylät (kehät, moottoritiet) kuntoon. Näyttää vähän siltä että ne on suunniteltu 60-luvun liikennemäärille, ehkä tarkoituksellakin.

laajentakaa metroa, hop hop.

laajentakaa metroa, hop hop.

Samaa mieltä. Lisää metroa

Samaa mieltä. Lisää metroa Espooseen niin, että se ulottuu kaikkiin Espoon kaupunkikeskuksiin. Espoo tarvitsee metroa ja pelkkä länsimetro ei yksin riitä siihen. Metro mahdollistaa myös meidän itä-helsinkiläisten sujuvamman matkan Espooseen.

Metro myös Vantaalle

Metro myös Vantaalle

Kaikki nämä ratahankkeet

Kaikki nämä ratahankkeet menee niin miinukselle että koko Suomen muut palvelut jää täysin hoitamatta.Ratakiskojen hullu luvattu maa voisi sanoa kuin kumipyörä ei kelpaa joka on aina halvin vaihtoehto näin pienelle maalle.Suomessa ei edes asu koko maassa niin paljon kuin maailman suurkaupungeissa niin kyllä joku osa liikennehoidosta on ymmärretty vääriin.

Ei ole kumipyörä halvin

Ei ole kumipyörä halvin vaihtoehto, kun puhutaan Suomen kahdesta suurimmasta kaupunkiseudusta. Mutta on hulluutta laittaa rahaa noin tolkuttomasti tappiollisiin raiteisiin, kun tarjolla on oikeasti kannattaviakin raidehankkeita. Mutta tässähän on takana tunnelirakennus- ja tunnelitekniikkateollisuus ja heidän vaalitukensa sekä muut kytkyt. Riittääkö pokka pistää rakenteellinen korruptio kuriin. Se jää nähtäväksi.

Pisaralle on aikomus hakea

Pisaralle on aikomus hakea myös EU-tukea. On sitten kysymys EU:n investointipakettirahoista tai TEN-T-varoista, voidaan kysyä täyttääkö hanke tuensaantiehdot (ellei hallitus sitten suorastaan halua valehdella yksityiskohdista). http://www.rautatiematkustajat.fi/eu-kantelu/SRM_PSA_VASTINE.pdf (s. 10 ja 11) Terveisin Kalevi Kämäräinen http://www.rautatiematkustajat.fi/index.htm

Pisaraa on markkinoitu

Pisaraa on markkinoitu huonosti. "Pisara-radan" sijaan pitäisi puhua "Pisara-metrosta", koska sitä se käytännössä on. Se on PK-seudun toinen metrolinja sillä erolla että sillä ajetaan lähijunilla eikä metrojunilla, mutta sillä pääsee useampaan paikkaan keskikaupungilla kuin pelkästään nykyiselle rautatieasemalle. Se hyödyntää liikennettä sekä rautateiden varsilta Helsinkiin että Helsingin sisäisiä matkoja. Esim matka Espoosta tai Vantaalta Töölöön esim Olympiastadionille tai Oopperaan lyhenee Pisaran ansiosta puolella tunnilla nykyisestä ja se tulee näkymään matkustajamäärien roimana kasvuna. Olen tutustunut Liikenneevirtaston raporttiin ja se on epätarkka ja tarkoitus johtaa päättäijiä harhaan että he hylkäisivät Pisaran. Pisara lisää junamatkojen määrää pk-seudulla kymmenillätuhansilla/vuorokausi, tosin bussi- ja automatkat vastaavasti vähenevät keskusttassa. Vaihtoehtoja Pisaralle ei olikeastaan ole. Raitiovaunut ovat liian hitaita korvataksen sen etelä-pohjois- suuntaisessa liikenteessä. Töölön metro olisi muuten hyvä mutta hölmöläisen hommaa koska se kulkisi samaa reittiä mutta pakottaisi matkustajat vaihtamaan junasta metroon. Jos ei Pisaraa rakenneta jatkuu autoilla ja busseilla jyrääminen pohjoisesta keskustaan kuten nyt. Pisaran hintakin on arvioitu yläkanttiin, ilmeisesti on pelästytty länsimetron hinnan tuplaantumisestaa mutta on liian karkeasti arvioitu: Hakaniemeen ei tarvitse rakentaa uutta asemaa vaan Pisaran raiteet tulisivat nykyisen metroaseman yhteyteen. Ainoastaan uusi laiturihalli ja lyhyet liukuportaat välitasolta sinne olisi pakko rakentaa, kaikki muu on jo valmiina.

Täysin käsittämätön hanke

Täysin käsittämätön hanke tuollaisilla kustannuksilla. Espoon ja Vantaan ei missään tapauksessa pidä lähteä maksumiehiksi, parempaakin käyttöä rahoille löytyy molemmista kaupungeista. Eihän tätä hanketta kannata varmaan enää kuin Helsingin kaupunginjohtaja.

Edelleen mainio ratkaisu

Edelleen mainio ratkaisu lisätä paikallisjunavuoroja Helsingin keskustaan, on toteuttaa Pasilaan pikajuna terminaali. Pikajunamatkustajat voisivat jatkaa keskustaan tai saapua pikajunterminaaliin joko paikallisjunalla tai raitsikalla. Näinhän se menee muuallakin maailmassa. Hyvä, että pisararatahanke ei etene.

Ei voi olla järkevää upottaa

Ei voi olla järkevää upottaa tuollainen summa noi lyhyeen radanpätkään, jonka rakentaminen erityisen vaikeaa keskustan alla, myös yllättäviä ongelmia todennäköisesti nousisi eteen, kun jouduttaisiin repimään keskusta-aluetta auki monelta kohtaa. Ja mikä oikeus on imuroida koko Suomen verorahoja näin järjettömään hankkeeseen. Haluaako veronmaksajat todella ympäri Suomea maksaa tämän?? Pihtiputaan mummokin.

Olet sitä mieltä että

Olet sitä mieltä että METROSTA on aikaavievää vaihtaa juniin. Se on todella pirullista nykyisellään? Yksistään tämä Pisara, hatusta vain vedettynä on kuitenkin tyhmää, tutustumatta asiaan ja kustannuksia ei voi jättää laskematta. Merkittäviä lisäkustannuksia jopa tulisi tuon Pisaran toimiessa, kun nuo lisäasemat olisivat käyttökustannuksiltaan valtavat, Kun nyt on nähty että olisi edullista jättää Kaukojunia Pasilaan ja sieltä lähteväksi, saataisiin tilaa aseman etuosaan keskustassa, Silloin nämä kaikki paikallisjunat voisi mahtua niille kahdeksalle laiturille, jotka on Keskusaseman edessä. Tällöin kävelymatka Metrosta olisi kohtuullinen, Miksikä rakentaa kalliit järjestelmät vain tällaisien epäkohtien korvaamiseksi? Koko hurja Pisararata on juuri tätä hulluutta. Siihen innostuuttiin alunperin suunnitelukilpailun avulla, Helsingissä 80- luvulla oli pallo suunnittelussa niin hukassa, että tänne tilattiin ulkomainen asiantuntija kiertelemään ja hän antoi arviossaan vain arvostelun että täällä kulkee sekaisin liian montaa eri välinettä. Siis kun suunnittelijoilla ei ollut älliä, niin koetettiin jotenkin synnyttää joku ihme, jolla saisivat Hurraata ja kunniaa, Myös on ilmeistä että kun Ruotsiin oli suunnitteilla Pendeltåg -kaupunkiradan linjanmuutos, joka onkin valmis 2017, Tuo suunnittelukilpailun voittaja saattoi ottaa ideaa tuosta Tukholman kaupunkirata suunnittelusta. On aika lailla ymmärrettävää, että kilpailulautakunta oli otettu näin prameasta ajatuksesta.? Kun nyt tänäänkin viela kaikenlainen suunnittelu tuottaa tässä hankkeessa miljoonia ja miljoonia euroja arkkitehtitoimistoille, ei tarvitse etsiä syytä miksi se on rakas hanke, Senhän ei pitäisi kuitenkaan perustua korruption kaltaisesti kenenkään omaan etuun vaan joku viisas taho pitää pystyä ymmärtämään mistä on kysymys ja meidän pitää raksentaa sellaista, mikä palvelee yhteiskuntaa, Kun nyt murehdit esimerkkimatkassasi Kulosaaresta työhön Leppävaaraan matkaavasta, Meillä on vaihtopaikka Metrosta juniin Keskusasemalla, sitä voisi kehittää mainitulla tavalla, eikä luoda uutta vaihtopaikkaa? Uskoisin jopa, että Metrolaiturin toisesta päästä voisi rakentaa nopean liukuporrasyhteyden suoraan junalaitureille. Sen rakennuskustannukset olisi muutama promille verrattuna Pisaraan, eikä käyttökustannukset lisääntyisi, koska se olisi olemassaolevalla solmukohdalla, ei lisää vartiointia ja muuta. Suunnittelussa ei vaan olla taipuvaisia "pieniin" ratkaisuihin edellämainittujen seikkojen vuoksi sekä näissä pyritään optimoimaan henkilökohtainen hyöty, tehdä pitkä leipä ja miksei leveäkin, kun ajatellaan että suuri komea projekti voi saada euro-tukea ja Kaupungin näkökulmasta Valtion rahoitusta. Tällainen valehtelu jolla on näitä rahoituksia perusteltu oikeuttaisi porukan viralta panoon, kun epärehellisyys pilkahtaa alta. On kaikenlaista tontin arvonnousua kerrottu "radan varrella olevan". Hakaniemen torin alle haaveiltiin yhteen aikaan kauppakeskusta!! En keskity kaikkeen fuskuun tassä nyt, mitä olisi paljonkin, On miellyttävää lukea tämänhetken kirjoituksia, kun se petos alkaa romuuttaa tätä ilmeistä, suuriluuloista kuultokuvaa. Nyt vielä yrittävät laskeskella, miten ratahanke lisäisi matkoja? Miten? Synnyttääkö se uusia ihmisiä? Ihmisillä on menonsa jotka he hoitaa, ei ne ala ajelemaan Kehän mahdollistavan sirkuksen ajoja, Jos vaihto metroon ja Metrosta parannellaan Keskusasemalla, kaukojunien jäädessä Pasilaan ja vieläpä uudet raput, ei mistään satumaisesta liikennemäärien lisääntymisestä tarvitse laverrella. www.pisararadanvastustajat.com

Olet sitä mieltä että

Olet sitä mieltä että METROSTA on aikaavievää vaihtaa juniin. Se on todella pirullista nykyisellään? Yksistään tämä Pisara, hatusta vain vedettynä on kuitenkin tyhmää, tutustumatta asiaan ja kustannuksia ei voi jättää laskematta. Merkittäviä lisäkustannuksia jopa tulisi tuon Pisaran toimiessa, kun nuo lisäasemat olisivat käyttökustannuksiltaan valtavat, Kun nyt on nähty että olisi edullista jättää Kaukojunia Pasilaan ja sieltä lähteväksi, saataisiin tilaa aseman etuosaan keskustassa, Silloin nämä kaikki paikallisjunat voisi mahtua niille kahdeksalle laiturille, jotka on Keskusaseman edessä. Tällöin kävelymatka Metrosta olisi kohtuullinen, Miksikä rakentaa kalliit järjestelmät vain tällaisien epäkohtien korvaamiseksi? Koko hurja Pisararata on juuri tätä hulluutta. Siihen innostuuttiin alunperin suunnitelukilpailun avulla, Helsingissä 80- luvulla oli pallo suunnittelussa niin hukassa, että tänne tilattiin ulkomainen asiantuntija kiertelemään ja hän antoi arviossaan vain arvostelun että täällä kulkee sekaisin liian montaa eri välinettä. Siis kun suunnittelijoilla ei ollut älliä, niin koetettiin jotenkin synnyttää joku ihme, jolla saisivat Hurraata ja kunniaa, Myös on ilmeistä että kun Ruotsiin oli suunnitteilla Pendeltåg -kaupunkiradan linjanmuutos, joka onkin valmis 2017, Tuo suunnittelukilpailun voittaja saattoi ottaa ideaa tuosta Tukholman kaupunkirata suunnittelusta. On aika lailla ymmärrettävää, että kilpailulautakunta oli otettu näin prameasta ajatuksesta.? Kun nyt tänäänkin viela kaikenlainen suunnittelu tuottaa tässä hankkeessa miljoonia ja miljoonia euroja arkkitehtitoimistoille, ei tarvitse etsiä syytä miksi se on rakas hanke, Senhän ei pitäisi kuitenkaan perustua korruption kaltaisesti kenenkään omaan etuun vaan joku viisas taho pitää pystyä ymmärtämään mistä on kysymys ja meidän pitää raksentaa sellaista, mikä palvelee yhteiskuntaa, Kun nyt murehdit esimerkkimatkassasi Kulosaaresta työhön Leppävaaraan matkaavasta, Meillä on vaihtopaikka Metrosta juniin Keskusasemalla, sitä voisi kehittää mainitulla tavalla, eikä luoda uutta vaihtopaikkaa? Uskoisin jopa, että Metrolaiturin toisesta päästä voisi rakentaa nopean liukuporrasyhteyden suoraan junalaitureille. Sen rakennuskustannukset olisi muutama promille verrattuna Pisaraan, eikä käyttökustannukset lisääntyisi, koska se olisi olemassaolevalla solmukohdalla, ei lisää vartiointia ja muuta. Suunnittelussa ei vaan olla taipuvaisia "pieniin" ratkaisuihin edellämainittujen seikkojen vuoksi sekä näissä pyritään optimoimaan henkilökohtainen hyöty, tehdä pitkä leipä ja miksei leveäkin, kun ajatellaan että suuri komea projekti voi saada euro-tukea ja Kaupungin näkökulmasta Valtion rahoitusta. Tällainen valehtelu jolla on näitä rahoituksia perusteltu oikeuttaisi porukan viralta panoon, kun epärehellisyys pilkahtaa alta. On kaikenlaista tontin arvonnousua kerrottu "radan varrella olevan". Hakaniemen torin alle haaveiltiin yhteen aikaan kauppakeskusta!! En keskity kaikkeen fuskuun tassä nyt, mitä olisi paljonkin, On miellyttävää lukea tämänhetken kirjoituksia, kun se petos alkaa romuuttaa tätä ilmeistä, suuriluuloista kuultokuvaa. Nyt vielä yrittävät laskeskella, miten ratahanke lisäisi matkoja? Miten? Synnyttääkö se uusia ihmisiä? Ihmisillä on menonsa jotka he hoitaa, ei ne ala ajelemaan Kehän mahdollistavan sirkuksen ajoja, Jos vaihto metroon ja Metrosta parannellaan Keskusasemalla, kaukojunien jäädessä Pasilaan ja vieläpä uudet raput, ei mistään satumaisesta liikennemäärien lisääntymisestä tarvitse laverrella. www.pisararadanvastustajat.com

Ongelma on siinä, että

Ongelma on siinä, että porukkaa ei kiinnosta vaihtaa junasta metroon tai päinvastoin. Junasta metroon vaihtaminen on nykyisin aikaa vievää ja hankalaa. Kun ihmiset kulkee vaikkapa kulosaaresta Leppävaaraan töihin, niin ne menee ennemmin autolla kuin julkisilla. Pisararata muuttaisi tämän tilanteen koska Hakaniemestä pääsisi vaihtamaan helposti suoraan metrosta junaan ja se toisi uusia käyttäjiä lähijunille. Pisaran kannattavuus tulee nousemaan tulevaisuudessa myös asemien seudun täydennysrakentamisella, joka tukee tervettä kaupungin kasvamista ja sitä kautta myös liike-elämää. En todellakaan ymmärrä miksi kahden eri raidejärjestelmän, metron ja lähijunien integroiminen toimivaksi kokonaisuudeksi olisi huono idea. Toki optimaalisimman mallin etsiminen on järkevää, mutta toisaalta meillä Suomalaisilla on tapana vatvoa asioita loputtomasti, emmekä saa koskaan mitään aikaiseksi. Tämän vuoksi annan plussan pisararadalle.

Vaikuttaa siltä, että kaikki

Vaikuttaa siltä, että kaikki Vihreiden ajamat hankkeet kurjistavat veronmaksajien asemaa ja nopeuttavat Suomen nimellä tunnetun valtion loppua. Tähän häröilyyn kuuluu kaikenlaisia mielettömän kalliita ja järjenvastaisia hankkeita : Junatunneli Tallinnaan, länsi-Metro, automaattimetro, Paavo Voutilaisen sohvakalusteet, Pisararata, taivaalla ja meren päällä kulkeva ratikkalinja, Guggenheim, pikkuparlamentti, Kiasma, keskustakirjasto.

Ratahankkeet seis. Joka

Ratahankkeet seis. Joka kaupungissa.

Jotkut näistä kommenteista

Jotkut näistä kommenteista ovat todella typeriä, kuten tuo ylläoleva kommentti ratahankkeet seis joka kaupungissa osoittaa vain sen kuinka jollain ei ole järjenhiventäkään päässään. Ratahankkeet kuten myös länsimetro ovat äärimmäisen tärkeitä Suomen kasvulle ja työllisyydelle, mutta kaikki eivät kykene ymmärtämään näiden asioiden tärkeyttä. Jos taas tarkastelee Pisararataa hankkeena on totta, että sen kustannukset ovat tähtitieteelliset hyötyihin nähden. Kaikkia ratahankkeita ei kuitenkaan tule koskaan seisauttaa! Ei koskaan.

Juuri niin. Ratoja pitää

Juuri niin. Ratoja pitää rakentaa sekä kaupunkien välille että kahteen suurimpaan kaupunkiseutuun lisää. Mutta oleellista on se, että rakennetaan vain kannattaviksi perinpohjin laskettuja ratahankkeita. Pisara ja Kivenlahden metro eivät sellaisia ole, vaan Liikenneviraston selvitysten mukaan ovat taloudelliselta tehokkuudeltaan sieltä surkeimmasta päästä. Mikään täysijärkinen yritys ei alkaisi investoida ensin väärästä päästä – ellei sitten ole se rakentaja ja ylläpitäjä, joka hoitaa hullun hankkeen toteen.

Oma kommenttisi on typerä.

Oma kommenttisi on typerä. Ratahankkeita on myös typeriä vaikka kuinka. Tampereen ratikkakin on täysin hyödytön rakennelma, jota Trafi kikkailee tuettavaksi autoilijoiden selkänahasta jälleen kerran. Sen lisäksi, että Tampereella on yksi maailman ruuhkattomimmista liikenteistä ja bussit toimivat erinomaisesti. http://www.aamulehti.fi/Autot/1194958474272/artikkeli/komea+sijoitus+kansainvalisessa+vertailussa+1+tampere+finland.html Mihin sä sitä raideprojektia tarvit, hä? Taisit vajota omaan kommentti-typeryyteesi. Poistun voittajana, saat päättää oman osasi.

Siitä pisararadasta voi

Siitä pisararadasta voi sitten vetäistä suoran yhteyden tallinnaan, kun sitäkin tunnelia ollaan hommaamassa.Siinähän tulee sekin tehtyä samalla.Ei muuta,kun konsulttifirma, Ketku & Retku & Sotku asialle.

Vaalit lähestyvät ja

Vaalit lähestyvät ja Kepulaiset etsivät keinoja kyykyttää pääkaupunkiseutua. Ja mitä suuremmat otsikot sitä lujempaa maakuntien kepulaiset hurraavat!

Niin kauan kun 93-vuotiaalle

Niin kauan kun 93-vuotiaalle sotaveteraanille, jolla ei ole lapsia, ei saada hoitoa järjestymään, ei ole rahaa tähänkään. Vanhusten hoito on suorastaan järkyttävää - mikä puolue suostuisi vihdoin puuttumaan tähän? Viime vuonna vanhuksilta vietiin 300 miljoonaa budjetista, koska heillä ei ole äänekkäitä painostusryhmiä a la lattemammat. Tänäänkin joku hesarissa jo lämmintä päivällistä illaksi lapselleen vaati. Eikö vanhemmilta todellakaan voida vaatia enää mitään lastensa elättämiseksi?

Yksityisautoilijathan tässä

Yksityisautoilijathan tässä ovat vastustamassa julkista liikennettä. Pelko persiessä että parkkipaikat menevät hyötykäyttöön.

Pisararata on kannattava

Pisararata on kannattava hanke - mutta vain sitä suunnitteleville kymmenille konsultti - ja suunnittelutoimistoille. Konsulttien laatimat kannattavuuslaskelmat ovat sen sijaan suoraan satukirjoista napattuja. Ei kansantalous siitä hyödy, jos stadiin matkustava virkamies saapuu työpisteelleen kaksi minuuttia aiemmin. Ei hän kahta lisäminuuttia käytä tuottavaan työhön vaan lähtee iltapäivällä kaksi minuuttia aiemmin kotiin. Konsulttilogiikalla yhteiskunta vaurastuu, jos julkisen liikenteen käyttö lisääntyy. Ajattelu on suoraan Hölmölästä, koska autoilijat maksavat tällä hetkellä seitsemän miljardia euroa vuodessa erilaisina veroina.

>Kunnossapitoineen ja

>Kunnossapitoineen ja rakennusajan korkoineen Helsingin alla kulkevan Pisararadan hinnaksi on arvioitu 1,9 miljardia euroa. Onko tuo parin miljardin hintalappu kertaluontoinen vai jokavuotinen menoerä? Kertakirpaisuna tuo ei Suomea vielä kaada. Esimerkkinä kehitysapuun dumpataan ~miljardi euroa joka vuosi, vaikka monet asiantuntijat pitävät sitä jopa haitallisena sekä vastaanottajamaille että maksajille.

Tollasta järjetöntä rataa ei

Tollasta järjetöntä rataa ei tule rakentaa. Piste.

Jussin ja Helsingin

Jussin ja Helsingin suuruudenhulluutta koko hanke. Pisara on Helsingin toinen metrolinja joten maksakoot itse ja valtio max 30% kuten metrossakin. Kaukojunat voi päättyä Pasilaan ja lähijunat ajaa perille Helsingin asemalle asti eikä jättää matkustajia Linnunlauluun kuten jo vuosia on ollut käytäntö.

Lähijunat eivät tarvitse

Lähijunat eivät tarvitse Pisaraa, koska niissä on ohjaamo molemmissa päissä. Ongelmanahan on juuri kaukojunat, jotka pitäisi kääntää ympäri. Eli niin, että junan etupää osoittaisi etelän sijasta pohjoiseen. Helsinkiläiset eivät tätä rataa todellakaan tarvitse, se on suunniteltu palvelemaan pitkän matkan matkustajia. Pasila ei auta yhtään sen enempää, sielläkään ei ole kääntöraidetta jolla juna saataisin käännettyä.

Myöskin Pendolinon

Myöskin Pendolinon kaltaisissa moottorivaunuissa (kuten muinaisissa "Porkkanoissa") on ohjaamot molemmissa päissä, eikä suunnanvaihtoon mene tolkuttomasti aikaa. En voi käsittää, miksi VR käyttää tavallista vaunurunkoa Helsinki-Tampere välillä, jossa veturi pitää vaihtaa jokaisen suunnanvaihdon kohdalla, johon tuntuu menevän ainakin 15 minuuttia (pääteleen ajasta myöhästyneen junan saapumisesta Helsinkiin, ennen kuin se lähtee paluumatkalle Tampereelle). Samoin on käsittämätöntä, että Helsinki-Tampere-Jyväskylä välillä käytetään veturiajoa, kun Tampereella junan kulkusuunta vaihtuu. Jos VR:n hommissa olisi jotain järkeä, kaikki pikajunat Helsinkiin ja Hki-Tre-Jyväskylä välillä pitäisi ajaa moottorivaunuilla, joissa on ohjaamo molemmissa päissä ja kuljettajan tarvitsee vain siirtyä junan päästä toiseen, tarvitsematta veksalta veturin kanssa.

Ei Helsingissä eikä

Ei Helsingissä eikä muillakaan pääteasemilla riitä, että kuljettajalle on ohjaamo josta junaa kuljettaa molempiin suuntiin. Ne on myös matkan jälkeen siivottava ja erilaiset säiliöt ja varastot täytettävä, akut varattava, jätetankit tyhjennettävä j.n.e. sekä tarkistettava, että turvallisuutta vaarantavia vikoja ei ole syntynyt. Tätä toimintaa varten Pasilaan on rakennettu kokonainen junien huoltokeskus huoltohalleineen. Toisaalta veturin vaihtokin risteysasemilla junan päästä toiseen tapahtuu joksenkin sutjakkaasti. Ainakin Kouvolan asemalla jossa sitä olen useastikin seuraillut, etenkin sen jälkeen kun toiseen suuntaan vetämään lähtevä veturi on tuotu valmiiksi vaihteen taakse odottamaan eikä sama veturi siirry junan päästä toiseen.

Miten pisararata voi maksaa 1

Miten pisararata voi maksaa 1,9 miljardia €, kun Helsinki -Tallinna tunnelin hinnaksi on laskettu (arvioitu) 9,5-13 miljardia €? Arviot tulevat samasta asiantuntija experttijoukolta kuin aina ennenkin. Hinta arvioidaan niin pieneksi, että maksettu Arkadianmäen sopivat antavat luvan aloittaa työt. Eikä niitä voi lopettaa vaikka todellisuudessa ne tuottavat vain valtavaa tappiota sekä rakennettaessa, että käytettäessä. Mistä se kannattavuus muuten tulee, kun ei ole työpaikkoja joiden väliä ihmiset ajelisivat?

Konsultit ovat muodollisesti

Konsultit ovat muodollisesti eteviä,päteviä,sopivia laskemaan. 3,men miljardin hanke on kokoomus-sekoomuksen ketku & retku & sotku konsulttifirman laskelmissa vaan vajaa miljardi. Että eiköhän näillä laskelmilla homma kannata. Saman kaavan mukaan Helsinki -- Tallinna tunneli maksaa vaan 7 miljardia. Ja tulee taas monia tuhansia työpaikkoja suomeen. Virolaisille.Puolalaisille.Romanialaisille.Venäläisille.Latvialaisille.Liettualaisille.Unkarilaisille.Espanjalaisille.Turkkilaisille.

julkisella porukkaa

julkisella porukkaa melkoisesti töissä niin eikö sieltä nyt löydy ammattitaitoa ettei tarvitsisi aina noita konsultteja maksella.mitä on maksanut nämä konsulttien palvelut,pisarassa ja tunnelihankkeessa,miksei ketään ota vastuuta näistä hatusta revityistä summista. onhan esim.9 ja 13miljardia vähän eri asia.

Tämmöiseen hankkeeseen

Tämmöiseen hankkeeseen lähteminen olisi ok jos olisi metropolihallinto valvomassa vastavuoroisuutta. Koska kokkareet romuttavat yhteisen hallinnon on Vantaan sanottava Pisaran rahoitukselle EI.

Voisiko Eero Lehti

Voisiko Eero Lehti lasketuttaa myös länsimetron kustannukset ja hyödyt uudestaan? No, ei taida enää Loukoa hetkahduttaa. On niin vähän jäljellä, ettei mitään väliä.

Helsingin rautatieasemalla on

Helsingin rautatieasemalla on aivan riittävästi kapasitettia kaukojunille. Kun kaikissa IC-junissa aletaan käyttää ohjausvaunuja ja junien päivähuoltoa siirretään maakuntiin, voidaan päästä 10-20 minuutin kääntöaikoihin Helsingissä, jolloin laiturikapasiteettia riittää yllin kyllin vaikka vuoroja lisättäisiinkin. Jos lähijunien laiturikapasiteetista tulee puutetta, voidaan helposti rakentaa Kaisaniemeen lisäraiteita (raide 0). Helsingin todellinen pullonkaula on Pasilan asema. Sitä ei Pisara auta ollenkaan, pahentaa vaan. Toiseksi suurin lähiliikenteen pullonkaula on rataosuuksilla Kerava-Järvenpää ja Leppävaara-Espoo, seuraavaksi Järvenpää-Riihimäki väli sekä ruuhkautuva Tikkurila-Pasila. Edellisistä syistä kaukojunien määräaseman siirto Pasilaan ei todellakaan auta, vaan pahentaa vaan tilannetta. Ei sille tarvetta olisikaan, paitsi yöjunien osalta. Ja maakunnissa on todellakin oikeasti kannattavia hankkeita. Pohjanmaan pääradan kunnostuksen hyötysuhde on neljä kertaa korkeampi kuin Pisaralla, eikä se ole vieläkään valmis. Nuo maakuntaradat hyödyttävät helsinkiläisiäkin paljon enemmän, koska ne ovat raskaan teollisuuden logistiikkkayhteyksiä, ja niistähän se helsinkiläisten omistajien ja sitä kautta veroja saavien kaupunkien vauraus tulee.

Jos Helsingin rautatieaseman

Jos Helsingin rautatieaseman ratapihan ylle rakennettaisiin kansi? Kaukojunat yläkertaan ja lähijunat alakertaan. Radat kulkisivat päällekkäin Linnunlaulun ohitse ja Pasilan asemalla tehtäisiin muutokset kahteen kerrokseen. Bonuksena eräs hyöty. Nykyisen ratapihan vaihteet olisivat suojassa lumesta.

Pisararata on ihan päätön

Pisararata on ihan päätön hanke. Keskustaan ja Hakaniemeen pääsee jo nyt metrolla, ja Töölöön on hyvät yhteydet sekä busseilla että raitiovaunuilla. Eikö miljardeille löydy parempaa käyttöä?

Mietityttää mikä on totuus

Mietityttää mikä on totuus Pisararadan kannattavuudesta. Ennen kuin tehdään päätöksiä jatkosta, olisi hyvä saada selvyys, miksi edellinen laskelma ja viimeinen laskelma antavat niin erilaiset arviot kannattavuudesta. Itse pidän parhaana vaihtoehtona metroverkon laajentamista kulkemaan Pasilan kautta, esimerkiksi silmukkametrona Töölön ja Valilan kautta Pasilaan. Metro on ketterämpi tapa liikkua kaupungissa kuin raskaampi juna. Osa junamatkustajsta joutuu Pisararadan tapauksessa vaihtamaan joka tapauksessa Pasilassa. Eihän Pisararadalle kaikki lähiliikenne mahdu. Lisäksi suuri osa keskustaan tulevista tulee sinne kaupunkialueelta metrolla, varsinkin sen jälkeen,kun länsimetro valmistuu. Metro olisikin ketterämpi ja edullisempi ja silti riittävän tehokas ja nopea.

näillä suunnitelmilla jotkut

näillä suunnitelmilla jotkut työllistävät itsensä ja yrityksensä vuosikausiksi samoin kuin tämän viron tunnelin näprääjät ja veronmaksaja maksaa

Pisararata on täysin järjetön

Pisararata on täysin järjetön hanke kaikilla mittareilla mitattuna. Pisarata ei hyödytä yhtään ketään ja on pelkkä loputon rahareikä, jonka kokonaiskustannukset on tällä hetkellä peräti 2,4 miljardia euroa. Siis 2,4 miljardia euroa! Tällä rahalla saataisiin ainakin kaksi tai kolme lastensairaalaa, jota nyt rahoitetaan kansalaiskeräyksellä! Hakaniemessä on jo metroasema ja niin on rautatieasemallakin. Töölöön sen sijaan pääsee hyvin ratikalla, joten senkin puolesta Pisaralle ei ole mitään perusteita. Ainuttakaan syytä tai perustetta Pisararadan rakentamiselle ei ole olemassakaan. Ehdotukseni on, joka tyydyttää kaikkia osapuolia on että hanke haudataan välittömästi.

Suomessa ei ole tehty yhtään

Suomessa ei ole tehty yhtään järkevää hanketta Eu aikana vaan kaikki on vaan tuoneet lisää velkaa puhumatta Kreikan loppukaaoksen hinta vielä omien huonojen hankkeiden lisäksi.Huonommin johdettua maata saa hakea hyvinvoinnin huipusta huonovointisuuden maaksi.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Liikenne

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu