Varoitusviesti

Tämän lomakkeen lähetystoiminto on asetettu pois päältä.

Makumaailma

Mikä on paras kasvisruokapaikka?

KILPAILU Espoo ja Vantaa ovat kasvisruuan suhteen autioita, mutta Helsingissä uusia pikkupaikkoja syntyy tiuhaa tahtia.

Emilia Westerlund työskentelee yhdessä kasvissyöjien keitaista, Vanhan kauppahallin Vegetaarissa. Istumapaikkoja on niukasti, mutta take-awayna saa elävää ravintoa, salaattia, hapatteita, tuorejuomia, versoja ja ituja sekä gluteenittomia tuotteita.

Päivi Tuovinen

On aika päivittää Stadin seudun kasvisruokatarjonta. Perinteiset Silvoplee, Vegetaari ja Zucchini ovat saaneet viime vuosina tiuhaa tahtia lisää kilpailijoita.

Katuruuan ja etnisten paikkojen maihinnousu ovat tuoneet kasvissyöjille paljon uusia vaihtoehtoja. Huippukokkien lähiruokainnostus on nostanut esimerkiksi kotoiset juurekset arvostettuun asemaan ravintoloiden ruokalistoille.

Espoossa ja Vantaalla kasvisruokabuumista ei vielä näy jälkeäkään.

Kasvisruoka ei ole enää vain pienen tiedostavan joukon valinta.”

Kasvisravintola Silvopleen Kallioon vuonna 1999 perustanut Satu Silvo arvioi ravintolan verkkosivulla, että ihmiset ovat yhä tietoisempia ja kiinnostuneempia hyvinvoinnistaan ja siitä, mitä suuhunsa laittavat. Kasvisruoka ei ole enää vain pienen tiedostavan joukon valinta.

Silvon mukaan terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja superfood ovat tätä päivää. Halutaan terveellistä, eettistä ja luonnonmukaista, mutta myös maukasta ruokaa.

Kaarina Petäjä on pitänyt Vegetaari-puotia Vanhassa kauppahallissa jo parikymmentä vuotta. Myös hän on havainnut kasvispainotteisen ruokavalion suosion kasvun.

– Alkuun oli elävä ravinto, joka oli hyvin tarkkaa ja täsmällistä. Nykyisin on lähiruoka ja ihmiset haluavat tietää, mistä mikäkin on peräisin. Allergiat ovat lisääntyneet, joten kaikki ainesosat pitää olla tiedossa, Petäjä selvittää.

Uusimpia tulokkaita kasvisruokapaikkojen joukossa ovat välimerellinen Levant, krishnojen Govindam, joogien Om Nam ja aasialainen Sen Chay.

Etsimme nyt seudun parasta kasvisruokapaikkaa. Ehdokaslista on koottu kasvisruokaan keskittyvistä paikoista. Osa on vegaanisia, osa käyttää myös esimerkiksi maitotuotteita. Voit myös nimetä oman ehdokkaan.

Paras kasvisruokapaikka palkitaan kunniakirjalla. Äänestäjien kesken arvotaan lahjakortteja.

EHDOKASLISTALTA on 23.2. poistettu Fafa´s, joka ei ole varsinainen kasvisravintola.

Vegaani vai vegetaristi?

Kasvissyönnin eli vegetarismin määritelmä vaihtelee ajallisesti, kulttuurisesti ja maittain.

Kansainvälisen kasvissyöjien liiton määritelmän mukaan kasvisruoka tarkoittaa ruokaa, joka ei sisällä lihaa tai kalaa. Eläinkunnan tuotteista on siis perinteisesti sallittu maidon, kananmunan ja hunajan nauttiminen, minkä vuoksi vegetaristeja kutsutaan myös laktovegetaristeiksi tai lakto-ovo-vegetaristeiksi. Useat vegetaristeiksi itseään kutsuvat käyttävät myös eläinperäisiä lisäaineita, kuten liivatetta, sisältäviä ruokia.

Vegaani ei syö mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita kuten lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita ja niiden johdannaisia.

Fruitarismi on ruokavalio, joka sisältää vain hedelmiä laajasti käsitettynä, mm. myös siemeniä ja pähkinöitä.

Fennovegaanit syövät vain Suomessa tuotettuja kasvikunnan tuotteita.

Raakaravinnoksi sanotaan ruokaa, jota ei kuumenneta yli 47-asteiseksi. 

Elävä ravinto on raakaravintoa,  ruokavalion noudattamiseen on selkeät ohjeet. Niihin kuuluu muun muassa oraiden ja versojen kasvattaminen. Öljyjä, suolaa ja etikkaa ei käytetä. Hapan maku saadaan hapattamalla. Tärkeät rasva­hapot saadaan siemenistä, pähkinöistä ja avokadosta. Merilevät korvaavat   suolan.

Kasvissyöntiä harjoitetaan muun muassa eettisistä, uskonnollisista, terveydellisistä, ekologisista ja poliittisista syistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Helsingin paras kasvisruokapaikka on Kalliossa2.3.2015 20.00
Suosittu kasvisravintola syntyi rakkaudesta ruokaan ja joogaan19.9.2014 08.00
Osaatko syödä eettisesti ja ekologisesti oikein?10.6.2013 14.32
Krishnat perustivat oman ravintolan7.11.2014 18.00
Silvoplee kasvaa Kalliossa13.11.2013 08.54
Silvopleen taru alkoi vehnänorasmehusta20.9.2011 11.40
Helsinki pohtii vegaaniruuan tuomista päiväkoteihin16.2.2015 17.33
Vegaani-isä Ylelle: Helsinki kieltäytyi tekemästä lapselle vegaaniruokaa15.9.2014 16.27
Viikko vegaanina – katso mikä kirpaisi!10.9.2013 12.47
Mitä puuttuu listalta? Nyt etsitään parasta kasvisruokapaikkaa23.2.2015 10.50
Katariina Souri löysi uudet ystävät24.2.2015 23.00
Katuruoka tuli Bulevardille28.1.2015 08.56

Kommentit (8)

Kommentit

No hintalaatusuhde

No hintalaatusuhde silvopleessä ei ainakaan ole kohdallaan vaikka ruoka on oikein hyvää. Pienenpienistä raakakakunpalasistakin 5,80 - 7,50 e, eli kokonaisesta kakusta jonka ite teen tunnissa tulee siten hintaa varmaan 150 - 200+ e ! Sitten se järjetön ruokalan kaiku siellä. Joku disaineri vissiin stailas sen ja siisti onkin mutta akustiikka on ala-arvoinen. Muuten tosiaan hyvä mesta jolle on tietenkin ollut selvää tilausta. Markkinarako.

vielä kun tietäisi mistä nämä

vielä kun tietäisi mistä nämä vihertuotteet ovat peräisin

Miksi Fafa's on tällä

Miksi Fafa's on tällä listalla, vaikka se ei ole kasvisravintola?

Fafa´s on monen kasvissyöjän

<p>Fafa´s on monen kasvissyöjän suosikki, siksi erehdys. Ideana oli kyllä ottaa ehdokkaiksi vain kasvisravintoloita.</p> <p>Kisavastauksissa valitetaan esimerkiksi Sandron, Cafe Stoan ja Döner Harjun puuttumista ehdokaslistalta. Äänestykseen voi nostaa mukaan omia ehdokkaita, katsotaan mikä kerää eniten ääniä!</p>

Nonni nonni nonni! Nyt äkkiä

Nonni nonni nonni! Nyt äkkiä joku puuhaamaan Myyrmanniin kasvisravintolaa. Käyttäjiä taatusti piisaisi, jos hinta/laatusuhde ovat kohdalla. Sellanen pikkuinen putiikki, josta saisi ohijuostessa tervellistä mässyä mukaan. Vastapainoksi Burger Kingille?

Kyllähän noita kannattais

Kyllähän noita kannattais perustaa muuallekkin. Kannatan ja pidän siitä Govindamista, vähän hankala kulkea, kun on malmilla, mutta hyvät ruoat oli. Kyllä maistui. Kunpa he saisivat laajenettua ravintoloitaan useampaan paikkaa, kuten tänne keskustan tuntumaan.

Mä tunnen sen kokin malmin

Mä tunnen sen kokin malmin kasvisravintolassa. Hänellä on hyvä tietämys intialaisesta ruoanlaiton tieteestä,miten mausteet jne. Vähän kesken vielä ravintola. näin et yhtä huonetta viel remontoidaa. Luulen et ne saa hyvän asiakas kävijä määrän. Ne vaasankadun kasvis ravintolat aika kivoja. En ite nii kauheest silvopleestä tykkää, vaik siel paljo moni käyki. Se kauppa on hyvä.

Miten joku voi nimetä

Miten joku voi nimetä ravintolansa Om Nam'ksi? Kuulostaa loppuunjuotettujen tositeeveekilpailijoiden loppusijoituspaikalta.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu