Puheenaihe

Kipupiste jo 3–4 prosentissa – uusi tutkimus valkoisesta paosta hätkähdyttää

Suvaitsevaisuus Euroopan ulkopuolelta tulevia maahanmuuttajia kohtaan kasvaa. Tästä huolimatta kantaväestö tekee asuinpaikkavalintojaan itseään ja lastensa tulevaisuutta ajatellen.

Johanna Erjonsalo

Kantaväestön muutto vanhoilta asuinalueiltaan maahanmuuton seurauksena voi alkaa paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin tähän asti on kuviteltu, kertoo tuore ruotsalaistutkimus.

Linné-ylipiston tutkija Emma Neuman havaitsi, että kantaväestö alkaa kartella vanhoja asuinalueita jo siinä vaiheessa, kun alueelle Euroopan ulkopuolelta saapuvien maahanmuuttajien osuus nousee 3–4 prosenttiin.

Neuman selvitti maahanmuuton vaikutuksia kantaväestön asuinpaikkavalintoihin 12 suurella ruotsalaispaikkakunnalla 1990–2007.

Hän sanoo Forskning & Framsteg -lehdelle, että 1990-luvun alussa kipupiste oli alempi kuin myöhemmin. Hän arvelee, että kantaväestön suvaitsevaisuus on ajan myötä jonkin verran lisääntynyt.

Tähän asti on uskottu, että maahanmuuttajien osuuden pitäisi nousta selvästi suuremmaksi ennen kuin ”valkoinen pako” alkaa.

– Kansainvälisissä ja suomalaisissa tutkimuksissa on pyritty selvittämään, onko olemassa jokin sellainen raja-arvo, joka laukaisisi kantaväestön paon tai kiihdyttäisi sitä. Minun tietääkseni ei ole pystytty osoittamaan 20 prosentin kynnystä tai mitään muutakaan raja-arvoa, sanoi Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen tutkija Hanna Dhalmann kaupunkilehti Helsingin Uutisille vuonna 2013.

Emma Neumanin mukaan ilmiön syynä näyttäisi olevan ei-eurooppalaisten maahanmuuttajien karttaminen. Vastaavaa efektiä ei havaittu, kun maahanmuuttajat olivat eurooppalaista syntyperää.

Kantaväestön poismuuton syyksi Neuman luettelee muun muassa huolen asuntohintojen laskusta ja koulujen tason heikentymisestä.

Ilmiöllä on Neumanin mukaan negatiivisia vaikutuksia ennen muuta maahanmuuttajille. Tutkimuksen mukaan asuinalueiden etninen ja sosiaalinen erityminen heikentää maahanmuuttajalasten taloudellista pärjäämistä, kun he aikuistuvat.

Alueellinen segregaatio lisää myös riippuvuutta sosiaalituista ja vähentää maahanmuuttajalasten etenemistä korkeakouluihin.

Sosiologi Maja Lilja sanoo, että julkisessa puheessa maahanmuuttoa ylistetään Ruotsissa yhä kulttuuria rikastuttavana ilmiönä.

Käytännössä ruotsalaisperheet tekevät valintojaan kuitenkin itsekkäämmin. He miettivät tarkkaan esimerkiksi sitä, mihin kouluihin he lapsensa laittavat.

Lilja syvähaastatteli väitöskirjaansa 19 ruotsalaista perheenäitiä, ja paljastui, että vanhempien mielestä koulun pitää olla ”riittävän ruotsalainen”, jotta lapsi voi valmistuttuaan päästä osaksi ruotsalaista keskiluokkaa.

Vaikuttaako maahanmuuttajien määrä, kun valitset asuinalueesi?

Kyllä
92% (3022 ääntä)
Ei
8% (267 ääntä)
Ääniä yhteensä: 3280

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Viidenneksen raja vieraskielisissä ylittymässä useilla asuinalueilla12.11.2013 12.21
Tutkimus: Yli neljännes välttelee maahanmuuttajien lähiöitä25.10.2013 11.53
Koulun maine vaikuttaa rajusti asuntohintoihin5.12.2014 10.01

Kommentit (106)

Kommentit

Viisaimmat nostaa kytkintä

Viisaimmat nostaa kytkintä heti eikä vasta sitten kun on pakko. Turha jäädä odottelemaan, että lapsen koulutus ei ole hyvää ja asunnon hinta on romahtanut (kuten jutussa mainittankin). Asiaa on tutkittu ja viimeaikoina laajasti myös uutisoitu Euroopassa. Esim Hollanti, UK ja Ranska.

Olet asian ytimessä! Oma

Olet asian ytimessä! Oma syyni pois lähtöön ei ollut maahanmuuttajat vaan lähinnä suomalaiset. Jonkin aikaa, kun on ollut jossain oikeasti vapaammassa maassa, tajuaa, ettei Suomi ole hyvä paikka. Koulutuksella kovasti ylpeillään, mutta aivan suotta. Suomi on laitostunut avovankila, joka on läpeensä militarisoitu ja ihmiset rakastavat olla holhottuja. Kaikki on kallista ja byrokraattista. Terveydenhoito on mennyt surkeaan jamaan. Ja uusi hallitus vie Suomen lopullisesti takaisin minne se kuuluukin - suomettuneeseen itäblokkiin...

höhlä sama ongelma on

höhlä sama ongelma on kaikissa muissakin Euroopan maissa, ei pelkästään Suomessa.

Nytkö se jo alkaa? On jo

Nytkö se jo alkaa? On jo kirjoituksia, joissa kerrotaan, että suomen uusi ulkoministeri kannattaa venäjän laatimaa "mustaa listaa"! Aika nopeasti ollaan venäjän kainalossa.

Niin, Soinin mielestä ei

Niin, Soinin mielestä ei ollut yllätys että Venäjä antoi ne matkustuskiellot ja hän kommentoi että Suomi ei ota asiaa erikseen puheille Venäjän kanssa vaan hoitaa asiat EUn kautta. Miten tämä on Suomalaiselta voinut mennä ohi, tai että sitä edes voi tulkita "venäjän kainalossa olemiseksi", on ihmeellistä. Tämä oli ihan selvästi esillä ihan toissapäivänä Helsingin Sanomissa. Kannattaisi olla tarkempi. Sinulla näes täysin virheellinen tulkinta.

Mm. tsetseenien ääri

Mm. tsetseenien ääri-islamilaiseen terrorismiin kytkeytyvän Hautalan takia ei kannatta välejä Venäjään sotkea. Melkein voi todeta, että Suomi jäi - MELKEIN - mustan listan ulkopuolelle, kun siellä on vain tämä Hautala. Ruotsalaisiakin oli kai jopa 8! Venäjä taitaa hakea hyviä välejä Soiniin ja ihan turvallisuutemme takia se kannattaa hyödyntää. Ja kun Venäjän portti länteen pysyy auki Suomen kautta - on se koko Euroopankin etu ja auttaa se neuvotteluissakin, kun Venäjää ei ole suljettu täysin uuden kylmän sodan muurin taa noin henkisesti ja kunnian kannalta.

On älytöntä päästää lähiöiden

On älytöntä päästää lähiöiden mamujen määrä nousemaan yli 10 prosentin. Kun kouluissa tai päiväkodeissa mamujen määrä ylittää 20 prosenttia ollaan jo vaikeuksissa. Vantaalla näin on annettu tapahtua monessa lähiössä. Suuria ongelmia on tiedossa. Kun "mainostetaan" jotain päiväkotia 70 prosentin mamuvoittosuudella, niin se kuulostaa ihan sairaalta. Pitäisi heti yrittää hajottaa mamut useisiin päiväkoteihin. Vantaa on hoitanut mamusijoituket erittäin ala-arvoisesti. Slummilähiöille on annettu kasvualusta ja lähtölaukaus.

Minkätakia päiväkodit

Minkätakia päiväkodit täyttyvät mamuista,vaikka vanhemmat eivä ole töissä? Outoa? Tämäkin on niitä kustannuksia,joista ei puhuta.

Olen nähnyt, että varsinkin

Olen nähnyt, että varsinkin tummaihoiset mamunuoret jengiytyvät. Tästä seuraa turvattomuuden tunne. En uskalla mennä illalla ulos ilman stilettiä taskussa!!

Tämänlainen kierre alkaa

Tämänlainen kierre alkaa helposti. Meidän rapussa on myös yksi alakerran asunto, jossa asuu puukoilla uhittelevia suomalaisia. Ne on niitä ruotsalaisia sukunimiä rappukäytävien asukasluettelossa. Tietyt asiat ajaa duunarit etsimään työläiskaupunginosia. Rapun oven eteen pysäköidyt autot (joskus ruotsin rekisterikilvissä). Ja, toisaalla ne keskiyön rukouskutsut. Ottaa se päähän, kun duunari koettaa elää kellon mukaan, kun koko muu talo elää tuurilla, tai milloin minkäkin rukousaikataulun mukaan. ...Ja joku naapurin pussihousu-ukko kantaa stilettiä taskussa.

Kyllä se on se

Kyllä se on se järjestyssääntöjen noudattamattomuus sekä erityisesti ryöstöjen, pahoinpitelyjen ja RAISKAUSTEN uhka - joka saa kantaväestön pois... Etenkin jos ongelmat jatkuvat seuraavissakin sukupolvissa ja ongelma vain pahenee ja laajenee - muslimit eivät kokonaisuutena kotoudu ja sen takia he kasaantuvatkin gettoihin elämään islamilaisessa segregaatiossa.

Väkivallan uhkan lisäksi

Väkivallan uhkan lisäksi saattaa suomalaisen olla vaikea tuntea olonsa kotoisaksi, jos katunäkymä on samanlainen kuin jutun kuvassa.

Monille muslimeille heidän

Monille muslimeille heidän uskontonsa on itse elämää tärkeämpi !! Tosi vaarallinen asenne. Sitä ei saa millään kotoutumisella korjattua.

Et ole nähnyt. Tarvitset vaan

Et ole nähnyt. Tarvitset vaan tekosyyn kulkea puukko taskussa. Sinä se vaarallinen olet.

Kipupiste ylittyy kun näen

Kipupiste ylittyy kun näen yhdenkin sosiaaliavustuksilla norkoilevan mamun nurkillani.

Toi on aika tarkka arvio

Toi on aika tarkka arvio kipupisteestä.

Ehkä kantaväestön muuttamista

Ehkä kantaväestön muuttamista pitäisi alkaa säännöstelemään ja sallia se vain hyvin perustelluista syistä? Sitähän intellektuelli vihervasemmisto tarkoittaa?

"Lilja syvähaastatteli

"Lilja syvähaastatteli väitöskirjaansa 19 ruotsalaista perheenäitiä," WAU. Kattava otanta. 19 mielipidettä on jokin "tutkimus"?

Perehdy akateemisiin

Perehdy akateemisiin tutkimusmetodeihin ennen kuin menet laukomaan tuollaisia. Sillä välttyisit tilanteelta jossa vaikutat täysin tietämättömältä. Mars takaisin koulupenkille!

Kyllä 19 ruotsalaisnaisen

Kyllä 19 ruotsalaisnaisen haastattelusta saa aina akateemisen tutkimuksen aikaisiksi, vaikka väitöskirjankin. Silti 19 haastatellun, vaikka satunnaisotantana haastatteluun poimitun mielipiteen yleistäminen on riskaabelia. Minä kyllä uskon tuohon tulokseen, että Ruotsissa jo muutama mustaihoinen asukas voi aiheuttaa joukkopaon valkoihoisissa. Riippuen siitä, mihin yhteiskuntaluokkaan mustaihoisen bongaajat kuuluvat. Arjalaisina itseään pitävät nostavat kytkintä, mutta alemmat luokat pysyvät rinkebyissä ja rosengårdeissa. Meilläkin ollaan taantumassa takaisin luokkayhteiskuntaan. Moni on mielestään oman onnensa seppä ja luokittelee itsensä ylempään keskiluokkaan. Sellaisen ihmisen on käytännössä pakko pakoilla ulkomaalaisia, sitä edellyttää jo hänen sosiaalinen viitekehyksensä.

Ruotsalaisten suvaitsevaisuus

Ruotsalaisten suvaitsevaisuus on todellakin melko teennäistä ja vain lähinnä menestyneet mamut saavat hyväksynnän - ja hehän muuten taisivat paeta jo suomalaisia, kreikkalaisia ja jugoslaavejakin aikanaan, vaikka tutkija ei siitä puhukaan? En usko, että suomalaisia haittaa mikään ihonväri, vaan kyllä se on kulttuurien yhteentörmäys ja ns. yksittäistapauksien aiheuttama pelko, joka ajaa suomalaiset pois mamulähiöistä. Ja islam tuntuu aiheuttavan eniten ongelmia, eikä islam edes ole sidoksissa ihonväriin, vaan se on vain kulttuuris-uskonnollinen yhteentörmäys, joka ei edes tahdo kokonaisuutena poistua, vaikka muslimit olisivat Suomessa syntyneitäkin. Ongelma on sekin, että muslimit haluavat ns. gettoontua moskeijoidensa ympärillä ja omiin porukoihinsa - muita mamuja pystytään enemmän hajauttamaan, jopa ympäri Suomea, jolloin he myös oppivat suomalaisen kulttuurinkin - oli ihonvärikin mikä tahansa.

Hesarille riittää pienempikin

Hesarille riittää pienempikin otanta jotta saavat kirjoittaa lempiaiheestaan.

Meille on sanottu, että

Meille on sanottu, että rasismi johtuu tietämättömyydestä ja kokemusten puutteesta. Ehkäpä se sittenkin johtuu huonoista kokemuksista, kun kohtaamisia sattuu enemmänkin?

No totta helkkarissa se

No totta helkkarissa se vaikuttaa. Eihän me vihreät muuten asuttaisi täällä Lauttasaaressa, Töölössä, Ruskeasuolla etc.

Kyse on kvalitatiivisesta

Kyse on kvalitatiivisesta tutkimuksesta, ei kvantitatiivisesta. Tutustu vähän tutkimusmetodologiaan ennen kommentteja. Varmaan ihan hyvä tutkimus.

Ja höpsis, vaikka miten

Ja höpsis, vaikka miten syväluotaavan "tutkimuksen" tekisit jos kohteena on vain 19 henkeä, se on vain mielipidekysely, ei tiedettä. Mutta tällaisia "tutkimusmetodeja" todellä käytetään noissa hömppähumanistisilla aloilla ihan yleisesti. Ja kun vielä valitaan oikeat mielipiteet omaavat yhdeksäntoista, niin voidaan todistaa mustakin valkoiseksi. :-)

Problem officer? Neljä sanaa

Problem officer? Neljä sanaa sinulle: uskottavuus, luotettavuus, siirrettävyys ja vahvistettavuus Niihin sanoihin ei kuulu "todistettavuus" eikä sen pidä kuuluakkaan. Tee meille palvelus ja mieti toistamiseen jo todella haluat servata itseäsi tuolla tavalla.

Tämä on itseään todistava

Tämä on itseään todistava ilmiö. Meidän kulmat oli vielä kymmenen vuotta sitten täynnä vanhuksia. Luonnollisen poistuman myötä uudet asukkaat on maahanmuuttajia. Uusien asukkaiden joukossa ei ole juurikaan muita kun maahanmuuttajia. Duunarit ei pääse halpoihin vuokra-asuntoihin. Jos täällä joku päättää muuttaa pois, kipukynnyksen vuoksi tai muista syistä, kaupunki sijoittaa vapautuneeseen asuntoon jonkun turvapaikanhakijan. Ei kai turvapaikanhakijoita voi loppuelämäänsä vastaanottokeskuksissa majoittaa. Kaupunki vain toteuttaa sille määrättyä asuntopolitiikkaa. Voi olla, ettei halvimmissa vuokra-asunnoissa ole juurikaan vuokraansa itse maksavia asukkaita. "Yleiset vuokrankorotukset" koskevat vain duunareita, jotka itse vuokransa maksavat. Duunareita ajetaan ostamaan asuntonsa. Kaupunki asuttaa lopulta vain yhdeksän lapsen perheitä, joita ei voi kadullekaan laittaa.

Kyllähän nuo vaativia osaavat

Kyllähän nuo vaativia osaavat olla, kun kaverini oli automaatilla nostamassa rahaa niin takana oleva maahanmuuttaja vonkui että hänen pitää päästä edelle. No kaveri jatkoi asioimistaan automaatilla ja tämän jälkeen alkoi hirvittävä älämölö tanssi maahanmuuttajan toimesta kaverini ympärillä. Eli kyllä se niin on että jos ei pyllistetä kiltisti niin rasisteja ollaan.

Ettei vaan vahingossakaan

Ettei vaan vahingossakaan sattuisi johtumaan siitä, että normaalit valkoihoiset kantaväestön edustajat eivät ole missään vaiheessa äänestäneet monikulttuurisuuden puolesta, eivätkä edes missään vaiheessa halunneet valtion pakoittamaa monikulttuurisuutta?

"Suvaitsevaisuus Euroopan

"Suvaitsevaisuus Euroopan ulkopuolelta tulevia maahanmuuttajia kohtaan kasvaa. Tästä huolimatta kantaväestö tekee asuinpaikkavalintojaan itseään ja lastensa tulevaisuutta ajatellen." No ompas yllättävää...

Suvaitsevaisuus ei ole

Suvaitsevaisuus ei ole kasvanut , mutta näinhän sumutetaan kuten aina kun mamuista puhutaan . On selvä että kaikki jotka voivat muuttavat Suomessakin pois mamu valtaisilta alueilta ja pyrkivät alueille ja kuntiin joissa ei juurikaan mamuja ole . Syyt ovat selvät enkä niitä ala tässä luetella . Kautta koko maailman on ihan sama tilanne Euroopasta Amerikkaan ja Afrikkaan . Suomessakin jopa pärjäävät koulutetummat mamut haluavat pois alueilta joissa asuu heidän omia maanmiehiään ja samasta syystä kuin valkoinen väki . Mitä pitäisi tehdä , no tosiasiat tulee hyväksyä ja maahanmuuttoa tarkastella juuri tuossa valossa . Se on kaikkien ihmisten etu . Ihmiset viihtyvät parhaiten kaltaiseensa seurassa , ja kuten ruotsalainen sanoo lika barn leka bäst . Miksi aiheuttaa ihmisille ongelmia tieten tahtoen .

Kantaväestön poismuutto

Kantaväestön poismuutto maahanmuuttoalueilta on ihan ymmärrettävää, eihän siihen mitään tieteellisiä tutkimuksia tarvita. Ne jotka voivat, äänestävät jaloillaan ja ne jotka eivät voi, jäävät. Näin kurjistumisen kierre on valmis.

Ei se ulkomaalaisuus mitään

Ei se ulkomaalaisuus mitään määritä. Helsingin Kulosaari ja Marjaniemi on ylittänyt ulkomaalaisten nimien "kipukynnyksen" kevyesti. Alueet on silti hyvässä maineessa ja vetovoimaisia. Asuntojen hinnat on nosteessa.

Eli riippuu siis

Eli riippuu siis "maahanmuuttajasta".......

Muistan opiskeluaikaan

Muistan opiskeluaikaan asuneeni Vantaan Jokiniemessä. Siihen aikaan siellä ei asunut mamuja, mutta monenlaisia muita tuettavia ja laitoskuntoutettavia siellä oli. Oli kriminaalihuoltoyhdistystä sun muuta säätiökämppää joka lähtöön. Ei siinä mitään maahanmuuttajia tarvittu kun ihan kotomaiset romanit ja narkomaanit melskasivat niin että joka yö siniset valot vilkkui pihalla. Kun minä menin aamulla kouluun, niin naapurit tuli vasta koteihinsa. Kun minä tulin koulusta, niin naapureilla oli nukkuma-aika. En tiedä, mikä olisi ollut kipukynnys, mutta ainakin minä heti opintojeni päätyttyä etsin itselleni ja tulotasolleni sopivamman ympäristön.

Kuuluin ns. suvaitsevaisiin

Kuuluin ns. suvaitsevaisiin ihmisiin siihen asti, kunnes jouduin muuttamaan putkiremontin takia Itä-Helsinkiin. Siellä sainn kuvan siitä, mietn iso ongelma muutamat maahanmuuttajaryhmät ovat. Jouduin asumaan siellä puoli vuotta ja huokasin helpotuksesta, kun palasin putkiremontin jälkeen kotiini alueelle, jossa ei toistaiseksi ole kovin paljon näitä EUn ulkopuolelta tulleia maahanmuuttajia. Sitä kyllä ihmettelen, että vastaanottokeskus sijäitsee täällä Punavuoressa Uudenmaankadulla, missä asunnot ja vuokrat ovat todella kalliit. Tavallinen työtä tekevä ihminen ei kykene tällä hintatasolla hankkimaan näiltä kulmilta asuntoa ja on väärin, että Helsingin kaupunki on vuokrannut tilat hintaa kilpailuttamatta. Olisi varmaan edullisempiakin vaihtoehtoja ollut.

No onhan se käynyt selväksi,

No onhan se käynyt selväksi, että vain paras on riittävän hyvää mamuille.

Niin, jos vapautuvat asunnot

Niin, jos vapautuvat asunnot osoitetaan vain vähemmistöille, sehän automaattisesti tarkoittaa, että suomalaiset majoittuvat muualle. Jos majoittuvat.

No onhan se melko

No onhan se melko edesvastuutonta vanhempien olla pyrkimättä antamaan lapsilleen mahdollisimman hyvä ja turvallinen kasvuympäristö. Toisinsanoen, on erittäin vastuuntunnotonta viedä lapsi monikulttuuriseen kouluun ja asua monikulttuurisessa asuinympäristössä. Sääliksi käy niitä lapsia jotka joutuvat uhraamaan koko elämänsä tälle monikulttuurisuudelle. Sitä ei vielä oikein ymmärretä että huono kouluympäristö vaikuttaa lapsen koko loppuelämän hyvinvointiin.

Tuo tutkimustulos valkoisesta

Tuo tutkimustulos valkoisesta paosta on muuten täysin totta! Eräs paras kaverini muutti pari vuotta sitten eräältä etniseltä asuinalueelta, jossa oli jo ennestään paljon sosiaalista asumista missä on niitä lieveilmiöitä. En itsekään haluaisi välttämättä asua maahanmuuttovaltaisella alueella, koska niissä on useimmiten aika levotonta.

Kyllä se rajoitti

Kyllä se rajoitti suvaitsevaisuutta, kun asuessani Itäkeskuksessa minulle huudeltiin useasti asuintaloni eräältä parvekkeelta "Rasisti, rasisti!" ja päälleni heitettiin vettä. Syytä en tiedä, koska en ollut koskaan aikaisemmin näitä kulttuurin rikastajia tavannut, enkä koskaan heidän kanssaan asioinut millään tavalla. Eräänä iltana pohdin, että pitääkö minun sietää moista käytöstä, ja vastaus oli selkeä, ja päätös lähdöstä helppo. Tämä siis 2000 luvun alkupuolella. Ja tästä eteenpän aion todella välttää alueita, jossa kulttuuri on rikastunut. Sen verran laadukkaampaa elämä on ilman tuota "rikkautta".

Ihanaa Vantaan Sanomat ihanaa

Ihanaa Vantaan Sanomat ihanaa!!! Että taas löysi toimittaja Mikko Välimaa aiheen, joka kiihdyttää ja viihdyttää rasistipersuja kiimaan asti. Tulee vähän muistutusta Soinille kentältä, hän kun on nyt yrittänyt kaikin tavoin piilotella rasismisorkkaansa ja peitellä ääniharaviensa lausumia.

Ihanaa, että sinäkin pääsit

Ihanaa, että sinäkin pääsit taas väheksymään muiden mielipiteitä ja olemaan itse kaiken yläpuolella. No, vain omasta mielestäsi. On se kumma, että jotakuta häiritsee se, että maahanmuuton ongelmista keskullaan, koska se on tuonut mukanaan paljon ongelmia.

Olen täysin samaa mieltä.

Olen täysin samaa mieltä. Maahanmuuton ongelmista on puhuttava nyt ja jatkossakin! Asiat eivät parane ummistamalla silmiä tosiasioilta vai haluuako Suomi seurata Ruotsin surullista mallia? Rinkeby, Malmö, Norsborg. Tätäkö Suomikin haluaa todella?!

Ns. suvaitsevaisten - eli

Ns. suvaitsevaisten - eli vihervasurien RKP:n äänestäjien pitäisi sankoin joukoin muuttaa näihin mamulähiöihin, paikkaamaan tätä kantaväestön joukkopakoa... Haastankin Biaudet'n, Lipposet, Anderssonit, Honkasalot yms. muuttamaan heti sinne, missä asuu eniten muslimeja - ja on muutenkin ongelmallisinta mamujen kanssa! Kaikki suomalaisia rasisteiksi haukkuvat - mars, mars - muuttakaa perheinenne heti mamulähiöön tai muuten olette pelkkiä kaksinaismoralisteja ja tyhjän jauhajia!

Onko noin kauheaa, kun

Onko noin kauheaa, kun tehdään tutkimuksia ja julkaistaan niitä? Nyt on vuosikausia yritetty ratkaista ongelmaa haukkumalla tutkijat, toimittajat ja muut viestintuojat alimpaan helvettiin. Tiedon pimittäminen ja pään pensaaseen laittaminen ei selkeästi ole ongelmaa ratkaissut, joten pitäisikö vihdoin antaa tutkijoiden ja toimittajien puhua ja myöntää ongelman olemassaolo. Sitten sitä pääsisi ehkä ratkomaankin ennenkuin on liian myöhäistä.

Auts, menin halpaan. Juttuhan

Auts, menin halpaan. Juttuhan on ikivanha ja ainakin kerran nettilehdessä rasistien rei´ille jauhama. :)

>Hän arvelee, että

>Hän arvelee, että kantaväestön suvaitsevaisuus on ajan myötä jonkin verran lisääntynyt. Ei vaan köyhyys on lisääntynyt, itsekin mieluummin muuttaisin pois tästä slummista, muta kun EI OLE VARAA! Suvaitsevaisuudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa!

Sompuista, yms sellaisista ei

Sompuista, yms sellaisista ei ole läheskään niin paljoa haittaa, jos haittaa edes ollenkaan, kuin suomen rikollisista! Ei täällä missä asun ole mitään ongelmia, talossa asuu puolet ulkomaalaistaustaisia, joskus varmaan siis suomeen muuttaneita mutta ei ollenkaan mitään heimolaisia ja rosvosakkia.

Sivut

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu