Puheenaihe

Tampereella halutaan järjestää Kaljakellunta – jyrkkä ei ja poliisi avuksi

Vantaalla jokavuotinen kaljakelluntatapahtuma on levinnyt myös muihin kaupunkeihin. Tamperella osakaskunnan jäsenet eivät ole tapahtumasta mielissään. Kuva Vantaan kaljakellunnasta vuonna 2013.

Emmakaisa Jokiniemi

Tamperella halutaan kieltää kaupungin oma versio Vantaalla tunnetuksi tulleesta kaljakellunnasta. Asiasta uutisoi Tamperelainen.

Tamperella Hervannan kaljakellunta -niminen tapahtuma olisi tarkoitus pitää tulevana lauantaina 18. päivä heinäkuuta. Tamperelaisen mukaan tapahtuma on saanut täystyrmäyksen Messukylän osakaskunnalta, joka on ilmoittanut kieltävänsä Suolijärvelle sijoittuvan kaljakellunnan.

Suolijärvi kuuluu Messukylän osakaskuntaan. Osakaskunta vaatii, että Sisä-Suomen poliisilaitos ryhtyy valvontaan ja toimenpiteisiin tapahtuman estämiseksi.

Facebookin on perustettu myös Hervannan kaljakellunan kieltämistä puoltava ryhmä.

Vantaalla kaljakellunta järjestetään tänä vuonna 1. elokuuta.

Lue kaljakellunnan kieltämisestä lisää Tamperelaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (8)

Kommentit

Millä perusteella kielletään?

Millä perusteella kielletään? Ainiin koska Suomi, kielletään vaan kieltämisen vuoksi koska se on joillekin uskovaisille perseenreille elämän ainoa sisältö.

Siksi, että Suolijärvi on

Siksi, että Suolijärvi on pieni järvi, jossa esim veden vaihtuvuus ei ole niin vilkasta kuten vaikkapa Vantaanjoessa. Pienen järven raiskaaminen yhden juopottelutapahtuman takia olisi tyhmää. Vähän sama kun tuotais sun kotiis 500 ihmistä bileisiin ja katotaan mitä jälkeä saadaan aikaan. Jos haluat asua maassa, missä tällaista ei kiellettäisi olosuhteiden pakosta, niin valitse jokin kehitysmaa ja tervemenoa.

Samalla logiikalla voisi

Samalla logiikalla voisi junteilta kieltää pääsy Helsinkiin. Helsinki on niin pieni kaupunki, ja täällä on niin huono ilmanlaatu, että maalaiset eivät ole tervetulleita tänne piereskelemään ja hengittämään ilmamme.

Ei siinä vantaajoessakaan

Ei siinä vantaajoessakaan kukaan täysijärkinen uiskentelisi jos tietäisi mitä kaikkea paskaa siihen valuu riihimäen ja hyvinkään jätevedenpuhdistamoilta, vanhoilta kaatopaikoilta, pelloilta, lietepöntöistä, teollisuudesta jne.

Eihän siinä vantaanjoessa

Eihän siinä vantaanjoessa kukaan ui, vaan kelluu veneellä. Vaikka suomen lahti on saastainen, se ei tarkoita, ettei voisi laivalla käydä Tallinnassa.

Järjestäjien kannattaa nyt

Järjestäjien kannattaa nyt ihan rauhallisesti ottaa tapahtuman kiiltokuvapojaksi joku neekerimuslimi ja vingahtaa rasismista.Poliisikin jättää välittömästi rauhaan ja nuolee peräaukkoa kiitollisena valtavasta rikkaudesta.Osakaskunnalta voi hakea vielä kivat bonukset korvauksina julmasta rasismista.

Ja mitenköhän polliissit

Ja mitenköhän polliissit aikoo sen estää, jos vaikkapa 5000 ihmistä päättää olla kansalaistottelemattomia ja järjestää kaljakellunnan holhouksesta huolimatta? Ainahan sitä saa kaikkea kieltää.

Hienoa, että suomalaiset ovat

Hienoa, että suomalaiset ovat vihdoinkin keksineet muutakin ajanvietettä, kuin alkoholin juomisen ei ku... Kyllä me olemme sivistynyttä kansaa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu