Puheenaihe

Turvapaikanhakijoita virtaa nyt Ruotsista –  Poliisi Ylelle: "Löysivät helpon keinon"

Lapin poliisi epäilee, että Ruotsista ohjataan turvapaikanhakijoita Lappiin ja siitä edelleen Etelä-Suomeen.

Kuvituskuva

Turvapaikanhakijoiden määrän raju lisääntyminen näkyy erikoisella tavalla Lapissa, kertoo rikoskomisarion Jan Fordell Lapin poliisista Ylen Ykkösaamu-ohjelmalle.

Fordellin mukaan Lappiin on tänä vuonna saapunut runsaasti turvapaikanhakijoita Ruotsista. Poliisi epäilee, että kyse on organisoidusta toiminnasta, sillä tulijoilla on ollut mukanaan matkalippuja Etelä-Suomeen.

Tulijoilla on matkalippuja Etelä-Suomeen."

Turvapaikanhakijat näyttävät löytäneen rajanylityspaikan Tornion ja Ruotsin Haaparannan väliltä. Fordellin mukaan rajan ylittäminen käy helposti, sillä rajalla ei ole valvontaa lainkaan.

Samassa ohjelmassa haastateltu Rajavartiolaitoksen johtaja Ilkka Laitinen arvioi, että ilmiön taustalla on olla Ruotsiin kohdistuva suuri turvapaikanhakijavirta.

Turvapaikanhakijoiden määrä on noussut rajusti tänä vuonna, ja Suomeen odotetaan saapuvan jopa 8 000 tulijaa.

EU:n rajavalvontaviranomaisen Frontexin entinen päällikkö Laitinen sanoo, että nykytilanne on rajavalvojan kannalta "turhauttava".

Yhtäältä EU yrittää arvojensa mukaisesti pelastaa Välimeren ylitse hengenvaarallisilla aluksilla salakuljetettavia tulijoita. Toisaalta viranomaisten keräämät tilastot osoittavat, että EU:n tarjoama apu vain lisää tulijoiden määrää, Laitinen toteaa.

Laitinen korostaa silti rajavalvonnan merkitystä ongelmien hoidossa. Hän puolustaa muun muassa EU-maiden suunnitelmaa tuhota salakuljettajien aluksia.

– Se on yksi keino laajemmassa valikoimassa, Laitinen sanoi.

 

 

Lisää aiheesta: 

Uusien vastaanottokeskusten sijainti salataan – selvitystyötä tehdään vauhdilla27.7.2015 14.26
Pakolaisten vastaanottamiseen ehdotetaan 19,5 miljoonan euron lisärahoitusta24.6.2015 18.06

Kommentit (111)

Kommentit

Takaisin Ruotsiin rajalta

Takaisin Ruotsiin rajalta jokainen mutiainen.

"Suomeen tänä vuonna

"Suomeen tänä vuonna tulleista turvapaikanhakijoista 78 prosenttia on ollut miehiä" Milloin feministit havahtuvat tähän tasa-arvon epäkohtaan? Vastaa feministi.

Eniten maahanpyrkijöitä on

Eniten maahanpyrkijöitä on siellä, missä siitä maksetaan parhaiten. Maahanmuuttajilta kaikki rahallinen tuki pois, ja tarjolle vain majoitus ja ruokaa. Sen pitäisi riittää "turvapaikaksi", jota ovat hakemassa.

juuri noin

juuri noin

Meidän tulee ottaa avosylin

Meidän tulee ottaa avosylin vastaan nämä tulijat. Suurin osa heistä on motivoituneita ja korkeasti koulutettuja Suomen rakentajia. On aivokirurgeja, koneinsinöörejä, lääkäreitä ja muita moniosaajia. Ei Impivaaralla ole varaa kieltäytyä, koska se jättimäinen työvoimapulakin irvistää nurkan takana. Mitä Calais tänään, sitä Tornio-Haaparanta huomenna.

Kiitos rajavartiolaitoksen

Kiitos rajavartiolaitoksen johtajan Ilkka Laitalan analyyttisesta kommentista. Tein juuri EU:n Alueiden komiteassa ECR-ryhmän esityksen, jonka mukaan Välimeren siirtolaistulvassa sotketaan työperäinen maahanmuutto ja pakolaisuus. Emme halua sulkea silmiämme vaan haluamme ratkaista ongelmaa. Italiaan Välimeren yli laittomasti tulleet on palautettava sinne mitä ovat tulleetkin. Tällainen riskiaines saattaa olla valmis tekemään sijoitusmaissaan vielä suurempia riskejä, kuten tunkeutumaan Euro-rautatietunneliin Calaisissa. Etelä-Italiaan lämpimässä ilmastossa ratkaisuna perustaa siirtolaisleirejä telttamajoituksineen. Suomikin voi osallistua ruoanhankintaan ja leirien huoltoon, jonka asukkaat voivat viestiä kotimaahansa, että tänne ei kannata tulla. Ilpo Haalisto EU CoR ECR Bureau member

Kiitos Ilpo. Tästä ropisee

Kiitos Ilpo. Tästä ropisee sinulle roimasti pisteitä ja varmasti vaaleissa nähdään. Toivottavasti ECR-ryhmän esityksenne saa tuulta purjeisiin.

Ilpo voisi vielä kertoa, mitä

Ilpo voisi vielä kertoa, mitä mieltä on siitä, mistä tämä nykyinen kansainvaellus johtuu ja onkohan siinä syytä, että ollaan hajotettu toimivia hallintoja Libyassa, Irakissa, Syyriassa ja muualla pohjoisessa Afrikassa, jolloin Välimeri on täyttynyt terroristeja myöten kaikenlaisista tunkeutujista. Lisäksi Ilpo voisi kertoa, mitä mieltä on USA:n ja Australian maahantulon rajoittamisesta.

Meillä vedotaan siihen, että

Meillä vedotaan siihen, että raskain taakka pakolaisista aihetuu kriisialueen naapureille. Siellä tulijat kuitenkin sijoitetaan leireihin ja ruokkimisesta vastaavat kansainväliset avustusjärjestöt. Meillä jokainen tulija oikeutettu samaan turvaan kuin suomalainen, joka joutuu sen eteen tekemään koko ikänsä työtä. Olisiko tässä opittavaa. Ainakin pitäisi muuttaa lakia niin, ettei pelkkä maassa asuminen riitä perusteeksi.

Miten tuo Suomen

Miten tuo Suomen osallistuminen "ruoanhankintaan ja leirien huoltoon" sopii budjettivastuussa oleville persuille, jotka eivät anna senttiäkään mustaihoisille ei niiden omiin maihin, ei leireille eikä turvapaikanhakijoille?

En omista minkään puolueen

En omista minkään puolueen jäsenkirjaa, joten en voi vastata myöskään niiden kannanotoista. Sen kuitenkin tiedän, että Suomi on pannut miljardin joka vuosi kehitysapuun. Entiset siirtomaita riistäneet eivät siihen yllä. Tiedän senkin, että meillä on kasvava joukko henkilöitä, joiden työpaikka turvataan maahanmuuttajia paapomalla. Kenellä meillä tavallisella suomalaisella on tukena pakolaisavun juristi turvaamassa palveluita. Olin syyskuussa diabeteshoitajalla, joka yritti saada aikaa omalääkärille, mutta loppuvuoden ajat oli varattu. Silti meillä keskustellaan yksimielisesti laittomasti maassa olevien terveydenhoitopalveluiden LAAJENTAMISESTA. Mistä mahtaa syntyä kritiikki maahanmuuttoa kohtaan?

Ehkäpä Suomessakin

Ehkäpä Suomessakin turvapaikanhakijat pitäisi sijoittaa piikkilangalla aidattuihin telttaleireihin ylös Lappiin keskelle ei-mitään. Talvella olisi jatkuva kylmä ja pimeä, kesällä jatkuva valo ja mäkärät. Tulisivat varmaan aika pian toisiin ajatuksiin turvapaikan hakemisesta Suomesta...

Samaan aikaan Suomessa

Samaan aikaan Suomessa vangitaan jostain pienestä mellakasta ihmisiä.. Jotka ajattelevat tämän maan parasta. Suomi on yhtä pelottava paikka kuin Pohjois-Korea. Oikeesti tää juttu on lähtenyt lapasesta. Pahuuden voimat verhottuna punavihreään kaapuun.

Sittenhän ne saavat jo yhdet

Sittenhän ne saavat jo yhdet korvaukset Ruotsista.

Kyllähän kukkahattutädit

Kyllähän kukkahattutädit toivottavat kaikki tervetulleeksi, tulevat sitten mistäpäin maailmaa tahansa. Ompahan sitten varaa valita paikkaamaan huutavaa työvoima pulaa.Eikös se EX politrukki J.Katainen halunnut tänne 1,8 miljoonaa mamua hommiin. http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1438577065682.html

Tehän voitte järjestää

Tehän voitte järjestää mielenosoituksen ja vaatia Jyväskylän pahoinpitelijöiden vapauttamista, jos se kerran oli "pieni mellakka". Äkkiäkös Olli Immoselle löytyy 15 000 heilaajaa Kansalaistorille?

MM-rallissa tapahtui enemmän

MM-rallissa tapahtui enemmän vahinkoa. MM-rallit kiellettävä.

Aseellinen vastarinta on

Aseellinen vastarinta on jälleen päivän lähempänä.

kyllähän nyt alkaa olla

kyllähän nyt alkaa olla viimesiä päiviä kun italialaisten, kreikkalaisten ja espanjalaisten pitää kaivaa rynnäkkökiväärit kauniiseen käteen ja alkaa hommiin ei tätä tulla kestämään millään järjellä.

Äkkiä aita pystyyn rajalle ja

Äkkiä aita pystyyn rajalle ja tarkastajat töihin 24/7. Ei saa päästää enää yhtään mamua tänne! Kohta täältä pitää itse lähteä pois. En todellakaan halua tällaiselle valtiolle maksaa veroja, joka kohtelee omaa kansaa näin huonosti.

Käännytys käytäntöön ja jos

Käännytys käytäntöön ja jos ei hyvällä usko niin sitten pahalla. Niinhän me tehtäisiin jos veli venäläinenkin yrittäisi rajan yli.

Olisiko jo aika herätä? Tämä

Olisiko jo aika herätä? Tämä maa on menossa niin kovaa vauhtia alaspäin, ettei sitä näköjään edes huomata. Me emme kaipaa yhtään enempää näitä "moniosaajia" tänne!

Samaan aikaan suomalaisten

Samaan aikaan suomalaisten perusturvaa ollaan ajamassa alas, jotta laittomille maahantulijoille riittää palveluita. Kiitos, Sipilä.

"Turvapaikanhakijat näyttävät

"Turvapaikanhakijat näyttävät löytäneen rajanylityspaikan Tornion ja Ruotsin Haaparannan väliltä. Fordellin mukaan rajan ylittäminen käy helposti, sillä rajalla ei ole valvontaa lainkaan." Miksi helvetissä ei ole???

Vain persu voi olla niin

Vain persu voi olla niin tyhmä, ettei tiedä.

Mitä tekee ulkoministeri?

Mitä tekee ulkoministeri? Veikkaampa, että ei mitään ja hyvä niin.

Pakolaiset ja

Pakolaiset ja turvapaikanhakijat kuuluvat sisäministeri Petteri Orpon vastuulle.

www.muutospuolue.fi

www.muutospuolue.fi Täytä kannattajakortti ja voita vaalit!

ONHAN TOI NYT ÅT HELVETE, JOS

ONHAN TOI NYT ÅT HELVETE, JOS SVEDUT TÄLLAISTA HOMMAA:X KOSKA ON TIEDOSSA, ETTÄ HAAPARANTA/TORNIO RAJA VUOTAA, TEHKÖÖN SUOMEN VALTIO NOPEASTI JOTAIN ASIALLE, ENNENKUIN HUKUMME PAKOLAISIIN! MEILLÄ EI TODELLAKAAN OLE VARAA YLIMÄÄRÄISIIN PAKOLAISIIN, VAADITUT KIINTIÖT RIITTÄVÄT TÄLLE MAALLE! Omien auttamisessa on ihan tarpeeksi, eikö vain.

Kuka auttaisi tuon

Kuka auttaisi tuon pikkutumman mustien pakolaisten alta pois? Hän hukkuu sinne, eikä hänellä ole edes varaa hukkua. Auttakaa nyt joku ihmeessä! Heti kun joku näkee mustia pakolaisia kasassa ja kuulee sieltä alta pienen tumman piipityksen, niin soittakaa apua numerosta 112. Miten kanssaeläjät voivat olla niin välinpitämättömiä, että antavat pienen hukkua mustien pakolaisten alle!

Pikkutumma on ihan oikeassa,

Pikkutumma on ihan oikeassa, kuten muuten on Olli Immonenkin. Suomi ei kestä tällaista laitonta maahan tunkeutumista ja suomalaiset odottavat, että täällä säilyy laki ja järjestys, eikä mikään ruotsalaisten siirtomaavalta, kuten ei eurostoliitonkaan siirtomaavalta!

Kuinka paljon nuo

Kuinka paljon nuo ihmiskauppaa harrastavat oikein rikastuvatkaan, kun ajattelee sitä miten täyteen ahdettuja ne purtilot ovat? Oletettavasti myös valehtelevat, että siellä ja siellä maassa on pulaa työntekijöistä sun muuta.

Vain vahvimmat, eli

Vain vahvimmat, eli pääsääntöisesti voimakkaat ja pakolaiseksi varakkaat nuoret miehet, pääsevät nauttimaan Länsimaisesta Demokratiasta ja sen suomista sosiaaliavuista. Heikoimmilla ei ole mitään mahdollisuutta päästä Suomeen turvaan ja sosiaaliturvan piiriin. Tällainen maahanmuutto ei ole oikeudenmukaista niitä kohtaan, joiden voimat ja rahat eivät riitä kauhumaista poispääsyyn. Apu ja rahat olisikin kohdennettava lähtömaiden tilanteen parantamiseen.

Mitä demokratiaa se on että

Mitä demokratiaa se on että punavihermädättäjät tuovat itselleen äänestäjiä kehitysmaista?

Tätä vartenko meidän

Tätä vartenko meidän suomalaiset miehet joutuivat sotimaan ? Monta henkeä menetettiin,nyt tänne saa tulla ihan kuka vaan ja annetaan vielä rahaa käteen. Hävetä saisivat nyky päättäjät ! Ensin on hoidettava oman maan kansalaisten (köyhimpien )asiat kuntoon ! Mutta mitäs he välittävät ,kun tiukanpaikan tullen luikkivat tiehensä suomesta.Heillähän siihen on varaa ! Ei suomi näytä sen hienommalta maalta muiden EU maiden silmissä jos tänne otetaan muualta tulevia,nauravat vain ,että taas meni Suomi halpaan !

Tota. Lapinsota päättyi

Tota. Lapinsota päättyi huhtikuussa 1945, siihen loppui Suomen sodat. Nyt eletään vuotta 2015. Tohon väliin mahtuu 70 vuotta. Paha, iso, traumatisoiva juttu oli - sodat siis. Niistä on kuitenkin jo niin paljon aikaa, ettei kaikenlaista silmien sulkemista, ongelmien ohittamista ja rasismia voida puolustella sodilla. Suomessa on asiat hyvin. Edelleen. Niillä köyhimmilläkin on katto pään päälle, vaatteet, ruoka jne. On myös niitä hiippareita, jotka eivät sisätiloihin koskaan sopeudu, vaan luikkivat päihteiden voimin pitkin puskia. Valintakysymys tässä maassa. Etkö ole ottanut selkoa, miten muut EU-maat suhtautuvat pakolaisiin? Miksi ihmeessä naurettaisi, että "sinne otetaan muualta tulevia"? Pakolaisuus, sodat, elinkelvottomat alueet ovat ja tulevat olemaan aina vaan enemmän joka ikisen tämän pallon päällä tallaavan ihmisen huolenaihe. Siis ihmisen. Hätä ei tunne rajoja, ja mikä oikeus sinulla on päästää tuollaisia mielipiteitä? Kaikki muut maailman ihmiset hengiltä, kunhan ei vaan Suomeen oteta ketään "ULUKOMUOLAISTA"??? Tyhmä omaan napaan tuijottaja!

LOL

LOL Kuinka pitkä ränni on mädättäjällä jo menossa???Ei taida ihan ensimmäisellä viikolla vielä tuollaista paskaa pystyä tuottamaan...

Mikä ihmeen "hätä"? Mikä

Mikä ihmeen "hätä"? Mikä oikeus sinulla on päättää, että mitä mieltä ihmiset saavat olla? Muillakin ihmillä on yhtä suuri oikeus mielipiteeseensä kuin sinullakin.

Suomalaiselle siis hätä on

Suomalaiselle siis hätä on oma valinta, mutta diskorahaa mankuvalle somalille rasismia?

Tuttavani on asunut Afrikassa

Tuttavani on asunut Afrikassa eri maissa. On käynyt selväksi että afrikkalainen ei anna mitään ilmaiseksi, siksi tänne saapuvilla on syntynyt käsitys että suomalaiset ovat hölmöjä jotka ansaitsevat maksajan osan. Arvostus syntyy siitä että arvostamme itseämme ja itsenäisyyttämme, tiedämme oikeutemme ja asetamme elintasopakolaisille rajat. Palautus vaikka heti, rajan ylityspaikoille vartioidut leirit jossa huolto sen aikaa kun vieras joutuu viipymään.

Niimpä, ulkoministerin

Niimpä, ulkoministerin vastuulle ei kuulu pakolaiset? Eikä mitään muutakaan, paitsi hillotolppa.

Sisäministeri Orpo vastaa

Sisäministeri Orpo vastaa pakolaisasioista. Ei kai se voi olla niin, että kaikki ministerit sähläävät yhden asian ympärillä.

Armeija rajalle.Invaasio

Armeija rajalle.Invaasio loppuu.

Saahan siellä pohjoisessa

Saahan siellä pohjoisessa rajavalvonnan pystyyn vaikka vuorokaudessa. Rajavartijat vaan aseineen ja koirineen paikalle!

No eipä hirveästi kiinnosta.

No eipä hirveästi kiinnosta. En kyl tajua miten nuo muutamat nettiä tukottavat tyypit voi olla noin suu vaahdossa jostain ihmisten tulemisesta maahan?! Huh huh hankkikaa elämä niinku oikeesti!

Euroopan poliittiset

Euroopan poliittiset päättäjät tuhoaa Euroopan, koska ottavat vastaan kaikki Eurooppaan saapuvat pakolaiset. Rajat on laitettava heti kiinni, ja jokainen Eurooppaan pyrkivä pakolainen on palautettava lähtömaahansa. Eurooppa voisi ottaa kiintiöpakolaisia vain pakolaisleireiltä. Jos nykymeno jatkuu, Eurooppa on menetetty.

EU on poliittinen utopia ja

EU on poliittinen utopia ja vapaaliikkuvuus palvelee erityisen hyvin kaikkea laitonta ja rikollista toimintaa. Uutisissa oli jo tietoa, että Saksan poliisi on jo vaatinut vapaan liikkuvuuden rajoittamista kaaoksen taltuttamiseksi. On jotenkin käsittämätöntä, että EU:n ulkopuolisista maista kutenTurkista ja Libyasta tullaan noin vaan EU:n alueelle ja sitten on tie auki kaikkiin maihin. Ja kukaan ei kysy kuka olet ja miksi tulet. TV:ssä asekuntoiset nuoret miehet sanovat, että he haluavat elämän, opiskella ja pelata jalkapalloa. Siis olettavat, että eurooppalaisetn veronmaksajien on se kustannettava ilman muuta? Ja kaikenlisäksi ihmissalakuljettajat tekevät rutkasti rahaa näillä laittomilla maahanmuuttajilla. Bisness loppuu vain toimimalla kuin Australia, tulijoita ei päästetä EU:n sisälle vaan viedään jollekin saarelle tai kansainvälisillä vesillä oleville aluksille hakijan henkilöllisyyden ja maahantuloedellytysten tarkastamista varten.

Jos tulijamäärät lisääntyvät,

Jos tulijamäärät lisääntyvät, niin tutvapaikanhakijoiden haastetteluihin ja hakemuksiin pitäisi palkata niin paljon henkilökuntaa, että asiat saataisi käsiteltyltyä mahdollisimman nopeasti. Kielteisen päätöksen saaneet käännytettävä saman tien. Osa on tullut toisen EU-maan kautta ja se jo on syy käännuttää ja esim. Albanialaiset tulevat rahan takia, koska tieto on levinnyt, että täällä jaetaan rahaa, vaikka heillä ei ole tarvetta turvapaikkaan. EU-maiden tulisi sopia näistä turvapaikka säännöistä yhteiset ehdot, mitä hakijalla tarjotaan. Suomessa tarjotaan jopa huoneet Hostelleissa ja nuo uudet turvapaikkakeskuksetkin näyttävät olevan lähes 5-tähden hotelleja. Miksi täällä pitää olla noin vieraskorea? Omille asunnottomille ei tarjota mitään .

''Turvapaikanhakijat

''Turvapaikanhakijat näyttävät löytäneen rajanylityspaikan Tornion ja Ruotsin Haaparannan väliltä. Fordellin mukaan rajan ylittäminen käy helposti, sillä rajalla ei ole valvontaa lainkaan.'' Miksi ei ole? Pitäisi olla kansalaisten suojaamiseksi nyt kun on tiedossa raakalaisten saapuminen suurin joukoin.

Hyvät jotka puolesta ja

Hyvät jotka puolesta ja vastaan kehottattaisin ensin lukemaan sen ala-asteen matikan uudestaan ja sitten tulemaan järkevillä kommenteilla! Yhteiskunta on matikkaa niin yksinkertaista kun se onkin ja jos se joutuu epätasapainoon pakolaisvirran takia ovat seuraamukset katastrofaaliset jossa lopputulos kuin matikan kokeessa se menee pieleen elikkä koko yhteiskunta kaatuu kun resesurssit loppuu kertakaikkiaan, eli kuten moottoritien kaistat loppuu kun autoja on liikaa ja kun ei ole veronkannosta tulossa varoja tulossa niin miten käy kaikki lopulta kaatuu, hukumme lopulta ongelmiin jollelle keksi ratkaisua, miettikää jo pelkästään järjestyksen valvontaa mistä se otetaan se raha kun pystymetsästä tai on se sitten savanneista otetaan väkeä jossa ei ole järjestystä ja jossa ei ole sääntöjä näinkin modernille yhteiskunnalle kun meillä on,jos on niin se eroaa niin paljon jo että sopeuttaminen ottaa aikaa ja tuo ongelmia monia ratkottavaksi heidän kun myös meidän viranomaisten, turha tässä on ruveta syyttään puoliin ja toisiin vaan tarvitaan nyt radikaaleja päätöksiä jotta asiat ratkaistaa, useasti päätökset voivat olla kipeitä monille niille pakolaisille jotka toivoa täynnä tulevat mutta jos tilanne on että se on vain tilapäinen ratkaisu ja se tähtää pitkälle tulevaisuuteen niin kehottaisin miettiin useaan kertaan onko tässä mitään järkeä, eikä ole tientenkään tarkoitus että potkimme itseltämme maata pois alta kuten eräs kurssikeskus teki jo vierastyöntekijöille, onko heille osoitettu mitään paikkaa minne mennä ?

Sivut

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu