Raivotautinen lepakko löydettiin Suomesta – purema ihmiselle kuolemanvaarallinen

Kuvan lepakko ei liity tapaukseen.

Arkisto/Eila Riekko

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira tiedottaa, että Inkoosta löydetyllä lepakolla on todettu lepakkoraivotauti.

Tutkijat onnistuivat eristämään lepakosta EBLV 2 -viruksen, jota ei ole raportoitu muilla eläimillä.

Raivotaudin oireita ovat lepakolle outo käytös ja ääntely, välinpitämättömyys sekä yllättävät aggressiiviset kohtaukset, joiden aikana lepakko hyökkäilee ja yrittää purra. Myös tutkittu lepakko oli käyttäytynyt oudosti ja sillä oli havaittu raivotautiin viittaavia oireita.

– Ennen kuolemaansa lepakko oli käyttäytynyt poikkeuksellisesti. Se oli lentänyt päiväsaikaan ja törmäillyt seinään ja lopulta kuollut, kommentoi erikoistutkija Tiina Nokireki Eviran tiedotteessa.

Kaksi tutkijaa kuollut aikoinaan puremiin.

Inkoosta löydetty lepakko ei purrut ihmistä. Evira suosittelee kissojen ja koirien rokottamista raivotautia vastaan.

Lepakkoraivotautitartunta ihmisillä on erittäin harvinainen, mutta kuitenkin mahdollinen. EBLV 2 -viruksen ihmistartuntoja on vahvistettu kaksi: Suomessa 1985 ja Isossa-Britanniassa 2002. Molemmat tartunnan saaneet olivat lepakkotutkijoita, jotka eivät olleet ottaneet rabiesrokotusta.

Suomessa tartunnan saanut sveitsiläistutkija kuoli lepakkoraivotautiin. Myös Britanniassa sairastunut menehtyi tautiin.

– Lepakkoraivotauti toimii kuin rabies yleensä, eli sitten kun ne oireet alkavat, on jo liian myöhäistä. Oudosti käyttäytyvää lepakkoa kannattaa väistää. Jos kyseessä on lepakkoraivotauti, ne voivat hyökätä, kertoo Nokireki.

Lepakot ovat Suomen luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja eläimiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lepakkoraivotauti

Tutkijat onnistuivat eristämään Inkoon lepakosta European Bat Lyssavirus type 2 eli EBLV-2-tyypin raivotautiviruksen.

Aiemmin Suomessa on todettu lepakkoraivotautia Turun seudulla vuonna 2009. Myös silloin taudinkantaja oli vesisiippa.

Lepakkoraivotautia esiintyy myös maissa, joissa luonnonvaraisissa pienpedoissa tai koirissa ei muuten esiinny rabiesta. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi Tanska, Norja, Saksa ja Britteinsaaret.

Jos epäilee lepakon sairastavan raivotautia, on otettava yhteyttä paikalliseen kunnaneläinlääkäriin. Evira tutkii kuolleet lepakot raivotaudin varalta.

Written by:

Joonas Alanne

Ota yhteyttä

Kommentit (4)

Kommentit

"Lepakko hyökkäilee ja yrittää purra". Luonnossakinko? Tämä kuollut lepakko on ilmeisesti ollut ihmisen hoidossa, kun on törmäillyt seinään "ja lopulta kuollut". Siis löydetty tutkittavaksi, mihin kuoli.

Voisi vähän valottaa sitä, onko metsässä könyävälle ihmiselle raivotautinen lepakko vaaraksi? Lepakkotutkijat ovat joskus tautiin kuolleet, siis menneet sörkkimään tautisia elukoita ja saaneet niin tartunnan.

rva Ränni

Voi vaikka ollakkin, kuuluen juttuna ainakin samaan kastiin kuin vanhalla kiukkuisella mopo pahasti keulimaan lähteneellä Putkosella... :-) - tällä Persujen mollaamisen täytteisellä viikonlopulla saatiin maamme viiden ja puolen miljardin velanoton lisäksi Sanni Gran-Laasosen valtion ainakin vielä puolen miljardin omaisuuden myyminen hyvin sivutettua.

venäjän trolli