Puheenaihe

Näin eutanasia tehtäisiin Suomessa – Lääkäri: "Se ei ole teknisesti vaikeaa"

Keskustelu eutanasiasta jakaa nyt Suomessa mielipiteitä. Eutanasian tekninen toteuttaminen ei nykyisen lääketieteellisen tiedon turvin olisi teknisesti vaikeaa. – Kuva ei liity tapaukseen.

Päivi Tuovinen / Arkisto

Keskustelu eutanasiasta eli laillistetun kuolinavun antamisesta on käynyt alkuvuoden ajan kuumana Suomessa. 

Eduskunnan käsittelyyn ollaan tuomassa lakialoitetta, joka läpimennessään toisi eutanasian saamisen maassamme lailliseksi. Aloitteen takana ovat peräti yli 63 000 kannattajan allekirjoitukset.

Uusimpien tutkimusten mukaan noin kolme neljäsosaa suomalaisista kannattaa eutanasiaa – vastustajia on kymmenkunta prosenttia.

Jos eutanasia laillistetaan Suomessa, maassamme todennäköisesti otettaisiin käyttöön kokonaan oma malli, joka poikkeaa esimerkiksi Belgian tai Alankomaiden mallista.

Asiaan on perehtynyt Helsingin Lassilassa sijaitsevassa Terhokodissa yli 20 vuotta toiminut lääkäri Juha Hänninen. Hän kertoo oman näkemyksensä eutanasiakeskusteluun Etelä-Suomen Median kaupunkilehdissä.

Hännisen mukaan eutanasian lääketieteellinen toteuttaminen ei ole teknisesti vaikeaa. 

– Aivan viimeisessä vaiheessa potilaan suoniyhteys avataan ja hän saa rauhoittavaa ja pahoinvointia helpottavaa lääkettä. Sen jälkeen potilaalle annetaan joko hengityksen lamaavaa tai sydämen pysäyttävää lääkettä, Hänninen kertoo.

– Tähän tapahtumaan kuluu aikaa muutamia kymmeniä minuutteja. Arvokas kuolema tulee taata jokaiselle potilaalle, joka haluaa eutanasian.

Hänninen korostaa, että eutanasia on eri asia kuin Terhokodissa nykyisin annettava saattohoito.

Parantumattomasti sairaiden eutanasia on nykyisin sallittu vain Alankomaissa, Sveitsissä, Belgiassa, Luxemburgissa ja Yhdysvalloissa Oregonin osavaltiossa, joissa lainsäädäntö sallii eutanasian tarkoin määritellyissä tapauksissa.

Ruotsissa passiivinen eutanasia sallittiin huhtikuussa 2010 ja ensimmäinen tällainen eutanasia suoritettiin saman vuoden toukokuussa.

Suostuisitko pyytämään itsellesi eutanasiaa, jos olisit parantumattomasti sairas ja kovissa tuskissa?

Kyllä. Arvokas kuolema on minulle tärkeä.
89% (479 ääntä)
Ei. Eutanasia ei ole eettisesti oikein.
11% (59 ääntä)
Ääniä yhteensä: 538

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (20)

Kommentit

Muutaman koiran lopetuksen

Muutaman koiran lopetuksen seuranneena itsekin ottaisin sen kuoleman vaikka heti.

Se on kyllä kumma juttu että

Se on kyllä kumma juttu että elukoita ei saa turhaan kiduttaa mutta mummoa saa.

Kova on hinku tappaa ihmisiä

Kova on hinku tappaa ihmisiä niin elinkaaren alku- kuin loppuvaiheessa. Kunhan ei mennä niin pitkälle kuin Belgiassa, jossa masentunut parikymppinen nainen sai eutanasian. Voin kuvitella, miten erilaiset diktatuurit ottavat innostanpoukeana tämmöisen käytännön laillistamaan mielipidevankien eliminoimisen. "Lupa tappaa" kun on saatavissa aina kun tarvitsee. Jo nykylakien aikana kuolemansairaat ihmiset saattohoidetaan kipulääkkeiden tuella kuolemaansa. Miinunkin äitipuoleni oli kokonaista 2 päivää sairaalassa, kun lääkäri päätti kysymättä omaisten lupaa lopettaa nesteytyksen kokonaan. Kuolema tuli vuorokaudessa, kukapa selviäisi hengissä ilman vettä...

Mitä siihen kenelläkään on

Mitä siihen kenelläkään on sanomista, jos ko. masentunut nainen itse halusi eutanasiaa? Sehän oli hänen elämänsä. Jospa hänen elämänsä ei ollut yhtä hohdokasta kuin sinun tai niitten valtioneuvostossa istuvien jalokivikoristeissaan kimaltelevien blondien, jotka vastustavat eutanasiaa koska heille, ja nimenomaan heille (!) elämä on niin ihanaa, vaan hän joutui sen sijaan istumaan yksin surkeassa murjussaan köyhänä, rumana ja hyljeksittynä. En ymmärrä ollenkaan, mikä hinku ihmisillä on puuttua toisten elämän tai kuoleman ratkaisuihin. Kyllä täällä maailmassa ihmisiä riittää vaikka muutama niistä lähtisi ennenaikaisesti pois omasta tahdostaan. Äitipuolesi puolesta on syytä olla iloinen, sillä sairaalassa on todella ankeaa olla sairaana. Siellä sitä joudut paljastamaan kaikki intiimit toimintosi muitten samassa huoneessa potevien vierailijoille, jotka ravaavat häiritsemässä tuskaisaa untasi .

Kyllä kai kaikki puoltaisivat

Kyllä kai kaikki puoltaisivat eutanasiaa joissakin tapauksessa. Minullekin tuli Hännisen kuvauksesta mieleen koiran lopetus. Samalla tavallahan se sitten menisi ihmisten kohdalla kivuttomasti. Mutta jos laki toteutuu, rajanveto ei varmaan ole helppoa. Potilas haluaa, mutta entä jos hän muuttaakin mielensä. Eikä pysty sitä ilmaisemaan. Hänninen on saattohoidon lääkäri niinkuin Tiina Saartokin, joka ei kannata eutanasiaa. Saarto kertoi mahdollisuudesta nukuttaa potilas viime vaiheessa. Käytetäänkö tätä keinoa? Sehän vaatisi nukutuslääkärin käynnin. Monikin eutanasian kannattaja puoltaa asiaa omien kokemustensa perusteella. on ollut mummo tai joku muu omainen kuolemassa ja asiat eivät menneet hyvin. Ossertore kirjoitti, että mitä kenelläkään on siihen sanomista, jos masentunut nainen haluaa eutanasiaa? Ei kai olekaan, mutta kun lääkäri sen toteuttaa, niin ymmärrän hyvin, että lääkäri voi nähdä masentuneen tilanteessa muitakin vaihtoehtoja, joita ei masentunut itse näe. Ymmärrän senkin, ettei lääkäri välttämättä halua eutanasiaa toteuttaa tällaisen ihmisen kohdalla. Ja mitä sitten, jos laki toteutuu? Pitääkö lääkärin potilaan (erittäin harkitunkin) toiveen mukaisesti päättää elämä? Niinkuin nyt abortti kuuluu gynekologin työhön? Siinä asiassa en edes käsitä, miten sitä asiaa puolustellaan naisen oikeudesta omaan ruumiiseen. Kun sen naisen ruumiin sisällä kasvaa ihan oma itsenäinen ruumiinsa. Hänninen on aikaisemmin puhunut hyvän saattohoidon ja kipulääkityksen puolesta. Nyt hän kannattaa eutanasiaa varmasti painavin perustein. Mutta miten sen voi taata tai tietää, ettei rajat pikkuhiljaa siirry siinäkin asiassa niinkuin aborteissa, jonka tällä hetkellä saa kaikki sosiaalisin perustein?

Kyllä, lääkärin joka

Kyllä, lääkärin joka toteuttaa valaansa täytyy lopettaa kärsivän elämä tämän niin halutessa ja toistuvasti siitä pyytäessä. Eutanasiaa ei myönnetä ilman toistuvaa pyyntöä, siis kuolinapua haluavan omaa pyyntöä. Eutanasiasta ei myöskään päätä yksi ihminen vaan vähintään kaksi ihmistä keskustelee kuolinapua haluavan kanssa aiheesta. Kuolinavun saaja päättää itse milloin kuolema tapahtuu vai tapahtuuko ollenkaan. Hänen on siis kyettävä ilmaisemaan tahtonsa. Ihmisellä pitää olla oikeus päättää mitä hänelle tapahtuu ja mitä hänelle tehdään. Oli syy mikä tahansa on ihmisellä oltava oikeus päättää elämänsä, niin halutessaan, hyvään kuolemaan - eutanasiaan. Miksi ihmisen pitäisi kärsiä ja elää, jos elämä on taakka. Nuoren pitkään sekä syvästi masentuneen ihmisen eutanasia hänen niin halutessaan on vahva empaattinen teko ja oikein, eutanasiaa ei myönnetty hänellekään 'tosta noin vaan' asiaa selviteltiin ja pohdittiin pitkään ennenkuin lupa myönnettiin. Samoin viime kesänä esille tuotu olympiatason vammaisurheilijan helpottunut olo siitä, että hänelle on myönnetty lupa eutanasiaan. Hän elää tuskiensa kanssa juuri niin kauan kuin jaksaa mutta tietää nyt, että pääsee pois kun tuskien sietokyky loppuu. Lääkkeetkään eivät jokaisessa tapauksessa vie tuskia. Mitä me tiedämme nukutetun ihmisen kivuntuntemuksista. Miten kauan ihmisiä pidettäisiin nukutettuna, ravintoa ja nestettä sekä nukutuslääkkeitä suoneen, kuinka kauan. Kaikki vaikeat sairaudet tai vammat eivät johda nopeaan kuolemaan. Vain ihminen itse voi määritellä onko hänen elämänsä elämisen arvoista vai ei, toisen nahkoihin ei voi mennä. Eikö ole inhimmillisempää ja empaattisempaa antaa ihmisen kuolla rauhallisesti hänen niin halutessaan ja toistuvasti halunsa ilmaistessaan. Jos ei hyväksy aborttia tai kuolinapua on erikoistuttava sellaiselle alalle, jossa niiden kanssa ei joudu tekemisiin.

Hei, Caritas. Lääkärin, joka

Hei, Caritas. Lääkärin, joka toteuttaa valaansa ei tarvitse tällä hetkellä lopettaa kärsivän elämää. Suurin osa lääkäreistä vastustaa eutanasiaa.

Hyvin kirjoitettu, kiitos.

Hyvin kirjoitettu, kiitos. Häiritsee vähän kun keskustelu on etiikassa ja muussa korkealentoisessa. Eutanasian kanssa on tonneittain vaikeuksia ja ongelmia esimerkiksi Hollannissa, jossa eutanasia on laillistettu. Karmivia tapauksia, joissa mummo on 20 vuotta sitten päättänyt aikanaan haluavansa "arvokkaan kuoleman" eutanasian muodossa. Myöhemmin katunut päätöstään mutta lääkäri antaa nukutuslääkkeen salaa kahvissa ja pyytää perhettä pitämään kiinni vastustelevaa ja rimpuilevaa mummoa, jotta saa piikitettyä kuolemaan. Yök. (lue tarkemmin esim. tämä tapaus täältä > http://tinyurl.com/jod5gzo ) Meillä Suomessa on jo nyt hurjia ongelmia edunvalvonnan, perillisten ja muiden sivullisten kanssa - nyt on "vain" se epäeettisyys, että hoitoa tarvitseva unohdetaan laitokseen. Tähän soppaan kun vielä lisätään se, että voidaan nopeuttaa elosta lähtö vuosikymmenillä niin kuulostaa karmivalta. Miksi ihmeessä em. Hollannin probleemat eivät toteutuisi täällä Suomessa?

Näin sähköt katkaistaan

Näin sähköt katkaistaan talosta! Sähkömies: "Ei ole teknisesti vaikeaa"! Johan oli taas uutinen!!!

Huvittavaa kuinka monella on

Huvittavaa kuinka monella on sellainen mielikuva että sitä aletaan tilaamaan huvikseen jos se sallitaan. "Päivää onko lopetuskeskuksessa, tilaisin yhden eutanasian itselleni ja naapurille myös."

Eutanasia lakiin ja HETI!

Eutanasia lakiin ja HETI! Tämä on vaatimus ja tästä ei keskustella enää!

Saako kaliberin valita itse?

Saako kaliberin valita itse? Toisaalta ihmetyttää se, että tässäkin on byrokratialla kiire, eli eutanasian tulisi tapahtua minuuteissa. Vai onko täm kustannuskysymys? Montako kymmentä tuhatta suomalaista nukutettaisiin pois heti alkuunsa perikunna ilksi? Kunnon nukutus salli aivoleikkaukset ja luuston korjaamiset, joten anestesian aikana tapahtuva lamaannuttaminen lienee aikavievämpi mutta luultavasti hellempi keino kuolla.

On erinomainen asia, että

On erinomainen asia, että maahamme saadaan vihdoinkin laki, joka mahdollistaa järjenvastaisen, täysin tarpeettoman ja epäinhimillisen kitumisen ja kärsimyksen vähentämisen ja antaa kaikille sitä haluaville mahdolisuuden myös hyvään elämään erottamattomasti liittyvän hyvän kuoleman sekä pääsemme samalla eroon sellaisista epämääräistä de facto eutanasiakäytännöistä, joita nykyään joudutaan harjoittamaan. Te lääkärit, jotka puolustatte ihmisen velvollisuutta kärsiä tuskissaan ja kitua viimeiseen hengenvetoon saakka, ryhdistäytykää ja alkakaa kantamaan ammatinvalintanne ja valanne mukaista vastuuta.

Eutanasiaa tehdään jo

Eutanasiaa tehdään jo Suomessa. Kun vanha sairas ihminen sairastuu keuhkokuumeeseen, hänelle ei anneta antibioottia, joten kuolema on varmasti tulossa. Olen ollut paikalla terveyskeskussairaalassa kuulemassa, kun lääkäri kysyi vanhan ihmisen lapselta, saako jättää antibiootti antamatta, jos tulee keuhkokuume. Tuskin kaikki lääkärit edes kyselevät omaisilta lupaa antibiootin antamatta jättämiseen. Toinen tapa päästä vanhasta sairaasta ihmisestä eroon, on se, että jätetään elvyttämättä. Lääkärin valalla ei ole mitään merkitystä, kun lääkärit kokevat vanhan ihmisen tulleen heille ja kunnalle liian rasittavaksi.

Eräs toinen keino on mitä

Eräs toinen keino on mitä lääkärit on käyttänyt, ei anneta nestettä, joten kuolet janoon. Aika outoa, ettei syyttäjä ole tutkintaa tehnyt, kyseessä on kiruttamalla tapahtuva murha.

Tämä on arkipäivää

Tämä on arkipäivää vanhuksille sairaaloissa. Keinoja on monta, eikä ne ole kärsimystä vältteleviä

Sipilä on pääsemässä valtaan

Sipilä on pääsemässä valtaan ja tuomassa Josef Mengele lääkärit tappamaan ihmisiä. Köyhät tapetaan jotta rikkaat pääsevä rellestämään köyhien kustannuksella, HEIL HITLER, MUIL MUSSOLIINI, MEIL SIPILÄ. Sipilän SUOMI, HEIL SIPILÄ http://www.kotipetripaavola.com/bergenbelsen.html

Aletaanko seuraavaksi

Aletaanko seuraavaksi tappamaan sokeana tai kuurona syntyvät lapset. Entäs syöpäosastolla olevat lapset, alkaako eduskunta Sipilän ja Bernerin johdolla tappamaan SYÖPÄ LAPSIA. Eikös Berneriltä helposti Saksaa puhuvana taivu sana HEIL HITLER, kun marssittaa sairaita lapsia tapettavaksi ja polttouuniin poltettavaksi. Eikös tämä Adolf Eichmann hoitanut Saksassa "liikenneministerin virkaa"

Miksi on pakko tappaa.

Miksi on pakko tappaa. Loppuvaiheiden kivunhoito on erittäin hyvissä käsissä, ja viimeisenä voidaan vaivuttaa uneen eli pidetään koomassa.

Loppuvaiheen kivunhoito ei

Loppuvaiheen kivunhoito ei ole hyvissä käsissä joka paikassa, vaikka se olisi mahdollista. Niinkuin tämä lääkäri Saarto sanoo, joka paikassa ei kiinnitetä huomioita hyvään kipulääkitykseen niinkuin varmasti Terhokodissa saattohoitopotilailla. Mistä se sitten johtuu? Hoitavista henkilöistä, lääkäreistä ja hoitajista vai mistä. Kuolema on vähän ikävä juttu ja edelleen on hoitajia, jotka välttelevät käymistä kuolevan luona, jolloin voisi varmistaa mahdollisimman tehokas kipulääkitys (jos lääkäri on niin määrännyt).

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu