Puheenaihe

Soldiers of Odin -juttu käräjillä – miehiä syytetään pariskunnan pahoinpitelystä

Kuvituskuva.

Arkisto

Syyttäjä vaatii kolmelle miehelle sakkorangaistusta Imatralla viime vuoden maaliskuussa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Pahoinpitelystä epäillyillä oli yllään Soldiers of Odinin -tunnukset.

Kaupunkilehti Imatralainen kertoo, että Etelä-Karjalan käräjäoikeus käsitteli asiaa tänään.

Tapahtumat saivat alkunsa paikallisen ravintolan ulkopuolella, kun epäillyt puuttuivat pariskunnan väliseen riitaan. Syyttäjän mukaan yksi epäillyistä kävi yllättäen pariskunnan miehen kimppuun tönäisemällä tätä ja lyömällä sen jälkeen päähän.

Pahoinpidellyksi joutuneen miehen tönäistyä pahoinpitelijän pois, kaksi pahoinpitelijän kaveria riensi tämän avuksi ja löi pahoinpideltyä ainakin päähän. Pahoinpidellyn miehensä avuksi rientänyt nainen sai mustelman silmäkulmaansa jonkin syytettyjen lyönneistä osuessa vahingossa häneen.

Syyttäjän mukaan yksi vastaajista syyllistyi myös toiseen pahoinpitelyyn. Tapahtumapaikalla ollut mies oli soittamassa hätäkeskukseen, kun epäilty otti tämän kaulalta takaapäin kuristusotteen ja löi tätä nyrkeillä selkään ja niskaan.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus antaa asiassa tuomion huhtikuussa.

Lue koko juttu Imatralaisesta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (4)

Kommentit

Millähän tavalla tällaiset

Millähän tavalla tällaiset roskasakit saataisiin vietyä vaikka Siperiaan? Täällä ei tarvita tuollaisia pölvästejä, jotka tekevät mitä päähän pälkähtää. Koettakaahan arvoisat "soturit" ymmärtää, ja lähtekää ulos Suomesta. Emme tarvitse teitä.

"tekevät mitä päähän pälkähtä

"tekevät mitä päähän pälkähtä" Siperia? Vietyä Siperiaan? "poistaa maasta" Sekopäisellä räyhävaarilla nyt jääneet lääkkeet taas ottamatta ennen nettituokiota.

Tuo sakki on nimenomaan

Tuo sakki on nimenomaan sellaista, joka on ottanut oikeudet omiin käsiinsä. Ole itse räyhäämättä. Suomi ei tarvitse roskasakkia. Vai kalahtiko kalikka...?

Minusta tuo kylläkin

Minusta tuo kylläkin kuullosta pahoinpitelyn ESTOLTA, eli siis miten hemmetin sekaisin tässä maassa kaikki oikein taas on. "Odinit menivät väiin ennenkuin mies hakkasin naisensa" => "epäillyt puuttuivat pariskunnan väliseen riitaan" - Ja oikein mustelma tuli yhdelle mukana olleista. HA HA HA. Tänään muuten taas muslimit tappoivat väkeä raalla tavalla Eurooppalaisessa kaupungissa, vähintään siis yhdessä. Ei tullut mustelmia, mutta veri lensi hienosti. Onneksi ei ollut Odineita paikalla ! EIkä muitakaan auttajia !

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu