Makumaailma

Tuomarinkylän kartanoravintola kiinni pysyvästi – ehti toimia vain vajaat pari vuotta

Tuomarinkylän kartanon päärakennus on rakennettu 1790-luvulla. Päärakennus toimi tilausravintolana ja lounasravintola oli siipirakennuksessa.

Arja-Riikka Nikkilä

Kotisivulla on koruton teksti: Ravintola Dumari on suljettu pysyvästi.

Tuomarinkylän historialliseen kartanomiljööseen avattu Dumari ehti toimia vain vajaat kaksi vuotta.

Ravintolaa pyörittävällä taustayhtiö Ampersand Wellnessillä on lukuisia maksuhäiriöitä jo viime vuoden kesästä alkaen.

Yritys on esimerkiksi saanut yksipuolisen tuomion velkomusasiassa koskien lähes 43 000 euron luottoa Finnveralta. Maksamatonta verovelkaa yrityksellä on yli 16 000 euroa.

Ravintolalla on myös ollut puutteita oma-aloitteisten verojen ilmoittamisessa. Konkurssissa yritys ei kuitenkaan ole.

Lounas- ja tilausravintola Dumari lähti liikkeelle kunnianhimoisin tavoittein. Se pyrki erottautumaan muista lounaspaikoista, ja annokset tarjoiltiin pöytään.

Vaivaa nähtiin myös raaka-aineiden hankinnassa. Tavarantoimittajana oli esimerkiksi Herttoniemen ruokaosuuskunta, jolle niin ikään ravintola ehti velkaantua.

Ravintola suunnitteli käynnistävänsä myös panimotoiminnan. Aiemmin media-alan yrittäjänä toiminut omistaja oli tutustunut käsintehdyn Cask Alen valmistukseen Englannissa.

Tarkoitus oli jopa vuokrata viereinen pelto mallasohran viljelyyn.

Tuomarinkylän kartanon omistaa Helsingin kaupunki. Kartano oli vuoteen 2013 asti museona. Kaupunginmuseo joutui kuitenkin rahapulassa luopumaan kartanomuseon ylläpidosta ja keskittämään toimintojaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Valot syttyivät Tuomarinkylän kartanoravintolassa21.11.2015 14.36
Rastilan kartano yritetään vuokrata jo tulevaksi kesäksi5.5.2017 07.35
Tuomarinkylän ravintola ja brittipubi innostavat jo – ”Tilat kunnostetaan vanhaa kunnioittaen”29.9.2015 19.20
Tuomarinkylän kartanoon ravintola – käsintehtyä olutta ja lounasta24.9.2015 18.20
Kartanoravintolan haaste: Tyhjää tai tungosta26.10.2014 08.00

Kommentit (3)

Kommentit

Helsingin ideologialle

Helsingin ideologialle ravintolan lopettaminen on hyvä asia. Nyt kartano voidaan vuokrata vaikkapa yleishyödyllisille anarkisteille 50eur/kk. Samalla tuetaan kansalaistoimintaa 100keur per vuosi. Ehtona on tietenkin, ettei tilaa pidetä yllä, vaan kaupunki purkaa rakennuksen parin vuoden käytön jälkeen.

Ravintola kannattaa harvoin

Ravintola kannattaa harvoin korkeintaan veronkierolla ja sehän on laitonta.

Sijainti ja sijainti on

Sijainti ja sijainti on kuitenkin tälläisessä pienessä kaupungissa kuin Helsinki on, on ykkösasia. Ja myös Suomen kaiken kattavat verot, tappavat vähänkin toiminnan.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu