Puheenaihe

Mummodiskossa muhii menestys – "Invataksit loppuivat Helsingistä"

TANSSI Mummodiskojen järjestämistä varten syntyi yhdistys. Lanteet liikkuvat myös Teetansseissa.

Mummodiskon osallistujista valtaosa oli naisia, mutta diskoilla voi myös yksin. Naisten tanssittajiksi löytyi myös mukana olleita nuorempia miehiä. Järjestäjät tekevät töitä saadakseen tulevaan Mummodiskoon enemmän seniorimiehiä. Diskoon tuli myös kymmeniä vieraita pyörätuolilla.

Eveliina Tahvanainen

Syyskuussa Tavastialla järjestetty Mummodisko osoittautui niin suosituksi, että nyt on perustettu yhdistys Mummodiskojen järjestämiseksi.

Mummodisko ry järjestää seuraavan Mummodiskon Tavastialla 13. joulukuuta.

– Perustimme yhdistyksen, jotta pystymme hakemaan apurahaa diskojen järjestämiseen, jotta ne pysyvät ilmaisina, Mummodiskon tuottajana ja dj:nä toimiva Mikko Haapalainen kertoo.

Hän on geronomiopiskelija, kuten myös yhdistystä perustamassa olleet Joni Tammisalo ja Sanna Toivonen. Geronomit ovat vanhustyön asiantuntijoita.

– Ensimmäiseen Mummodiskoon tuli yli 700 kävijää. Invataksit loppuivat kaupungista tapahtuman alla, niillä oli niin paljon kysyntää, Haapalainen jatkaa.

Kaikki eivät tykkää pullakahvimeiningistä."

Tulevan, pikkujouluteemaisen Mummodiskon tuottavat yhdessä Mummodisko ry, Siskot ja Simot -yhteisö sekä hyväntekijä Brother Christmas.

Siskot ja Simot oli tuottamassa myös ensimmäistä Mummodiskoa.

– Neuvottelut tulevan Mummodiskon esiintyjistä ovat kesken, mutta isoja nimiä on luvassa.

Tavastia sopii hyvin senioridiskon tyyssijaksi.

– Paikka tuo monille muistoja mieleen. Ja siellä on baari auki, voi ottaa lasillisen. Kaikki eivät tykkää pullakahvimeiningistä.

Ajatuksena on, että Mummodiskoja alettaisiin järjestää myös muualla Suomessa.

Seniorien lanteet liikkuvat muuallakin, sillä Oopperan lämpiössä on pyörähdelty varttuneeseen tyyliin syksystä 2013 alkaen.

Teetanssit järjestetään oopperan esityskauden aikana kerran kuussa.

– Tanssijoita on tuollaiset 400–600 kertaa kohti, lämpiö vetää paljon tanssijoita. Mukana on aina jo ennestään tuttuja kasvoja, mutta myös uusia tulokkaita, Kansallisoopperan yleisö- ja yhteiskuntavastuupäällikkö Lauri Pokkinen kertoo.

Tanssit alkavat aina kello 15, mutta kahvio aukeaa jo tuntia ennen ja ensimmäiset saapuvat jo tuolloin.

Joillakin on mukana oikeat tanssikengät, mutta noin muuten pukeutuminen on vapaata, tanssimaan voi tulla sellaisena kuin on.

– Voisi sanoa, että asu on vapaa, mutta pakollinen.

Pokkinen kehaisee varttuneempaa sukupolvea ja kertoo heidän tietävän minkälainen sosiaalinen etiketti tansseissa on.

– Tanssiminen on tälle sukupolvelle niin ominaista, Pokkinen jatkaa.

Kulloinenkin tanssiyhtye soittaa perinteistä tanssimusiikkia ja solisti laulaa.

Musiikkina kuullaan kaikenlaista humpasta, jenkasta ja tangosta foxin kautta vaikkapa valssiin.

– Me emme syötä täällä oopperaa tanssien nimellä. Yhtymäkohtaa oopperaan tuo paikan lisäksi se, että solisteina on myös oopperalavoilta tuttuja laulajia, Pokkinen kertoo.

Naisia tulee aina tanssimaan enemmän, joten miehille löytyy lämpiöstä tanssitettavia mukavasti.

– Joskus tanssijoita tulee kauempaa, viimeksi taidettiin soittaa Kouvolasta, että voidaanko tulla bussilla tanssimaan.

Oopperan Teetanssit

Seniorien Teetanssit tanssitaan Kansallisoopperan päälämpiössä. Tansseissa pyörähdellään ikivihreiden tahdissa, vaihtelevien yhtyeiden ja solistien säestyksellä.

Teetanssit suoratoistetaan verkon välityksellä ja lähetyksen voi maksutta vastaanottaa jokainen halukas palvelutalo ja hoivalaitos Suomessa. Näin halutaan kannustaa yhteisöllisten tanssien järjestämiseen ja lisätä hyvinvointia.

Teetansseja 8.11. kello 15 alkaen tahdittaa Kimmo Leppälän orkesteri solistinaan tenori Aki Alamikkotervo. Vuoden viimeiset teetanssit ovat 13.12., tanssit jatkuvat kuukausittain kevätkaudella 2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (3)

Kommentit

Mummot ja papat jyrää! Oikein

Mummot ja papat jyrää! Oikein, Jokainen meistä vanhenee, vuosi vuodelta(senkin jupit)!!

Ja anteeksi vielä, kaiken

Ja anteeksi vielä, kaiken maailman hölö konsultit!

Kai ne taksit jotka mummoja

Kai ne taksit jotka mummoja rahtaa on kuitenkin mummotakseja eikä mitään inva takseja. Tässä yritetään rinnastaa mummot vammaisiin. Ikä ei ole vamma! taas uusi versio vihapuheesta. Ja keskenäänkö ne mummot siellä tanssii? ei vaareja ollenkaan vai? https://www.youtube.com/watch?v=rGB8Bt28qyU

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu