Puheenaihe

Entinen huippu-urheilija Mika, 43, saa toimeentulon Kelasta ja ruuan leipäjonosta – näin koditon mies elää, kaipaa läheisyyttä ja lapsiaan

YHTEISKUNTA Asunnottomuus on yhä etenkin keski-ikäisten miesten ongelma, joskin nuorten ja naisten osuus kasvaa. Jotta pääsisi taas jaloilleen, tarvittaisiin ensin oma koti, sanoo asunnoton Mika.

Mika toivoo, ettei vuoden päästä enää olisi samassa tilanteessa. Sitä ei kuitenkaan vielä voi tietää.

Aki Hast

Nyt ei mene kovin hyvin.

Mika, 43, on asunnoton. Tapasimme hänet ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Mitä hänelle kuuluu nyt?

Haastattelu hoidetaan Keravan suojakotiyhdistyksen tiloissa, jossa Mika on viettänyt ison osan ajastaan ennen kuin tiet yhdistyksen kanssa erkanivat.

Huoneeseen astelee nuhjuisen näköinen mies. Tukka sekä parta ovat päässeet kasvamaan viime näkemästä. Muutama hammas puuttuu ja painokin on tippunut. Puheen pienestä sammalluksesta voi päätellä, että oluen ottaminen on aloitettu hyvissä ajoin.

– Aika heikosti menee, hän myöntää.

– Olen kiertänyt ympäri Suomea. Milloin missäkin, hän tiivistää vastauksen kysymykseen, missä hän on viettänyt yönsä sitten viime näkemän.

Suunnitelmia ei voi tehdä montaa päivää edemmäs. Uusi yöpaikka yleensä määrää jalkojen suunnan. Omaisuus on pakattu yhteen laukkuun.

– Rappukäytävät, huoltoasemat. Kirjasto on hyvä paikka, hän luettelee.

Junassa ei voi enää olla, sillä liput tarkistetaan jokaiselta.

Kesällä ollaan ulkona. Talvella mennään halvalle risteilylle.

Toimeentulo tulee Kelalta. Muuta tulon lähdettä ei ole. Ruokaa saa leipäjonosta. Valmistusta vaativilla aineksilla ei ole käyttöä, sillä mahdollisuutta ruoanlaittoon ei ole.

Useampia PM- ja SM-mestaruuksia on voitettu."

Kaidalla tiellä hän on kuitenkin pysynyt.

– Mitä nyt muutaman kerran on viety juoppoputkaan. Ihan turhaan kylläkin, hän naurahtaa.

Asiansa hän hoitaa puhelimella. Puhelin on osoittautunut tärkeäksi esineeksi, sillä lähes kaiken voi hoitaa nykyään verkossa. Puhelinta ei saisi hukata, vaikka muutakan kerran on niinkin päässyt käymään.

Mikan elämässä on ollut valoisiakin aikoja. Paljonkin. Tuusulasta lähtöisin oleva Mika kertoo olleensa nuorempana kova urheilemaan, etenkin yleisurheilussa ja ohjauskelkkailussa. Useampia Pohjoismaiden sekä Suomen mestaruuksiakin on voitettu, hän kertoo vaatimattomana.

Mika rakensi ison omakotitalon Sipooseen. Oli pitkä ura rakennusliikkeellä. Oli vaimo sekä lapset.

– Kaikki oli kondiksessa.

Pojan lupasin viedä Monster Jamiin."

Sitten kuvioihin astui alkoholi. Pian lähti vaimo sekä lapset, talo meni myyntiin ja rahat kurkusta alas.

Mika ei ole kuitenkaan menettänyt toivoa. Elämä on vielä mahdollista saada raiteilleen.

Kaikki asuntohakemukset on tehty, mitä vaan on voinut tehdä. Ja osaavalle kirvesmiehelle löytyy aina töitä, hän tietää.

Ensin tarvittaisiin kuitenkin se asunto.

– Olen ollut ihan riittävästi öitä taivasalla.

Kodille ei ole juuri vaatimuksia, kuin että se olisi oma, ja lähellä lapsia.

Mika kertoo kaipaavansa läheisyyttä. Ex-vaimoa ei niinkään. Lapsia hän tapaa.

– Pojan lupasin viedä Monster Jamiin, Mika sanoo.

Kysyttäessä, missä Mika näkee itsensä vuoden päästä, hän miettii hetken.

– Toivoisin, etten ole tässä tilanteessa. Sitä ei voi vielä tietää.

Mikan haastattelun julkaisi ensin Keski-Uusimaa.

Apua jaossa

YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi vietetään tiistaina 17. lokakuuta. Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee perusoikeutta omaan kotiin.

Esimerkiksi Keravalla köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen tapahtuma järjestetään Sampolan aukiolla ja helluntaiseurakunnan tiloissa kello 17–21. Helluntaiseurakunnan tiloissa on yöpymis- ja saunomismahdollisuus. Myös parturin ja kampaajan palveluja on saatavilla. Jaossa on myös ruokakasseja sekä vaatteita aikuisille ja lapsille.

Tapahtuman järjestää Keski-Uudenmaan Nuorisoasuntoyhdistys ison yhteistyöverkoston kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (13)

Kommentit

Ei tuo valitettavasti tuosta

Ei tuo valitettavasti tuosta nouse, ellei raitistu. Mikäli saisikin asunnon, onnistuu varmasti juomaan senkin alta. Töitäkään ei tule juopotellessa. Joillekin tuollainenkaan pohja ei riitä.

Vaan 1% raitistuu että ei ole

Vaan 1% raitistuu että ei ole hyvä suhdeluku.

Jos joudun asunnottomaksi ja

Jos joudun asunnottomaksi ja työttömäksi hommaan 3 metriä köyttä ja lähden nuuksioon viimeiselle retkelle.

No jopas jotakin. On niitä

No jopas jotakin. On niitä pahempiakin juttuja sattunut yhdelle jos toisellekin. Kyllä Mika tuosta jaloilleen pääsee kun vain vähän jaksaa kestää vielä. Tsemppiä!

Vaikka raitistuisikin niin

Vaikka raitistuisikin niin melko mahdoton tilanne silti. Sielä kun on raitistakin sakkia asunnottomana. Olen ihmetellyt että edelleen 7000 asunnotonta Suomessa vaikka vuodesta 2002 lähtien vietetty asunnottomien yö-tapahtumaa ja siitä kasvanut eräänlainen "mediaspektaakkeli". Ja mitään ei tapahdu koska kotouttaminen. Koska maahanmuutto. Maassa kyettiin vuonna 2007 tehty pakkolaki käyttöönottaen käytännössä vuorokaudessa ottamaan haltuun pakolla kiinteistöjä pakolaisille. Ja kun myöhemmin tuli esille kysymys vapautuneiden tilojen käyttöön ottamisesta asunnottomille, niin ministeri kiirehtii kieltämään, että ei sovi. Mitä muuta se siis on kuin että halu pitää asunnottomat kadulla? Kenties poliittisien päämäärien vuoksi. Käytetäänkö asunnottomia poliittisesti hyväksi? Väitän että sama koskee työttömien joukkoa. Jokainen työttömyyden kokenut tietää mitä se oli, kun alkoi osoittamaan oma-aloitteisuuden ja aktiivisuuden merkkejä, jotta omatoiminen poistuminen kortistosta onnistuu nopeammin, ettei kerkeä joutumaan ilmaistyöreserviin. Ethän sinä voi kun olet työtön. Karenssin uhalla. (menetetään hyvät rahat jos lähdet kortistosta). Suomi 100-vuotta on kuin jokin huono tieteiselokuva. Dystopia, jossa on neljä kansalaisluokkaa. Ylimmän ehdoilla käytetään kolmea alempaa hyväksi. Silti kansa äänestää vuodesta toiseen maan johtoon juuri ne yksilöt, jotka eivät edes osaa puhua kuin oikeat ihmiset. Silmätkin kuin niillä uskoon hurahtaneilla, jotka pomppaa ruuhkabussissa messuamaan sanomaansa. Eivät ymmärrä sanoja mitä suoltavat. Kunhan messuavat. Niille jotka veteli niitä -----kuvia äänestyslippuun viimeset kolme vuosikymmentä, tai lottosi äänestyskopissa täyttääkseen jonkin myyttisen kansalaisvelvollisuuden, tehden samalla vain tuhoa lisäämällä kohinaa tulokseen, niiltä kysyn, että miten meni niinkuin omasta mielestä? Ps. Nuuksio olisi ihan hyvä valinta, mutta naru liian hidas keino...

Nälkä lähtee syömällä ja jano

Nälkä lähtee syömällä ja jano juomalla. Ei se asunnottomuus miksikään voi muuttua, jos elämänhallinta on täysin kateissa ja kaikki on heitetty menemään taloja ja perhettä myöten. Korkki kiinni pysyvästi hoitoon hakeutumalla.

Se on juuri näin. Jos

Se on juuri näin. Jos elämänsä haluaa sössiä juomalla, se on ihan oma valinta. Aikuinen ihminen kyllä tietää mitä siitä jatkuvasta juomisesta seuraa ja silti juo. Ei yhteiskunnan tehtävä voi olla asuttaa näitä kaikkia kotinsa jo menettäneitä juoppoja veronmaksajien piikkiin ja antaa vielä juomarahat kylkeen.

Nälkä lähtee syömällä ja jano

Nälkä lähtee syömällä ja jano juomalla. Ei se asunnottomuus miksikään voi muuttua, jos elämänhallinta on täysin kateissa ja kaikki on heitetty menemään taloja ja perhettä myöten. Korkki kiinni pysyvästi hoitoon hakeutumalla.

Kyllähän se hyvin kertoo

Kyllähän se hyvin kertoo suomalaisista päättäjistä että suomessa on ollut 100 vuotta asunnottomia mutta kun maahan käveli 30000 yön timoa niin niille löytyi asunnot välittömästi. Haistakaa paska koko valtiovalta lauloi Irwin aikoinaan.

https://www.youtube.com/watch

https://www.youtube.com/watch?v=VD6zQqlrWEQ https://www.youtube.com/watch?v=ADilN0erl_k

Asunnottomuudesta on tullut

Asunnottomuudesta on tullut katsottua ja luettua montakin dokumenttia. Meillä on ns. metsän miehiä, myös naisia, jotka ovat niin pitkälle erakoituneita, etteivät halua edes elää yhteiskunnan piirissä. Sinnittelevät omillaan jonkin sortin päihteen kanssa niin pitkälle kuin pystyvät ennen hautaa. Vähän niin kuin noissa ideologisesti työttömissä. Ei pienintäkään halua muuttaa asian tilaa, vaikka autettaisiin. Toki pieni ryhmä, mutta näitä elämästä syrjäytyneitä on.

"Asukasx" on niin oikeassa

"Asukasx" on niin oikeassa . Kun halutaan niin asunto löytyy hyvältä paikalta ja ihan laadukas ja tilava , mutta kenelle ? Se löytyy maahan otetulle elätettävälle, hänen tänne kutsutulle perheelle ja melkoisen nopeasti . Vaikka nuo eivät osallistu kuluihin millään tavalla moneen vuoteen (jos koskaan ?) niin vastikkeettomien etujen ja saamisten jakaminen alkaa välittömästi, lain mukaan kuulemma , eikä raha määrää tai hinnasta tingitä kun veronmaksaja maksaa kaiken . Kantasuomalaisia on todellakin ollut asunnottomana vuosikausia . Nuoria ja vanhoja ja kunnon ihmisiä ei mitään aineriippuvaisia vaan ihan tavallisia veroja maksavia ihmisiä . Lait lienee unohtuneet heidän kohdallaan ? Miksi samalla vauhdilla kuin turvapaikan saneelle ei kantasuomalaiselle järjestetä asuntoa ? Sitä saamme ihmetellä ja kysellä loputtomiin vastausta saamatta . Elämästä syrjäytyneet , alkoholistit , työtä vieroksuvat , keitä he ovat ja miksi ovat mitä ovat ? Onko se todella oma halu olla vailla asuntoa , työttömänä , majailla milloin missäkin. Olla peseytymättä , vailla nukkumispaikkaa, nyssäkkää kanniskellen , jatkuvassa epätietoisuudessa mihin päänsä kallistaa kesät talvet ? Vai onko se vain keino esittää tilanne omana valintana , halu elää ilman valvontaa ja määräilyä , mutta ehkä myös häveten heikkouttaan kun tajuaa etteivät kyvyt riitä muutoksen tekemiseen ? Aikoinani vierailin Kyläsaaren majoitusyksikössä jota ei enää onneksi ole . Siellä makaili ns. surffilaudoilla enimmäkseen vanhempia mutta myös nuorehkoja miehiä . Heidän kaltaisiaan jotka saattavat jo alun perin lähtökohdistaan tai monista eri kohtalon iskuista johtuen olla pärjäämättömiä vailla omaa syytään ? Ihmisten kestokyky on niin erilainen . Heitä joilta myös vuosien aineiden käyttö on heikentänyt tai jopa kokonaan vienyt rationaalisen ajattelun on edelleen joukossamme . Heitä jotka tarvitsevat oikeuden asuntoon , mutta myös sen kaiken muun jota maahan muuttaneille , paperittomille , laittomasti Suomessa oleskeleville ja kerjäläisille vaaditaan ja nyt ja annetaankin monessa kunnassa . Heidän kohdallaan ei tarkastella onko kenties omalla elämän tyylillä omilla valinnoilla jotain tekemistä sen suhteen miten nyt menee . He ovat järjestään vain apua tarvitsevia uhreja . Meillä mediassa esiintyy kovalla äänellä julistavia ministereitä , hurskaita kirkkomme edustajia ja x-presidenttejä jotka vaativat ja muistuttavat meitä suvaitsemaan ja varauksetta rahoittamaan inhimillisen kohtelun ja rajattomat ihmisoikeudet Suomessa oleskeleville ja asuville ulkomaalaisille piiruakaan siitä tinkimättä . Jos kantasuomalaiselle tarvitsevalle vaadimme samat oikeudet , ei se kai ole keneltäkään pois ?

Soili Nurminen

On se pois. Se on pois näiltä

On se pois. Se on pois näiltä kunniakansalaisilta. Eikä kantasuomalaisen auttamisesta saa samanlaista gloriaa kuin kunniakansalaisten. Kantasuomalainenhan on ... vain kantasuomalainen, entinen naapuri, entinen duunikaveri, sukulainen, sisko tai veli, serkku, minä. Mutta ei niitä heikkoja ja selkärangattomia tarvitse auttaa, eihän. Mutta nämä korkeasti koulutetut maahamme luvatta tulleet rehelliset ja suoraselkäiset ihmiset, he tarvitsevat kaiken sen avun mitä ikinä vain keksitään antaa. Eikä se ole keneltäkään pois, eihän. Eiköhän tärkein pointti tässäkin ole 'Hei me tienataan tällä'. Kanssakansalaisten 'auttamisella' ei tienaa yhtä hyvin ja helpolla. Ja nopeasti.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu