Puheenaihe

Mikael Jungner paljastaa: "Hakkarainen yritti suudella – veti kädestä tanssilattialle"

Mikael Jungner paljastaa kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen yrittäneen suudella häntäkin.

Juha Perämäki / arkisto

Paljastukset kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) käytöksestä muita poliitikkoja kohtaan jatkuvat. Edellinen kohu kansanedustaja Veera Ruohoon (kok.) käsiksi käymisestä ei ole vielä laantunut, kun tänään pamahti jo uusi.

Entinen kansanedustaja Mikael Jungner (ex-sd.) kertoo tänään Facebook-päivityksessään, että kuusi vuotta sitten Hakkarainen yritti suudella häntäkin.

– Loppuvuodesta 2011 oltiin ravintolassa. Teuvo Hakkarainen, Sinuhe Wallinheimo ja minä. Teuvo pyysi tanssimaan. En lähtenyt, osittain siksi että soitossa oleva biisi oli niin sanottu hidas, Jungner valottaa illan kulkua.

– Teuvo veti kädestä tanssilattialle. Yritti sitten nostaa vyötäröstä. Ei auttanut. Lopuksi koitti suudella mutta sekin meni ohi.

Jungnerin mukaan tapauksesta ei syntynyt hänelle suurta vahinkoa.

– Hieman drinkki läikkyi ja poskelta sai pyyhkiä Teuvon kuolaa. Ymmärrän silti hyvin, miten ahdistavalta moinen hyökkäys tuntuu, yllättäen, kesken työrupeaman ja vielä eduskuntatalossa.

Jungnerin mukaan on väärin, että nainen joutuu vuonna 2017 pelkäämään moista lähestymistä.

– Se että moista joutuu pelkäämään eduskunnassa on kansallinen häpeä, Jungner muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

IL: Teuvo Hakkarainen suuteli kansanedustajaa 5 sekuntia – "Päästä irti äijä"19.12.2017 08.26
Teuvo Hakkarainen pahoittelee käytöstään eduskunnan pikkujouluissa – "Olen käyttäytynyt sopimattomasti kansanedustajakollegaa kohtaan"16.12.2017 13.40

Kommentit (12)

Kommentit

Sateenkaari Teuvo.

Sateenkaari Teuvo.

Teuvo on ollut vaan

Teuvo on ollut vaan suvaitsevainen kaikkia kohtaan ja nyt sekään ei noille femakoille kelpaa. Mikä ihme noita femakoita oikein vaivaa, kun mikään ei sovi?

Kävipä Teuvo Hakkaraiselle

Kävipä Teuvo Hakkaraiselle nolo moka, kun hän meni suutelemaan poliisimiestä, joka kertoo olleensa sillä hetkellä virantoimituksessa. Varmaan lakimies Mikael Jungner Teuvo Hakkaraisen silmissä näytti himottavalta poliisimieheltä.

Tyypillinen suomalainen

Tyypillinen suomalainen pikkujouluihin.

Jungnerista ei välttämättä

Jungnerista ei välttämättä kovassa tumussa ota selvää, onko lintu vai kala niin saattaa vahinko sattua Teuvollekin.

On tämä häpeämätön Teuvo kova

On tämä häpeämätön Teuvo kova jätkä;Yrittää näköjään sekä miehiä että naisia;) Aivan sekopäinen sahuri. Kuka ihme on äänestänyt tätä sekoukkoa Eduskuntaan, KYSYN? Ja haluan vastauksen kans! Hyvää Joulunodotusta teille kaikille;)

Sorry, olikin sekoukko ,

Sorry, olikin sekoukko , pyydän anteeksi aiheettoman kirjoitukseni sen osalta ,

Soili Nurminen

Ja seuraavaksi varmaan Sinuhe

Ja seuraavaksi varmaan Sinuhe Wallinheimon avautuu kokemastaan syrjinnästä, kun Hakkarainen ei häntä hakenutkaan tanssimaan. Samalla kun muutama kansanedustaja ja avustaja keskittyy itsensä viihdyttämiseen tai itsensä esille tuomiseen, hallitus on vihdoin saanut taikatemppunsa esityskuntoon. Tähän asti yhteiskunnalla ei ole ollut varaa hoitaa kaikkia potilaiden sairauksia heidän toiveiden pohjalta, mutta nyt on. Samalla kustannukset alenevat, terveysalan yritykset toimivat voittoa tuottaen ja lisäksi suomalaiset saavat kovasti kaipaamansa lisähallinnon maksettavakseen - ja näistä kaikista kustannusten lisäyksistä huolimatta säästöä tulee yli 3 Mrd.

Seuraavat vaalit on

Seuraavat vaalit on mienkiintoinen vaihe saake delleen eduskuntapaikan K-Suomen vaalipiiristä siellä on persuissa toinenkin aikamoinen Toimi Kankaanpää-"vesseli"?

Ja mistä me tiedämme, että

Ja mistä me tiedämme, että tilanne oli näin päin? Luulenpa, että se oli Jungner, joka lääppi Teukkaa. Nyt purkaa täällä pettymystään.

Hyvinkin niin ,Jungner on

Hyvinkin niin ,Jungner on ollut niin monessa parisuhteessa ainakin julkisuudessa, että sopis pitää jo pienempää ääntä ko. asioissa kuitenkin?

Teuvon pitäisi jo lähteä

Teuvon pitäisi jo lähteä hyvin ansaitulle kansanedustajan sopeutumiseläkkeelle.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu