HS: Vanhuksen epäillään kuolleen kotihoidon laiminlyönnin takia Espoossa

Kuvituskuva

Riitta Kumpulainen

Espoon kaupungin kotihoidon asiakkaana olleen vanhuksen epäillään kuolleen viime keväänä kotihoidossa tapahtuneen laiminlyönnin takia, uutisoi Helsingin Sanomat. Lehden mukaan kaupungille on tehty heitteillejättöilmoitus.

Asiakas oli kotiutunut hiljattain sairaalasta, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Asiakas ei ollut avannut ovea, kun kotihoitaja oli tullut kotikäynnille. Koska hoitajalla ei ollut avainta, hän jätti käynnin välistä. Seuraavana päivänä vanhus löytyi asunnostaan kuolleena.

Helsingin Sanomien mukaan kaikista Espoon kotihoidon vaaratapahtumista tulisi tehdä ilmoitus Hairpro-järjestelmään. Vaaratilanteita ovat tilanteet, joissa asiakkaille voi aiheutua tai on aiheutunut haittaa. Lehden haastattelemien Espoon kotihoidon työntekijöiden mukaan vaaratilanteita tapahtuu useammin kuin tilastot kertovat. Vuonna 2017 tehtiin 600 ilmoitusta.

Espoon kaupungin vanhuspalveluiden johtajan Matti Lyytikäisen mukaan eniten vaaratilanteita tulee lääkkeistä. Hoitajien mukaan asiakkaat ovat saaneet vääriä lääkkeitä tai lääkkeitä ei ole annettu ollenkaan tai oikeaan aikaan, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Lue koko juttu täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Ota yhteyttä

Kommentit (6)

Kommentit

Muttakun paperittomille pitää saada ilmaispalveluita,oikeusapuja,sosiaaliapuja,niin niistä ei tingitä.
Ja kaikki nämä ilmaiseksi.
Vanhus on mitä ilmeisemmin tehnyt koko ikänsä töitä,auttanut suomea itsenäistymään,maksanut joka askeleesta veroa,niin tässä kiitos.

Kräki

Valtaosa (70%) maanne Hoitoalan ammattilaisista ei pidä Robotteja ammatissaan pelkästään tarpeellisina, vaan jopa välttämättöminä tekemään raskaita ja vaarallisia töitä... :-) -tässä ei ole enää peiliin katsomisen paikka, mutta sattuisiko jossain muualla yhteiskunnassanne olemaan mm. vain Yhteiskuntapolitiikka lehden julkaistessa kyseisen tuloksen aukottomana faktana.

venäjän trolli