Puheenaihe

HS: Ilja Janitskin sai tarpeekseen perustamansa MV-lehden kannattajista: "Mä joudun kuuntelemaan 24/7 hirveitä löpinöitä"

Ilja Janitskin kertoo saaneensa tarpeekseen luomansa MV-lehden kannattajista.

Kuvankaappaus / YLE

Maahanmuuttovastaisen MV-lehden perustanut ja sittemmin jättänyt Ilja Janitskin kertoo Helsingin Sanomille, että hän on saanut tarpeekseen MV-lehden ympärillä olevista maahanmuuttovastaisista piireistä.

– Olen saanut tarpeekseni isänmaallisten skenestä, siitä pelleilystä. Asioita ei osata hoitaa, on hirveitä ristiriitoja, mä joudun kuuntelemaan 24/7 hirveitä löpinöitä. Kaikki valittaa sitä ja tätä toisistaan. En halua enää kuulua tähän rinkiin, Janitskin sanoo HS:n haastattelussa.

Janitskin perusti MV-lehden vuoden 2014 lopulla. Lukijamäärät nousivat nopeasti vuonna 2015, kun Suomeen alkoi saapua viikoittain jopa tuhansia turvapaikanhakijoita.

– Mulla ei ollut valmiuksia näin kovaan suosioon, mitä sain. Enhän mä ollut toimittaja. En osannut niitä asioita. Siksi siellä oli niitä kirjoitusvirheitä.

MV-lehti on ollut myös talousvaikeuksissa, ja sen sivut suljettiin maksamattomien laskujen takia heinäkuussa 2017. Janitskin koetti raapia rahoitusta kaikin tavoin. Hänen tilinumeroaan jaettiin keskustelupalstoilla, ja sivustolle pyydettiin rahalahjoituksia.

– Hirveästi se vaihteli. Välillä tuli satanen päivässä, välillä pari euroa, Janitskin sanoo HS:lle.

Janitskin ilmoitti tammikuussa, että hän on jättänyt MV-lehden lopullisesti. MV:n uusi vetäjä Juha Korhonen ja Janitskin eivät kerro, paljonko Korhonen mahdollisesti maksoi MV:stä.

Korhonen muutti MV-lehden MV-mediaksi, ja hänen mukaansa MV-mediasta tulee siistitympi ja hyvätapaisempi versio Janitskinin MV:stä. MV-media ei kuitenkaan esimerkiksi liity Julkisen sanan neuvostoon, joka on suomalaisviestimien itsesääntelyelin.

Janitskin on vangittu Helsingin käräjäoikeudessa jo kahdesti poissa olevana ja hänestä on annettu kansainvälinen pidätysmääräys. Janitskinia epäillään esimerkiksi törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta ja rahankeräysrikoksesta.

Viimeksi Janitskin pidätettiin Andorrassa elokuussa 2017, ja hän oli lokakuuhun asti tutkintavankeudessa. Joulukuussa andorralainen alioikeus päätti, ettei Janitskinia luovuteta Suomeen. Paikallinen syyttäjä on valittanut päätöksestä ylempään tuomioistuimeen, ja nyt kotiarestissa oleva Janitskin odottaa andorralaisen ylemmän oikeusistuimen päätöstä.

Jos Andorra päättää luovuttaa Janitskinin Suomeen, aikoo Janitskin valittaa päätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Jos sekään ei auta, lupaa Janitskin olla pakenematta, ja tulla tuomittavaksi Suomeen.

Lue Helsingin Sanomien artikkeli kokonaisuudessaan täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (13)

Kommentit

Jos ei mv:tä olisi,olisi

Jos ei mv:tä olisi,olisi jäänyt moni ”espoolainen”raiskaajan nimi tietämättä(mohammed). Murkut on kanssa hyvä vaihtoehto amppareille.

Jos ei mv:tä olisi, ei nyt

Jos ei mv:tä olisi, ei nyt pyörisi pitkin maitaja mantuja keskenään riitelevää muutamankymmenen hengen porukkaa vastustamassa milloin mitäkin. Ei olisi urheita oodinin sotureita. Ei olisi jatkuvia ennakkoluuloja muulta kun suomalaiselta näyttävää kohtaan. Jos ei mv:tä olisisi, veikkaisin, että suomalaisten älykkyysosamäärän keskiarvokin olisi pysynyt korkeammalla ;)

Niin, moni porukka jotka

Niin, moni porukka jotka julkisuudessa on ollut niin on hajallaan ja jokainen omaa oman vallanhalunsa, että kuka on oikeamielisin isänmaallinen. Ymmärrän kyllä Janitskinia. Se, että on kuitenkin mv tuonut asioita paljon tietoon jotka ns. valtamedia on vasta sen jälkeen pitkin hampain uutisoinut on minusta hyvä asia, monta juttua olisi jäänyt pimentoon ja jää vieläkin. Kyllä medialle joka kulkee omia polkujaa on tänä päivänä arvokkaampi kuin osataan arvatakaan. Nytkin seiskassa ja mv:ssä on ollut juttu sanoman isosta pomosta, kun nainen kertoo tulleensa hyväksikäytetyksi sen toimesta ollessaan 16v. niin kukaan ei hiisku sanallakaan isoissa medioissa asioista, tulee mieleen, että onko joku sensuuri iskenyt sanoman puolelta, että omia ei purra? Pienetkin meetoo päivitykset kuitenkin on tavallaan sanoman medioissa uutisoitu vaikka nekin perustuu vain somekirjoituksii, siksi tämä vaikenemisen linja ihmetyttää.

Seuraavien MV-lehden

Seuraavien MV-lehden artikkeleiden kollektiivinen teema: MV-lehti tekee arvokasta työtä yhteiskunnallisten epäkohtien esillenostamisessa. Löytyvät googlaamalla. Petteri Orpon vaimosta Niina Marika Kanniainen-Orposta tehty rikosilmoitus väärästä ilmiannosta Kenellä Ilja Janitskinin syyttäjä Heikki Wendorf on töissä? Katsotaanpa CV! Voisiko MV-lehden NATO-kriittisyys olla syynä tiettyihin päätöksiin? Jyrki Katainen junaili kaverinsa Suomi 100 vuotta projektin pääsihteeriksi ohi paljon pätevimpien hakijoiden Kuinka kansalaisilta halutaan pimittää tieto ketkä ovat mukana turvapaikkabisneksessä Valtakunnansyyttäjänvirasto suojelee apulaispoliisipäällikkö Reijo Tapio Lakasta kaikin käytettävissä olevin keinoin Paljastuksia Päivi Nergistä – tervetuloa todellisuuteen! Dokumentti Ilja Janitskinin tahdonvastaisesta huumauksesta Suomen syyttäjä ja oikeusministeriö erehdyttävät Andorrassa, rikkovat eurooppalaista yleissopimusta Ilja Janitskinin luovutusvaatimus Andorrasta – haastattelukysymykset valtakunnansyyttäjälle Niskasaari syyttää kihlakunnansyyttäjää todisteiden väärentämisestä Alleged Crimes of Ilja Janitskin – Crime 5: Aggravated Ethnic Agitation Alleged Crimes of Ilja Janitskin – Crime 4: Copyright Offences Alleged Crimes of Ilja Janitskin – Crime 3: Advertising Online Casinos Alleged Crimes of Ilja Janitskin – Crime 2: Crowdfunding Alleged Crimes of Ilja Janitskin – Crime 1: Going Public

Suomessa rajoitetaan

Suomessa rajoitetaan sananvapautta ja media ei puhu asioista totuudenmukaisesti . Mohamedit sun muut määräävät mitä Suomen uutisissa kerrotaan. Rasismin pelossa ei kerrota kansalle totuutta ja painetaan villasella mamujen rikokset. Tarvitsemme enempi MV tapaisia julkaisuja sekä odinin sotureita pitämään Suomi turvallisena. Onnea uudelle MV-medialle. Jatkakaa samaan tyyliin !!

Suomessa rajoitetaan

Suomessa rajoitetaan sananvapautta ja media ei puhu asioista totuudenmukaisesti . Mohamedit sun muut määräävät mitä Suomen uutisissa kerrotaan. Rasismin pelossa ei kerrota kansalle totuutta ja painetaan villasella mamujen rikokset. Tarvitsemme enempi MV tapaisia julkaisuja sekä odinin sotureita pitämään Suomi turvallisena. Onnea uudelle MV-medialle. Jatkakaa samaan tyyliin !!

Suvaitsevaisto on mitä

Suvaitsevaisto on mitä varmimmin joko pelotellut tai maksanut Janitskin hiljaiseksi. Ja jos on maksanut, niin ei omilla rahoillaan, kuten ei mitään muutakaan.

>>Se, että on kuitenkin mv

>>Se, että on kuitenkin mv tuonut asioita paljon tietoon jotka ns. valtamedia on vasta sen jälkeen pitkin hampain uutisoinut on minusta hyvä asia,>> Anna joku esimerkki? Eihän MV ole tehnyt mitään muuta kuin kopioinut muitten tekemiä juttuja ja lisännyt sekaan omiaan.

Kasvot maailmanhalaajalle. En

Kasvot maailmanhalaajalle. En löytänyt tätä rikastuttajaa ja maan toivoa mistään muualta. Valeuutinen? Esim tuosta > https://mvlehti.net/2018/02/18/anarkomarko-vaittaa-pvln-pahoinpidelleen-stt-ja-poliisi-kiimassa/ Samainen heppu löytyy täältäkin > https://twitter.com/rasserulles?lang=fi

>>Petteri Orpon vaimosta

>>Petteri Orpon vaimosta Niina Marika Kanniainen-Orposta tehty rikosilmoitus väärästä ilmiannosta>> Rikosilmoituksen on siis tehnyt Janitskinin asiamiehenä toimiva nainen. Median tehtävä ei ole uutisoida kaikkia tuhansien kylähullujen rikosilmoituksia. >>Voisiko MV-lehden NATO-kriittisyys olla syynä tiettyihin päätöksiin?>> Tarkoitat siis MV:n Venäjä-myönteisyys. Yhtään Venäjää tai venäläisiä koskevaa kielteistä juttuahan MV ei ole ikinä julkaissut. Naurettavin oli pikkutytön ulos bussista heittäneen kuskin tapaus. Ensin MV uutisoi kuinka bussikuski jätti tytön raiskaajien armoille keskellä yötä. Kun selvisi, että kuski olikin venäläinen persujen kunnallispoliitikko, niin MV alkoi puolustelemaan. >>Jyrki Katainen junaili kaverinsa Suomi 100 vuotta projektin pääsihteeriksi ohi paljon pätevimpien hakijoiden.>> Valinnan teki Valtioneuvoston kanslia, ei Katainen, Tehtävä ei myöskään ollut julkisessa haussa, joten MV valehtelee. >>Kuinka kansalaisilta halutaan pimittää tieto ketkä ovat mukana turvapaikkabisneksessä.>> Mikä on "turvapaikkabisnes"? MV keksii itse jonkun käsitteen ja sen jälkeen väitää, että se pimitetään kansalta. Toisekseen, kaikkien suomalaisten yritysten taustalla toimivat henkilöt ja myös niiden tilinpäätökset ovat julkista tietoa ja kaikkien saatavilla. Niitä ei pimitetä keneltäkään. Loput otsikoitasi näyttävät vainoharhoista kärsivän mielenterveysongelmaisen hourailulta, joten niitä on turha edes kommentoida.

https://www.hs.fi/talous/art

https://www.hs.fi/talous/art-2000002856711.html https://www.suomenuutiset.fi/turvapaikkabisnes-kannattaa-luonan-oyn-toimitusjohtajalle-137-000-euron-palkankorotus/ https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001017289.html

Se tietenkin

Se tietenkin vihervasemmistolaista suututtaa kun kaikki levitetään jokaisen nähtäväksi eikä Neuvostoliittoa vielä mainittu. Tai olisko nyt sitten Kokoomuslaista jota pännii? En nyt puutu kuin tähän ; >Jyrki Katainen junaili kaverinsa Suomi 100 vuotta projektin pääsihteeriksi ohi paljon pätevimpien hakijoiden.>> Valinnan teki Valtioneuvoston kanslia, ei Katainen, Tehtävä ei myöskään ollut julkisessa haussa, joten MV valehtelee. Niin. Ei ollut julkisessa haussa, ei tarvitse olla kovin viisas kun näkee yhteyden. Joku esittää ja Valtioneuvosto nimittää, joten MV oli oikeassa, tässäkin. http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/suomen-itsenaisyyden-100-vuotisjuhlavuoden-projektin-hallitus-asetettu

Onneksi perustettiin MV-

Onneksi perustettiin MV- lehti, niin suvakitkin saavat totuudellista tietoa ja voivat sivistää itseään.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu