Puheenaihe

SDP linjasi verotusta uusiksi – nämä kohteet puolue aikoo laittaa verolle

Demarit ovat julkistaneet uuden, vuoteen 2030 saakka ulottuvan vero-ohjelmansa. Puolue usuttaisi verokarhun muun muassa ulkomaisten eläke- ja sijoitusrahastojen kimppuun. Kuvituskuva.

Else Kyhälä / arkisto

Sosialidemokraatit ovat julkaisseet uunituoreen vero-ohjelmansa, joka ulottuu vuoteen 2030 saakka. Puolue tutkii nyt sitä, mikä rooli verotuksella on hyvinvointivaltiossa.

– On syytä palata verotuksen perusasioihin. Veroilla rahoitetaan hyvinvoinnin takaavat julkiset palvelut ja etuudet. Sillä myös vähennetään eriarvoisuutta ja taataan kaikille kansalaisille yhtäläiset mahdollisuudet, toteaa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Puolueen mukaan tulevaisuuden talous korostaa entisestään tarvetta progressiiviselle verotukselle, jossa maksukyky vaikuttaa verojen tasoon.

Veropohjaa tiivistämällä Suomessa voidaan SDP:n mukaan keventää pieni- ja keskituloisten palkansaajien, yrittäjien ja eläkeläisten verotusta. Uudella työtulotuella voitaisiin puolestaan kohdentaa veronkevennykset myös kaikkein pienituloisimmille palkansaajille. Näin tuettaisiin myös osa-aikaisten työllistymistä.

Suomessa omistamisen verotus on puolueen mukaan suhteellisen kevyttä, kun sitä verrataan kaikkiin verotuloihin. Vuonna 2015 Suomessa omistamisen verojen osuus oli 16 prosenttia, kun koko EU:ssa taso oli keskimäärin 21 prosenttia.

SDP:n vero-ohjelma sisältää myös lyhyen aikavälin toimenpiteitä omistamisen veropohjan tiivistämiseksi.

– Laittaisimme esimerkiksi ulkomaiset eläke- ja sijoitusrahastot verolle perimällä niiden saamista osingoista lähdeveroa, toteaa kansanedustaja Timo Harakka, joka on johtanut vero-ohjelman valmistelua.

Harakan mukaan veroilla voidaan parhaimmillaan uudistaa taloutta ja vastata maailman muutoksiin. Jos arvonlisäverotus perustuisi kestävään kehitykseen, esimerkiksi korjauspalveluiden käyttö ja kierrätys voisivat Harakan mielestä nauttia alemmista verokannoista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (6)

Kommentit

Mikä ihme siinä on että

Mikä ihme siinä on että ihmiset kuvittelee että joku demari hoitaa asiat paremmin kun itse. Voit siis antaa rahasi demarille ja saat sitten jonottaa terveyskeskuksessa ja 30 000 uutta elätettävää vuosittain. Tai sit pidät rahasi ja maksat silloin kun tarvitset jotain.

Markkinaliberalismi ei vaan

Markkinaliberalismi ei vaan toimi. On asioita, minkä hoitaminen onnistuu julkiselta sektorilta paremmin: peruskoulutus, erikoissairaanhoito ja tieverkosto. On sitten toinen asia, tarvitaanko kaikkia kuolevia kuntia itsenäisenä ja onko järkevää rimpuilla kaupungistumista vastaan. SOTE on esimerkki markkinoiden toimimattomuudesta.

Tämä kaikki on silkkaa

Tämä kaikki on silkkaa valhetta ja toisten kustannuksella elämisen lisäämistä. Ahkeruus, omavaraisuus ja rehellisyys eivät mahdu sossujen maailmaan.

Miten pienituloisten

Miten pienituloisten verotusta voi muka keventää, jos he eivät nytkään juurikaan maksa veroja? Myös ulkomaisten sijoittajien lisäverotus varmaan kuulostaa yksinkertaisemman kansanosan mielestä hyvältä ajatukselta. Käytännössä vaikutuksena saattaa on kotimaisten yhtiöiden arvon laskeminen ja samalla rahoituksen saannin vaikeutuminen. Tämä näkyy väistämättä investointien vähenemisenä ja työllisyyden heikkenemisenä. Tämähän ei sinänsä kosketa demareiden kannattajia, kun kaikki heistä ovat joko eläkkeellä, valtion tai kuntien palveluksessa tai sitten muuten vaan toimettomina. Tärkeintä on, että kaikilla on yhtä kurjaa ja hinnasta viis.

'Harakan mukaan veroilla

'Harakan mukaan veroilla voidaan parhaimmillaan uudistaa taloutta ja vastata maailman muutoksiin. ' Harakan melko epämääräinen tavoite ei riitä perusteeksi verojen korotukseen. Pääomasta on jo maksettu vero (jos se on rehellisesti hankittu, esim huumekaupan tuotosta ei makseta veroa). Mielelläni näkisin että meille saapuneet elinkeinopakolaiset viimeinkin lähetetään kotiinsa; Suomen talous saisi huomattavan piristysruiskeen, kaduilla uskaltaisi liikkua pimeällä, lasten turvallisuus palaisi ennelleen. Ja Vok -huijarit joutuisivat etsimään rehellistä työtä. Onko tämä liikaa vaadittu, pienipalkkaisille luvataan kuu ja tähdet taivaalta mutta mitään ei raaskita antaa. Omia palkkioitaan 'kansanedustajat' nostavat joka vuosi.

Kyllähän se rahastoista saatu

Kyllähän se rahastoista saatu vuosittainen tulo on verollista pääomatuloa, mutta jos on korkorahasto, missä saadut vuosiosingot sijoitetaan uudelleen samaan rahastoon, silloin maksetaan vasta myynnistä saaduista voitoista pääomavero. Sellaiset rahastot, jotka eivät ilmoita yksilötasolla saatuja tuloja tai voittoja, ovat sitten veronmaksajan vastuulla eli on itse ilmoitettava veroilmoituksellaan ja maksaa sitten jäämäveroja. Verotus on sellainen tapahtuma, että luotetaan yksilön rehellisyyteen, mutta jospa jättääkin ilmoittamatta mitäs??? Ja kun jää kiinni ilmoittamattomista tuloistaan tulee jälkiverotus, missä maksetaan ja paljon lisäveroja.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu