Puheenaihe

Kalansyönti jakaa kansaa kahteen kastiin – "Tätä Animalia ei ota huomioon"

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo

Eläinsuojelujärjestö Animalian toivomus kalan syönnin lopettamisesta on herättänyt suomalaisissa paljon tunteita ja keskustelua.

Yli 13  000 Helsingin Uutisten lukijaa on vastannut kysymykseen, pitäisikö kalan syömistä vähentää. Puntit olivat perjantai-iltana melko tasoissa. 46 prosenttia vastasi, että kalan syöntiä pitäisi vähentää ja 54 prosenttia oli tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen.

Lukijat ovat kommentoineet, ettei ruuan saanti ole ainoa syy kalastukseen.

– Animalia ei ota huomioon, että kaikki kalastus ei myöskään ole ihmisen ruokkimiseksi tai viihdettä varten, vaan järvissä on joskus syytä tehdä myös hoitokalastusta. Erityisesti rehevissä järvissä voi olla runsas särkikalojen määrä, joka heikentää muiden kalalajien elintilaa, Helsingin Uutisten lukija kirjoitti.

Suomessa on 1,5 miljoonaa vapaa-ajankalastajaa. Lukija ymmärtää Animalian huolen, etteivät kaikki välitä kalan kivusta.

– Tokikin kaloja kohdellaan usein tolkuttoman huonosti ja rääkätään kun kuvitellaan, että ne eivät tuntisi esimerkiksi kipua. Mutta kuitenkin: ihminen on lajina sekasyöjä. Alunperin on syöty mitä kiinni on saatu: lihaa, kalaa, kasviksia, hedelmiä ja hyönteisiä. Niinpä ei nykyäänkään ole syytä nirsoilla, vaan pitää huolta ruuan tuotannon eettisyydestä sekä puhtaudesta ja syödä hyvällä ruokahalulla hyvin tehtyä ruokaa, mutta ei liikaa.

Yksi kirjoittaja luottaa eniten lääkärin suosituksiin.

– Lääkäri kehotti syömään enemmän kalaa. Se on terveellistä verenkiertoelimistön ja kolesterolin hallinnan kannalta. Kala sisältää hyviä rasvahappoja ja kala on hyvin sulavaa vatsassa. Kalaöljy on hyväksi myös aivotoiminnalle.

Suomalaiset arvostavat kalaa, mutta kuinka monen ruokapöytään katetaan kotimaista kalaa. Lukijan arvion mukaan lähes kaikki Suomen kaupallisesta kalasaalista menee turkiseläinten rehuksi.

– Syömme melkein pelkästään tuontikalaa tai tuontikalalla kasvatettua kirjolohimössöä. Pelkästään silakkaa ja kilohailia kalastamme yli 25 kiloa asukasta kohti, josta syömme 0,3 kiloa asukasta kohti, Helsingin Uutisten lukija kauhistelee.

LUE MYÖS: Animalian ulostulo saa ymmärrystä vapaa-ajan kalastajalta – "Tuulet puhaltavat nyt niin"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Järjestö: Kalansyönnistä kannattaisi luopua Suomessa – "Kalat ovat yksilöitä, eivät biomassaa"17.5.2018 13.46
Eläinjärjestö Animalian ulostulo saa ymmärrystä kalastajalta: "Tuulet puhaltavat nyt niin"18.5.2018 15.30
Puolitoista miljoonaa suomalaista harrastaa kalastusta10.11.2017 07.05

Kommentit (3)

Kommentit

Kukaan ei ollut kalansyönnin

Kukaan ei ollut kalansyönnin lopettamisen kannalla, 46 prosenttia vähentäisi ja 54 oli tyytyväisiä nykytilanteeseen. Case Closed.

Koskahan kuulisi ensimmäisen

Koskahan kuulisi ensimmäisen täysipäisen ehdotuksen tuolta anaalimanialta. Jollain vain ihmisen on elettävä.

Kummallista keskustelua

Kummallista keskustelua animalian ulostulon pohjalta! Animalia on päätynyt tulokseen, että lähes kaiken eläinperäisen syöminen on väärin. Ja sitten keskustellaan pitäisikö vähentää? Oikea keskustelunaihe olisi pitäisikö eläinten syöminen lopettaa? Ja vastaus tähän on ei missään tapauksessa! Hyvä monipuolinen ravinnonsaanti on keskeistä paitsi yhteiskunnallisen niin myös yksilöllisen kehityksen kannalta. Kasvissyöjiksi kasvatettujen lapsien riittävä monipuolinen ravinnonsaanti tulee tarkastaa ja lapset on huostaanotettava vanhemmilta, jos kasvisravinnon monipuolisuuden riittämättömyydestä saadaan näyttöä. Ihminen on sekasyöjä ja jokainen täysi-ikäinen yksilö saa tehdä mitä lystää, mutta yhteiskunta on kollektiivisessa vastuussa lapsistaan!

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu