Puheenaihe

Pori Jazz -pomo oikoo homokohua – raivostuneiden julkkisten boikotti ennätti jo alkaa

Kuvituskuva.

Kuvituskuva

Pori Jazzin uusi toimitusjohtaja Aki Ruotsala on joutunut kohun keskelle, koska hänen tulkitaan olevan homovastainen. Muun muassa Satakunnan Kansa kertoi, että vuonna 2011 hän oli mukana Nuotta-lehden Älä alistu -kampanjassa, jonka katsottiin pitävän homoutta sairautena, josta voisi parantua eheytyen. Ruotsala oli tuolloin KD Nuorten puheenjohtaja.

Aki Ruotsala sanoo, että tiedot ovat virheellisiä ja hän on lähettänyt medialle oikaisun.

– Uutisissa on väitetty, että rinnastan huumeiden käytön ja homoseksuaalisuuden. Lisäksi on väitetty, että olen ollut lanseeraamassa ja tukemassa Nuotan Älä alistu-kampanjaa. Nämä väitteet eivät pidä paikkaansa. En rinnasta homoseksuaalisuutta ja huumeiden käyttöä, eikä minulla ole mitään kompetenssia arvioida niitä.

Ruotsala sanoo, että uutisissa on viitattu KD Nuorten tiedotteeseen vuodelta 2011, eikä hänen omaan kirjoitukseensa, jossa hän kertoo että, jokaisen tulee nauttia ainutlaatuista ihmisarvoa seksuaalisesta suuntautumisesta, iästä, uskonnosta, sukupuolesta ja sosiaalisesta statuksesta riippumatta.

– Kaikki ihmiset tulee hyväksyä seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta ja heillä tulee olla vapaus määritellä oma identiteettinsä. Omalta osaltani päätän keskustelun tähän sillä tämä keskustelu ei liity millään lailla työhöni tulevana Pori Jazzin toimitusjohtajana.

Aikaisemmin keskiviikkona muun muassa kansanedustaja Silvia Modig (vas.) ja muusikko Roope Salminen ovat kertoneet boikotoivansa Pori Jazzeja. Ruotsalaa on puolustanut muun muassa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah. Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) vaatii poliisia tutkimaan kommentit.

–En voi käsittää, että tällainen olennaisesti ihmisoikeuksien ja hyvien tapojen vastainen kommentointi sekä toiminta sallitaan Suomessa, Kärnä kirjoitti tiedotteessaan. 

Pori Jazz on kertonut Twitterissä, että tapahtuma sanoutuu irti kaikesta syrjinnästä. 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Pori Jazzin viinikielto toi festareille känniääliöt7.7.2016 10.19
Tuska, Provinssi, Ilosaari, Pori Jazz... – MTV: Näin Suomen suuria kesäfestareita suojataan nyt terrori-iskuilta22.6.2017 08.47
Nyt puhuu homokohun keskelle joutunut koripallojoukkue – "Emme syrji ketään"26.10.2016 09.23

Kommentit (5)

Kommentit

Mielensäpahoittajat

Mielensäpahoittajat liikkeellä taas, noita ei heilauta yhtään kun 10 vuotias tyttö raiskataan mutta auta armias jos joku ei ihannoi homoutta niin heti ollaan barrikaadeilla kiljumassa kurkku auki boikottia. Saakelin tekopyhät kakkiaiset.

Näiden julkkis talibanien

Näiden julkkis talibanien mielestä suomessa ei ole mielipiteen vapautta. On vain yksi oikea uskonto ja se on meidän.

Antaa lepakoiden ja homojen

Antaa lepakoiden ja homojen kiljua, kyllä ääntä maailmaan mahtuu, mutta totta Pori-Jazz pomo kommentoi. Tuollaiset nevöhööd moodiikit voi pysyä poissa, niin taso pysyy parempana mihin tuo ei itseään tunge.

Loppuu Silviankin huuto kohta

Loppuu Silviankin huuto kohta, kun muutumme islamivaltioksi! Kaapin ovet menevät silloin takaisin kiinni. Ja ulos ei enää tulla!

Kyllähän se arabia kehittyy

Kyllähän se arabia kehittyy kun kohta saa naisetkin jo ajaa autoa. Ehkä joskus niiltä homoilta poistuu se kuolemantuomiokin.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu