Puheenaihe

Kaljakellunnan aiheuttama törkyvirta vie ilottelulta maineen – "Mauton tapahtuma, jonka aika on jo ohi"

Tämä kuva vuoden 2013 Kaljakellunnasta nousi kansainvälisenkin huomion kohteeksi. Silloin ihasteltiin suomalaista pähkähulluutta. Nyt asia on toisin.

Emmakaisa Jokiniemi

Onko suomalaisten ympäristötietoisuudessa tapahtumassa viimein todellinen muutos?

Vantaalla viikonloppuna valtaisan sotkun aiheuttanut Kaljakellunta-tapahtuma on saanut purevaa kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Kärjekkäimmät puhuvat jo "kusipäävälinpitämättömyydestä", ja keskustelua käydään siitä, miten tapahtuma voitaisiin pitää siistinä.

Sävy on aivan toisenlainen kuin muutama vuosi sitten, jolloin spontaaneja kaupunkitapahtumia ylistettiin niiden lieveilmiöistä huolimatta. Siinä missä maailmalle levisi upeita kuvia iloisista ihmisistä, nyt suomalaisia on puhuttanut joessa lilluva muovitörky.

Kaljakelluntaan otti kantaa myös ympäristöministeriön ympäristöneuvos Maria Laamanen twiittasi pian tapahtuman jälkeen, että Kaljakellunta on "mauton tapahtuma, jonka aika on jo ohi", viitaten sen ympäristövaikutuksiin.

– Kun tietää, kuinka huolissaan ihmiset ovat Tyynenmeren jätepyörteestä, ei minulle käy järkeen, että omassa lähiympäristössä roskataan, Laamanen sanoo.

Laamanen on tiiviisti mukana mertensuojelussa, muun muassa Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio HELCOMissa. Muoviroska on ongelma myös Suomessa, hän muistuttaa.

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) käynnissä olevassa BLASTIC-hankkeessa yritetään selvittää, millaisia reittejä pitkin muovijäte päätyy Itämereen. Hankkeessa on tutkittu myös Vantaanjoen kautta virtaavaa jätettä laittamalla puomi jokeen keräämään roskia. Tuolloin selvisi muun muassa, että yleisin joessa puomiin jäänyt roska on styroksihippunen, joka voi olla peräisin esimerkiksi rakentamisesta.

Apu-lehden haastattelussa SYKEn erikoistutkija Outi Setälä arveli, että styroksia on voinut päätyä puomiin myös Kaljakellunnan monenlaisista kellukkeista.

Maailmalla on aiemmin todettu, että suurin osa mereen päätyvästä roskasta on peräisin maalta, ja varsinkin joet kuljettavat roskaa mereen.

Kaljakellunta on ollut olemassa jo vuodesta 1997. Siihen on osallistunut vuosittain muutama tuhat ihmistä. Jälkien siivoaminen on ollut aina vapaaehtoisten vastuulla. Tänä vuonna vapaaehtoista siivoajaryhmää ei ole vielä ilmoittautunut, joten roskat jatkavat edelleen matkaansa kohti merta.

– Eihän tämä ole vain tämän vuoden juttu. Olisin toivonut, että järjestäjät olisivat menneet itseensä ja huolehtineet, ettei kellunnasta jäisi jälkiä, Laamanen sanoo.

Tapahtuman kieltäminen ei liene mahdollista, sillä jokamiehenoikeus takaa kaikille mahdollisuuden kellua joessa ilman seuraamuksia. Tapahtumalla ei myöskään ole virallista järjestäjää, jonka voisi pakottaa vastuuseen joen siistimisestä.

Maria Laamasen mukaan yksi ratkaisu voisi olla tapahtuman luonteen perusteellinen muuttaminen.

– Voisiko joessa kellua ihan ilman kaljaa? Tai sitten ruokailun ja juomisen voisi hoitaa rannalla ja jättää jätteet sinne ennen kelluntaa. Eiköhän tällainen tapahtuma ole jo aikansa elänyt.

Vantaan kaupunginvaltuuston Sakari Rokkasen (kok.)mukaan valtuustossa on useita, joiden mielestä Kaljakellunnan voisi lopettaa kokonaan. Rokkanen on aiemmin ajanut Kaljakellunnan asiaa muun muassa esittämällä, että kaupungin pitäisi hoitaa väliaikaiskäymälät tapahtumaan.

– Kaupunki ei voi ottaa vastuuta koko tapahtumasta. Se ei sovi tapahtuman luonteeseen. Jos roskaaminen toistuu, kaupunki voisi etukäteen viestittää osallistujille, että ottaa vastuun roskista, Rokkanen sanoo.

Rokkanen pitää roskaamista ikävänä ja valitettavana sivupiirteenä tapahtumassa, jossa tarkoitus on pitää hauskaa. Ilman virallista järjestäjää tapahtuvaa Kaljakelluntaa voi verrata esimerkiksi vappuun, jonka jälkeen roskaa on aina siellä, minne se ei kuulu.

Tällaiset tapahtumat ovat kuitenkin osa kaupunkikulttuuria ja samalla osa monen kaveriporukan perinteitä.

– Ei poliitikko tai virkamies voisi tällaista tapahtumaa keksiä, Rokkanen pohtii.

Pitäisikö Kaljakellunta kieltää?

Kyllä
72% (271 ääntä)
Ei
28% (107 ääntä)
Ääniä yhteensä: 378

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kaljakellunnan suosio sukelsi – Syykin saatiin selville, eikä se ole sää5.8.2017 17.50
Kaljakellunta inspiroi nyt myös maailmalla – brittien tapahtumaan osallistuu tuhansia30.3.2017 20.12
Unohda kaljakellunta, nyt tulee Kallio-kellunta – "Vaatteet pois ja tankkiin"25.11.2017 10.25

Kommentit (5)

Kommentit

Kyllä tapahtuma tuo Vantaalle

Kyllä tapahtuma tuo Vantaalle mainetta ja matkailueuroja niin, että Vantaa voi palkata 50 koululaista viikoksi siivoamaan

Mitäpä, jos suhtautuisi

Mitäpä, jos suhtautuisi tapahtumaan positiivisesti ja rakentavasti, eikä synkän 'mauttomasti' höystettynä 1920-luvun raittiusaatteella. Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja tuhansille näyttää kk olevan oma juttu, jonka 'aika ei ole ohi'. Nämäkin kellujat maksavat veroja paaaaaljon enemmän kuin siivouksen järjestäminen maksaisi. Mutta byrokraatiksi hakeutuu kitkerän negatiivisia ihmisiä ja työympäristön sosiastaminen ja venäjältä periytyvä hallintokulttuuri kiteyttää elämänilottomuuden.

Kuka on Vapun virallinen

Kuka on Vapun virallinen järjestäjä? Entäs UudenVuoden? Miksi toisille tapahtumille löytyy siivousrahaa ja toisille ei? Vai onko myös Vapun aika ohi?

Vai on tapahtuman aika ohi.

Vai on tapahtuman aika ohi. Osallistujia oli enemmän kuin koskaan ennen. Ympäristöasiantuntija toteaa, että styroksin kappaleita on voinut kulkeutua kelluntavälineistä joen mukana. Sehän ei ole mitään jos teollisuuslaitokset päästävät vesistöön kemikaaleja, jotka tappavat kaiken tai kunnalliset vedenpuhdistuslaitokset laskevat Vantaanjoen vesistöön säännönmukaisesti puhdistamatonta paskavettä. Näyttää siltä, että kaikki poliittisen ohjauksen ulkopuolella oleva toiminta on varsinainen malka silmässä niin sanotuille vallanpitäjille ja heitä hännysteleville. Nuoret, jatkakaa samaan malliin - haastakaa jatkossakin tämä byrokratian mallimaa. Se tekee hyvää.

Politikoot on vain ärsyntetä

Politikoot on vain ärsyntetä siitä, että samaan aikaan kun terveet nuoret saa kaiken mahdollisen palvelun, niin silti ei jakseta edes omia roskia kerätä. Jossakin maassa oli jonkun uutisen mukaan niinkin kovat säännöt että jos esim. sylkäsee purkan tai vaikka heittää tupakantumpin kadulle niin rikesakko on kova. Toisaalta kuten joku muu sano, niin tupakassa ja alkoholissa on niin kovat verot meillä että luulisi niillä saada se joki kuntoon Ps. kannatan kaljakelluntaa, vaikka ikinä en ole osallistunut, mutta jos fiilis on kaikilla hyvä niin miksei.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu