Puheenaihe

Rotat tunkeutuvat jo suoraan kerrostaloasuntoihin ja parvekkeille Helsingissä – "Pystyvät kiipeämään seinää pitkin"

TUHOELÄIMET Rotat ovat päässeet kerrostalon asuntoihin helteen takia auki jätetyistä parvekkeen ovista ja ikkunoista.

Helsingin Arabianrannassa sijaitsevassa kerrostalossa on havaittu rottien menevän sisälle asuntoihin parvekkeen kautta.

Jussi Vehkasalo

Helsingin Arabianrannassa sijaitsevassa kerrostalossa asuva Sari Blomerus kertoo nähneensä useita isoja rottia naapureidensa parvekkeilla.

– Viime viikolla menin toisen kerroksen parvekkeelleni aamukahville ennen aamukuutta. Huomasin viereisellä parvekkeella jotain liikettä: siellä tosi iso rotta seilasi kämpän ja parvekkeen väliä, Blomerus kertoo.

Rotta oli pudotellut tavaroita asunnossa."

Hän kertoo nähneensä rotan myös saunaan mennessään, tällä kertaa toisella parvekkeella.

– Se meni sisälle asuntoon avoimesta ovesta.

Erään asunnon asukkaat olivat olleet muutamia päiviä poissa ja parvekkeen ovi oli jätetty helteen vuoksi auki.

– Rotta oli käynyt sisällä asunnossa ja pudotellut siellä tavaroita.

Blomerus on nähnyt rottia samaisen kerrostalon etu- ja takapihalla aiemminkin, hän on asunut talossa jo 15 vuotta.

– Koskaan aikaisemmin en ole rottia parvekkeilla nähnyt. Ne pystyvät kiipeämään seinää pitkin ja liikkumaan parvekkeilla olevia metallisia tukirakenteita pitkin, Blomerus arvioi.

Kaiken kaikkiaan hän näki rotan neljään eri otteeseen parvekkeilla.

Samassa talossa asuva mies oli herännyt aamulla, helteen vuoksi luukut olivat olleet auki ja mies oli nähnyt rotan asunnossa ja hätistänyt sen pois.

Rotan on myös nähty menevän parvekkeelta toiselle.

Kerrostalon pihalle on nyt tuotu rotanloukkuja. Pihalla on parvekkeiden alapuolella puskia, joissa rotat voivat liikkua ihmisten silmiltä piilossa.

Ei tällaista juuri ole tavattu."

Tuholaistorjunta-alan yritys Rentokilin teknisen päällikön Jouni Siltalan mukaan on teoriassa mahdollista, että rotat pystyisivät karheita seinäpintoja pitkin kiipeämään jonkin matkaa päästäkseen myös maatasoa ylemmille parvekkeille. Ne voivat myös käyttää muita rakenteita ylöspäin nousuun.

– Ei tällaista juuri ole tavattu. Hiiri on rottaa vielä parempi kiipeilijä. Joskus ihmiset kertovat nähneensä rotan, vaikka kyse on ollut isosta hiirestä.

Rotat pyrkivät asuntoihin siksi, että ne etsivät ruokaa.

– Niillä on hirvittävän hyvä hajuaisti.

Helsingissä ei hellekesän aikana ole ollut mitään poikkeuksellisen laajaa rottaongelmaa.

– Alueellisia piikkejä rottahavainnoissa on ollut. Viime talvi oli hyvin aktiivinen rottien kannalta, sieltä on jäänyt vahva rottakanta useille alueille, Siltala jatkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Rottaongelma pahenee Vallilassa – tämä kuollut jötkäle makasi pyörätiellä1.2.2017 15.11
Rottasodassa uusi tehokas ase: Siimahännät tapetaan nyt sähköllä – jopa 10 eläintä mahtuu tähän loukkuun12.8.2017 06.10
Kuvat: Näin härskisti rottia syötetään – Helsingissä pohdittu sähköloukkuja13.2.2017 19.30
Yritys ja asukkaat riitelevät uudesta jäteasemasta Helsingissä – "Rottaongelman paisuttaminen tuntuu todella typerältä"27.2.2018 12.46
Rottaongelma jäytää modernilla asuinalueella Espoossa – siimähäntiä vilahtelee silmissä7.8.2017 21.15
Houkuttaako lintulauta rottia? Ammattilainen kertoo vinkit talviruokintaan14.11.2016 10.26
Kuvat: Helsinkiläislähiö pitää "rottakalenteria" – siimahäntiä riesaksi asti7.10.2016 20.12

Kommentit (4)

Kommentit

Yleensä siellä naapurin

Yleensä siellä naapurin asunnossa kolistelee ja metelöi joku sika.

Voi se oli myös lammas tai

Voi se oli myös lammas tai pässi !

Vapaa liikkuvuus on muotia.

Vapaa liikkuvuus on muotia.

Rotta ja city-orava eivät

Rotta ja city-orava eivät eroa juurikaan käyttäytymisellään toisistaan, oravalla vaan sattuu olemaan pörröinen häntä ja oranssi väritys...

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu