Puheenaihe

Osa vesikidutuksesta epäillyistä ei joudu rikosvastuuseen – "Lastenkodeissa heikot mahdollisuudet puuttua"

Arkistokuva

Helsingin poliisi kertoi aiemmin perjantaina rajusta väkivallasta, johon on syyllistynyt nuorten porukka.

Useamman nuoren henkilön epäillään syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn, törkeään vapaudenriistoon ja ryöstöön.

Esitutkinnassa on selvinnyt, etttä alaikäistä poikaa on uhkailtu, laitettu käsirautoihin sekä potkittu ja hakattu käsin ja vasaralla eri puolille kehoa. Lisäksi hänen kaulallaan on pidetty veistä ja häntä on vesikidutettu.

Taustalla on vähäisen velkasumman perintä. Lisäksi uhrilta on anastettu omaisuutta.

Esitutkinnan aikana on ollut pidätettynä viisi henkilöä, joista kahden asema on muutettu myöhemmin todistajiksi. Rikoksesta epäiltyjen joukossa on henkilöitä alle 15-vuotiaasta täysi-ikäiseen. Yli 15-vuotiaita epäiltyjä on määrätty matkustuskieltoon. Lisäksi yksi henkilö on vangittu.

Alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan, eikä poliisi voi sen vuoksi pidättää tai vaatia heitä vangittaviksi. Asiaan ei vaikuta epäillyn rikoksen vakavuus tai nuoren aiempi rikoshistoria.

– Poliisin tietojen mukaan kaikki osalliset olivat samaa kaveriporukkaa tai ainakin tunsivat toisensa jollain tasolla. Epäselvää kuitenkin on, miksi vähäinen velkasumma johti näin vakaviin rikosepäilyihin, sanoo nuorisoryhmän tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss.

Noin kuukauden kestänyt esitutkinta valmistuu lähiaikoina, ja asia siirtyy syyttäjälle.

Yli 15-vuotiaille epäillyille voidaan käyttää esimerkiksi matkustuskieltoa, joka velvoittaa pysymään tietyllä alueella tai vaihtoehtoisesti poissa tietyltä alueelta. Matkustuskiellolla voidaan myös määrätä nuori pysymään kotona tai lastenkodissa esimerkiksi kello 21–07.

Matkustuskiellon rikkomisesta voi seurata sanktioita kuten kiellon tiukentaminen, pidätys tai jopa vangitseminen.

Alle 15-vuotiaiden, rikoksilla oirehtivien nuorten kohdalla keinot ovat huomattavasti vähäisemmät.

Poliisin mukaan lastenkotien henkilökunta on todennut, että matkustuskielto on tehokkaampi kuin lastensuojelulain mukaiset rajoitustoimenpiteet.

Lastensuojelulain mukaisilla toimenpiteillä ei ylipäänsä ole mahdollista korvata esitutkintalain mukaisia pakkokeinoja rikoksilla oirehtivien nuorten kohdalla.

Vaikka lapsen oikeudet tulee ottaa huomioon lastenkodeissa ja kohdella heitä perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla, tulisi lastenkodin työntekijöillä olla riittävät työkalut erityisesti ääritapausten kanssa pärjäämiseen. Näin ei tällä hetkellä tunnu olevan, poliisin tiedotteessa todetaan.

– Nuorisoryhmän tutkimissa rikoksissa on melko usein epäiltynä nuori, joka on karannut lastensuojelulaitoksesta. Tätä selittää osaltaan se, että lastensuojelulaitoksilla on nykyisen lainsäädännön mukaan heikot mahdollisuudet estää väkivalloin pois pyrkivää henkilöä. Poliisi ei aktiivisesti etsi "hatkassa" olevia nuoria, ellei siihen ole mitään erityistä syytä, sanoo Helsingin poliisilaitoksen rikostutkintayksikön rikostorjunta-toiminnon johtaja, rikostarkastaja Jari Illukka.

Poliisin näkökulmasta on myös ongelmallista, että samaan lastensuojelulaitokseen sijoitetaan nuoria, jotka oireilevat rikoksilla ja nuoria, jotka eivät oireile rikoksilla.

Käytännössä tämä voi johtaa siihen, että aikaisemmin rikoksilla oirehtimattomat nuoret ajautuvat tekemään rikoksia muiden mukana.

Puoli vuotta toiminut nuorisoryhmä on tutkinut jo satoja rikoksia. Mukana on usein lastensuojelulta karussa olevia lapsia

Kuluvan vuoden maaliskuussa aloittanut nuorisoryhmä tutkii keskitetysti kaikki Helsingissä tapahtuneet rikokset, joihin liittyy alaikäinen rikoksesta epäilty.

Nuorisoryhmälle on kirjattu ensimmäisen reilun puolen vuoden aikana kuukausittain reilut sata rikosilmoitusta hyvin erilaisista rikoksista, muun muassa näpistyksistä, huumausainerikoksista, ryöstöistä ja koulukiusaamiseen liittyvistä rikoksista. Vakavimmissa tapauksissa on usein epäiltynä jo pitkään lastensuojelun asiakkaana ollut nuori.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Poliisi: Nuorisoporukka rääkkäsi alaikäistä uhria – "Laitettiin käsirautoihin, hakattiin vasaralla ja vesikidutettiin"7.9.2018 09.51
Marko "Fobba" Forss vetämään poliisin nuorisorikollisryhmää – nuorin rikosepäilty ollut vain 8-vuotias27.3.2018 08.19
Joka kolmas teiniryöstö tehdään Helsingissä – poliisit pääsivät kiinni nuorten kaveripiireihin25.4.2018 09.20
Alaikäiset tehtailevat Helsingissä ryöstöjä nyt hetken mielijohteesta – 16-vuotias kahdeksi vuodeksi vankilaan25.4.2018 08.48
Sijoitettuja lapsia yhä enemmän – "Nuorten mielenterveyden palvelut vaikuttavat eriarvoisilta ja sattumanvaraisilta"30.5.2018 19.25

Kommentit (1)

Kommentit

Huolestuttavaa. Mennäänköhän

Huolestuttavaa. Mennäänköhän tässä nyt kovaa kyytiä kehityksessä taaksepäin kohti 50-luvun sakilaiskulttuuria? En tiedä missä päin tuo on tarkemmin tapahtunut, mutta ainakin itähelsinkiläisen leikkipuiston viereisellä epävirallisella nuorten ja lasten jalkapallonurmikolla tuo eri puolille kehoa potkiminen ei näytä olleen heinä-elokuussa täysin poikkeusellinen rangaistusmenettely, vaan enemmän normisanktio ilmeisesti ihan vaan pelillisestäkin tms. rikkeestä. Eräs tuttava kertoi todistaneensa useammankin kerran tapausta, jossa alakouluikäisistä teini-ikäisiin koostuva meluava futisjoukkio keskeytti pelin, kaatoi jonkun maahan ja alkoi läpsimään ja hakkaamaan tätä kuin sakinhivutuksena, ja pari kertaa kuulemma potkittiinkin pahan näköisesti yhtä maassa kyljellään suoja-asennossa maannutta päätään suojannutta poikaa jopa selkään useita kertoja. Näissä potkimistapauksissa tuttava puuttui asiaan huutaen selvällä suomenkielellä, ettei ihmistä saa potkia ja selkäänpotku voi vahingoittaa sisäelimiä hengenvaarallisesti ja tuo näyttää jo poliisiasialta. Pojat kehottivat setää olemaan puuttumatta toisten asioihin ja lisäsivät, että poliisia on turha kutsua koska kyse on leikistä, potkittukin varmasti myöntää. Itku kurkussa hädissään kiusattu kuulemma nyökkäilikin, mutta aikuisen mukaan ei uskottavasti. Toisessa tapauksessa pelaajaa retuutettiin ja yritettiin estää pako vetämällä pyörän selästä. Turha kertoa poliisille ja huolehdi omista asioistasi, oli väliintullutta aikuista ohjeistettu tällä kertaa sakin piirittämänä. Kuulemma poliisilla uhkaaminen oli ilmeisesti kuitenkin tehonnut, koska tuon jälkeen peli on siistiytynyt eikä väkivaltaharjoituksista ole loppukesästä raportoitu.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu