Puheenaihe

Nuoren lapsiperheen arki Kalasatamassa sai kansainvälistä huomiota – "Taivalkoskellakaan elämä ei ollut niin yhteisöllistä kuin täällä"

ASUMINEN  Kolmikymppinen lapsiperhe arvostaa Kalasataman yhteisöllisyyttä ja uusia innovaatioita.

Saana Tynin ja Henri Hahon perhe rakastui Kalasataman uuteen kotiin vuosi sitten. Pikkuruiset Rosa ja Romeo ovat jo lähes paljasjalkaisia Kalasataman asukkaita.

Päivi Tuovinen

Harvat helsinkiläiset ovat yhtä hehkussa oman kotikaupunginosansa puolesta kuin Kalasatamassa asuvat Henri Haho, 27, ja Saana Tyni, 30.

Kun muuttoauto toi heidät, Rosan, 3, ja Romeon, 1, sekä kodin tavarat Leonkadulle, he kaikki tiesivät jo, että nyt tultiin todelliseen The Kotiin.

– Kyllä tämä tuntui jo heti ihan ensisilmäyksellä siltä, että tänne sitten muutetaan. Jo itse talo on todella kiva ja hyvällä paikalla, mutta koko Kalasatamassa on paljon hyviä palveluja, esimerkiksi kaupunkipyöriä, eko- ja sähköautomahdollisuus sekä kauppakassipalvelu, Saana Tyni suitsuttaa.

Haho ja Tyni ovat mukana Koti puhtaaksi -perheyrityksessä, jolla on toimintaa Helsingin lisäksi myös Tampereella.

Alun perin pariskunta haki Kalasatamasta toimistotilaa, mutta tilaisuuden tullen he päättivätkin yhdistää sen kodin yhteyteen.

– Talon alakerrassa on kaikille yhteinen työ- ja neuvotteluhuone sekä liikuntatila. Talon asukkaille ne ovat ilmaisia ja pientä maksua vastaan myös yrittäjät voivat käyttää tiloja, Henri Haho kertoo.

– Tämäkin puhui muuton puolesta, sillä ainakaan vielä ei erillistä toimistoa ole tarvinnut pystyttää.

Viime kesänä Tyni sai idean järjestää talon alakertaan lasten tanssikurssin. Kiinnostus ylitti kaikki odotukset: mukaan lähti lopulta nelisenkymmentä 3–5-vuotiasta lasta. Nyt tunteja pidetään kolmesti viikossa.

– Lapsia tuli niin paljon, että minun piti jakaa heidät useampaan ryhmään ja hankkia lisää tanssinopettajia, Tyni naurahtaa.

– Tanssitunnilla on parasta huomata se, että lapset aivan selvästi tulevat sinuiksi oman kehonsa kanssa. Ja jos se antaa kipinän jatkaa tanssiharrastusta, mikäpä sen mukavampaa.

Hahon ja Tynin perhe on vuodessa kotiutunut Kalasatamaan erinomaisesti. (Kuva: Päivi Tuovinen)

Yhteisöllisyys korostuu myös Kalasataman omassa Facebook-ryhmässä, jota Haho ja Tyni seuraavat aktiivisesti.

– Ryhmästä on tullut hyvä apu, kun tarvitaan mitä tahansa apua. Juuri äskettäin etsin varapatjaa, kun meille oli tulossa vieraita. Meni vain hetki ja yksi ryhmäläinen kertoi, että häneltä voi tulla patjan hakemaan, Tyni myhäilee.

– Olen kotoisin Taivalkoskelta. Vaikka se on pieni pitäjä, jossa valtaosa tuntee toisensa, ei elämä sielläkään ollut niin yhteisöllistä kuin Kalasatamassa.

Nuoren lapsiperheen arki saa kansainvälistä huomiota hyvin pian. Saksalainen Zweites Deutsches Fernsehen -televisiokanava kuvasi kesällä Hahon ja Tynin perheen elämää Plan B -nimiseen sarjaan.

Tuttuja kasvoja nähdään 22. syyskuuta ZDF:n kanavalla, kun silloin esitettävä puolen tunnin mittainen jakso kertoo älykkäästä asumisesta Kalasatamassa.

– Jaksossa kuvataan meidän arkeamme aamuheräämisestä iltapalalle saakka. Ohjelmassa tutkitaan muun muassa sitä, miten perhe hyödyntää Kalasatamassa olevaa älykästä kaupunki-infraa, Haho kertoo.

Plan B:n kuvauskohteita olivat Alepa-fillarit, Ekorentin yhteiskäyttöautot, IMU-jätejärjestelmä ja Kalasataman erilaiset yhteiskäyttötilat.

– Tämän lisäksi kuvattiin lähiympäristöä eli Mustikkamaata ja Korkeasaarta. Kävimme työpäivän jälkeen kuvausryhmän kanssa eläintarhassa.

– Toimme kuvauksissa esille muun muassa sen, miten meidän yrityksemmekin on hyötynyt näistä palveluista. Olemme työskennelleet yhteiskäyttötiloissa ja jos auton tarvetta on ollut, alakerrassa on aina ollut Nissan Leaf yhden napin painalluksen päässä, Haho kiittelee.

Nuoren perheen lapset Rosa ja Romeo kasvavat kilpaa uuden Kalasataman kanssa. (Kuva: Päivi Tuovinen)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kelluvat talot kestävät myrskyä – uutta kaupunkirantaa syntyy Helsinkiin 5 kilometriä: "Ainutlaatuista"20.9.2018 06.15
Redi täyttyi ihmisistä, palohälytin laukesi – "Tämä on ihan maailman napa nyt"20.9.2018 12.35
Kauppakeskuksen avaus helpottaa Kalasataman terveysaseman parkkipaikkapulaa – "Parkkipaikat ovat jatkossa Redissä"19.9.2018 19.05

Kommentit (3)

Kommentit

Kunhan ensihuuma laskeutuu

Kunhan ensihuuma laskeutuu niin kannattaa katsella takas taivalkoskelle päin.

Eiköhän enin osa uusien

Eiköhän enin osa uusien asuinalueiden asukkaista ole kotoisin muualta kuin alkujaan Helsingistä, joten sitä yhteisöllisyyttä varmaan riittää oudossa kaupungissa ainakin toistaiseksi. Onkohan siinä paikallisessa Facebook-ryhmässä Swingers-aatteen kannattajiakin?

Just niin uutuuden viehätystä

Just niin uutuuden viehätystä. Ei jaksa edes kuvitella tuolle alueelle muuttoa on niin ahdistavan näköistä aluetta, kaikki niin tiiviisti tekemällä tehtyä. No mikäs siinä jos yritys jaksaa pyöriä ja palkkaa tulee.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu