Puheenaihe

Karu havainto alle 35-vuotiaista työntekijöistä Helsingissä

Unettomuus, tupakointi ja liian vähäinen liikunta ovat yleisimmät poissaolosyyt Helsingin kaupungin työntekijöiden keskuudessa. – 

Leena Koivisto / arkisto

Unettomat yöt, tupakointi ja liikkumattomuus tuovat eniten sairauspoissaoloja Helsingin kaupungin työntekijöille.

Ilmiö käy selville Helsingin yliopiston tekemästä Helsinki Health Study -tutkimuksesta, jossa on seurattu Helsingin kaupungin työntekijöiden terveyttä ja elinoloja 17 vuoden ajan. 

Noin kolmasosa kaupungin työntekijöistä kertoo kärsivänsä usein unettomuudesta. Unettomien määrä on tutkimuksen aikana lisääntynyt, kun sen sijaan säännöllisesti tupakoivien määrä on laskenut. Noin 15 prosenttia kaupungin työntekijöistä tupakoi viime vuonna säännöllisesti, kun tutkimuksen alkuaikoina, vuonna 2000, naisista tupakoi liki 23 prosenttia ja miehistä 27 prosenttia.

– Tällä hetkellä noin 40 prosenttia työntekijöistä liikkuu riittävästi. Mikäli työntekijät liikkuisivat enemmän, voitaisiin lyhyiden sairauspoissaolojen vähenemisen kautta saavuttaa noin 1, miljoonan euron säästöt vuodessa suorina palkkakustannuksina mitattuna, dosentti Noora Kanerva Helsingin yliopistosta kertoo.

Toinen tutkimuksen keskeisistä havainnoista liittyy nuoriin, alle 35-vuotiaisiin työntekijöihin.

– Vaikka alle 35-vuotiaat työntekijät käyttävät työterveyshuollon palveluja yleisesti ottaen vähän, osalla nuorista käynnit ovat yleisiä ja toistuvia. Tämä kymmenen prosentin joukko käyttää 40 prosenttia palveluista, tutkija Jaakko Harkko Helsingin yliopistosta kertoo.

Harkko painottaa, että työsuhteen ensimmäisinä vuosina paljon terveyspalveluita käyttävien joukon tunnistaminen tarjoaa mahdollisuuksia toimenpiteiden kohdentamiselle.

– Kaupunki on käynnistänyt hankkeen nuorten ja työuran alussa olevien tukemiseksi. Hankkeessa pyritään vaikuttamaan niihin tekijöihin, joiden avulla nuorten työntekijöiden työhyvinvointia voidaan vahvistaa, kaupungin työhyvinvointipäällikkö Titi Heikkilä kertoo.

Sairauspoissaolot vähenivät kaupungilla merkittävästi vuoden 2017 aikana. Vähenemistä tapahtui nimenomaan lyhyiden sairauslomien määrässä, ja työpäiviä oli yli 55 000 enemmän kuin edellisvuonna.

Sairauspoissaolojen vähenemisen kautta kaupunki saavutti yli 10 miljoonan euron säästöt.

Helsingin yliopiston kansanterveystieteen osastolla tehtävä Helsinki Health Study -tutkimus on seurannut noin 9 000 kaupungin työntekijän hyvinvointia ja jaksamista vuodesta 2000 lähtien.

Tutkimuksen tulosten kautta on löydetty niitä tekijöitä, jotka ennustavat työntekijän työssä jaksamista ja työkyvyttömyyttä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (2)

Kommentit

Ei mikään ihme että ihmiset

Ei mikään ihme että ihmiset oireilevat ja uni tule täällä Pääkaupunkiseudulla. Tämä osa maasta on niin poikkeavalla tavalla maankäytön osalta suunniteltu, että tilaa ei ole lounnolliselle rentoutumiselle jätetty. Pääkaupunkiseutu on luonnottomassa epätasapainossa ja tilaa vain pahennetaan. Ihminen on kuitenkin luonnosta tullut ja luonnon rauhassa murheet helpompi jättää taakse. Se että ihmiset pakotetaan asumaan lähiöissä satojen ja tuhansien muiden ihmisten ympärillä ei ole omimpia olosuhteita rauhoittamaan ihmismieltä tai stressiä lievittämään. Betoniviidakot on perseestä ja maalla aurinko paistaa erilailla. Väljyyttä tänne ei enää saa ja tuhottuja luontoja takaisin. Parempi jatkaa siis samalla linjalla ja jatkaa kaupungistumista. Suurkaupungit on maailman ja luonnon syöpiä ja levitessä tuhoavat lopulta kaiken. Hiilidioksidipäästökeskustelut voidaan lopettaa, kun suurkaupungit niitäkin eniten tuottavat, eikä ole kasvillisuuttakaan joka hiilidioksidia riittävästi sitoisi.

Ihan omat tahdostaan ihmiset

Ihan omat tahdostaan ihmiset tänne muuttavat ja en minä ainakaan ole ketään ex-junttia tavannut, joka sinne perähikiälle takaisin haluaisi muuttaa...

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu