Puheenaihe

Tonttikatujen pysäköintiä aiotaan muuttaa ympärivuotisesti – tavoitteena lumenaurauksen helpottaminen

TALVIHOITO Uutta pysäköintimallia on kokeiltu Ruskeasuolla.

Tällainen näky on tuttu edellistalvilta.

Seppo Korkman

Tonttikaduilla pysäköintiä aiotaan muuttaa talvihoidon helpottamiseksi. Tavoitteena on, että tonttikaduilla pysäköitäisiin arkisin kello 8–16 vain toisella puolella katua.

Siellä missä jalkakäytävä on vain kadun toisella puolella, pysäköinti siirretään vastakkaiselle reunalle tai sallitaan vain sillä.

Tonttikatuja on enemmistö kaduista. Muutos ei koske kantakaupunkia eikä alueita, joilla on käytössä maksullinen asukaspysäköinti.

Kaupunki on etsinyt ratkaisua lumenpoiston hitauteen ja hankaluuteen. Nykymallin ongelmana on, että samaa lunta käsitellään monta kertaa.

Ensin lumi aurataan jalkakäytäviltä ja siirretään pysäköityjen ajoneuvojen viereen. Seuraavaksi se kasataan lähisiirtopaikkoihin odottamaan kuljetusta lumen vastaanottopaikoille.

Lopullinen kadun puhdistaminen päästään tekemään vasta pysäköityjen autojen siirron jälkeen. Se taas edellyttää siirtokyltitystä, siirrettävistä autoista tehtäviä siirtopöytäkirjoja ja lopuksi autojen siirtämistä.

Uusi järjestely toteutetaan vain, jos asukkaiden pysäköintimahdollisuus kotinsa läheisyydessä pystytään varmistamaan. Tilanne tutkitaan kunkin kadun osalta erikseen autolaskennoin.

Pysäköintijärjestely otettaisiin käyttöön vaiheittain. Sitä edeltää asukkaiden kanssa käytävä vuorovaikutusprosessi. Sen jälkeen järjestelyistä tulee pysyviä.

Katso uusia parkkijärjestelyjä havainnollistava kuva täältä!

Uutta pysäköintimallia on kokeiltu kuudella kadulla Ruskeasuolla. Pysäköintipaikkojen riittävyys huoletti aluksi asukkaita, mutta kokeilun edetessä palaute muuttui voittopuolisesti myönteiseksi. Enemmistö vastaajista piti muutoksia tarpeellisina ja toivoi niiden vakinaistamista.

Kadut saatiin puhdistettua lumesta entistä nopeammin ja pienemmillä kustannuksilla. Kadut koettiin myös turvallisemmiksi, sillä jalankulkijat ja ajavat autot näkyivät kaduilla paremmin.

Helsinki on viime vuosina pyrkinyt tehostamaan katujen talvihoitoa vuoropysäköinnillä, jota asukkaat ovat vastustaneet, koska malli vaatii viikottaista ajoneuvon siirtoa.

Pysyvillä järjestelyillä säästyttäisiin toistuvilta muutoksilta ja liikennemerkkien vaihtamiselta.

Pysäköintijärjestelyistä päättää kaupunkiympäristölautakunta, joka käsittelee asiaa ensi kertaa tiistain 30. lokakuuta kokouksessaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Maksullinen pysäköinti laajenee Helsingissä – kamera-auto tehostaa valvontaa13.10.2018 12.15
Asukaspysäköinti laajenee Länsi-Helsinkiin – tunnusten myynti alkaa huomenna15.10.2018 19.46
Osa Helsingin kotihoitajista maksaa itse parkkisakot, osalle ne korvataan – Apulaispormestari myöntää: "Kohtuutonta"18.8.2018 19.50
Helsinki laajentaa maksullista asukaspysäköintiä uusille alueille – tavoitteena saada parkkipaikat tehokkaampaan käyttöön7.2.2018 12.31
Vuoropysäköintiä kokeillaan Munkkivuoressa22.2.2012 10.17

Kommentit (1)

Kommentit

Kesäkuun vekslaukset

Kesäkuun vekslaukset helpottaa lumenluontia talvella. Hieno homma.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu