Puheenaihe

Kirkon rahat loppuivat Itäkeskuksessa, rakennukset kaupan 1,9 miljoonalla – "Yhteydenottoja on tullut"

TYÖMAA Ortodoksikirkon työmaalla sijaitsevat rakennukset ovat myynnissä. Kirkko kauppaa keskeneräisiä rakennuksia 1,9 miljoonalla. Seurakuntien tahoilta on yllättäen löytynyt kiinnostusta.

Itäkeskuksen ortodoksikirkon tontilla olevat keskeneräiset rakennukset ovat myynnissä. Kuvassa rovasti Orest Tschervinski työmaalla viime talvena.

Sanna Jompero

Itäkeskuksen ortodoksikirkon työmaalla vuosia rakenteilla olleet asunnot ja monitoimitalo on laitettu myyntiin. Seurakunta päätyi myyntipuuhiin pakon edessä, sillä sen rahat ovat yksinkertaisesti nyt loppu.

– Kun rahat on loppu, niin ne on loppu. Sille ei voi mitään, kertoo rakennukset omistavan Ortodoksisen Pyhän Nikolauksen seurakunnan rovasti Orest Tschervinski, joka myöntää olevansa tilanteeseen pettynyt.

– Ihmettelen, että miksi Suomen valtio ei voisi avustaa meitä ja antaa rahaa. Seurakuntalaisiakin tulee jatkuvasti lisää.

Viimeksi viime viikonloppuna 3 500-päiseen seurakuntaan liittyi Tschervinskin mukaan seitsemän uutta jäsentä.

Kirkon työmaan ostoon on kuitenkin ollut kiinnostusta.

– Muutama yhteydenotto on tullut, Tschervinski jatkaa.

Kirkon valtuusto kokoontuu puimaan saamiaan yhteydenottoja tämän viikon puolivälissä.

– Tontti on kaupungin. Riippuuhan se vähän kaupungistakin, hyväksyykö se niitä vai ei.

Kohdetta kauppaa Lovén LKV, joka muun muassa mainostaa sivuillaan markkinoivansa kohteita venäläisille niin Suomessa kuin Venäjälläkin.

Kiinteistövälittäjä Timo Matomaa kertoo, että kiinnostuneet ovat "tahoja, jotka ovat lähellä ortodoksikirkkoa".

– Sanotaan, että seurakuntien tahoilta on ollut kiinnostusta. He ovat kartoittaneet, soveltuisiko tontti heille.

Tontin vuokrasopimus päättyy keväällä 2042. Asemakaavassa tontti merkitty yleishyödylliseksi tontiksi.

Itäkeskuksen Stoan vieressä Olavinlinnantiellä sijaitsevat keskeneräiset rakennukset on laitettu vastikään myyntiin Oikotielle.

Tontilla on 787-neliöinen asuinrakennus ja 1 124-neliöinen monitoimitalo, jonka oli tarkoitus toimia ortodoksikirkon kokoontumis- ja kerhotilana. Asuntoja on kuusi. Molemmat rakennukset ovat keskeneräisiä. Käyttämätöntä rakennusalaa on 852 neliötä.

Seurakunta teki jo syksyllä 2012 tonttivuokrasopimuksen Helsingin kaupungin kanssa.

Kirkon oheisrakennuksineen piti valmistua viime vuonna. Kirkko ei ole ollut vielä edes rakenteilla.

Vuosia kestänyt työmaa on rämpinyt taloudellisissa vaikeuksissa lähes hankkeen alusta alkaen. Seurakunta suunnitteli alkuvaiheessa keräävänsä osan rakentamiseen tarvittavista varoista kansalaiskeräyksellä, mutta poliisi ei myöntänyt keräykselle lupaa.

Viimeinen naula rakentamisen keskeyttämiseen naputettiin, kun pankki kieltäytyi myöntämästä lisää lainaa ja yksityishenkilö vetäytyi hankkeesta.

– Kehenkään ei voi luottaa. Ihmiset lupaavat rahaa, mutta eivät sitä kuitenkaan sitten anna. Minä olen antanut kaiken, mitä olen pystynyt, Tschervinski toteaa.

Kirkko on Moskovan Patriarkaatin alainen. Seurakunnalla on Helsingissä tiloja Töölössä ja Mellunmäessä. Nykyiset tilat ovat käyneet ahtaiksi. Seurakunnan jäsenmäärä on jo vuosia ollut kasvussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (4)

Kommentit

Jos oltaisiin moskeija

Jos oltaisiin moskeija rakennettu,niin ei olisi loppunut rahat kesken. Suomalaiset veronmaksajat olisi pitänyt siitä huolen.

Ei voi olla totta: miksi

Ei voi olla totta: miksi Suomen valtio ei voisi avustaa meitä ja antaa rahaa

Pyydä Putinilta.

Pyydä Putinilta.

"– Ihmettelen, että miksi

"– Ihmettelen, että miksi Suomen valtio ei voisi avustaa meitä ja antaa rahaa. Seurakuntalaisiakin tulee jatkuvasti lisää." Miksi valtion pitäisi avustaa mitään uskontoa? Tai sitten tasa-arvon nimissä perustan oman uskonnon, missä palvotaan kirvestä ja kenkää ja samat avustukset minunkin uskonnolle.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu